Mainos

Tutkijat erikoisen projektin kimpussa: Yön pimeydessä piilee keino tuottaa puhdasta energiaa – uusi laitteisto hyödyntää lämpötilaeroja

Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa on keksitty laitteisto, jonka avulla voidaan tuottaa puhdasta energiaa hyödyntäen yön ja päivän välistä lämpötilaeroa.

Taivaalta voi saada sähköä yölläkin. Tiedelehti Joulessa on kuvattu järjestely, jossa yksinkertaisella laitteistolla sähköä syntyy led-lampun tarpeisiin.

Ilmiö havaittu jo 1800-luvulla

Menetelmä perustuu jo 1800-luvulla havaittuun Seebeck-ilmiöön. Ilmiö tarkoittaa sitä, että lämpötilaero aiheuttaa jännitteen kahden eri materiaalin välille. Tätä hyödyntävää laitetta kutsutaan lämpösähköiseksi generaattoriksi.

Stanfordin yliopiston tutkijat rakensivat yksinkertaisen laitteiston, jossa on kaksi alumiinilevyä. Ylempi levy on päällystetty mustalla maalilla. Ylempi levy on viileämpi kuin ympäröivä ilma ja alempi alumiinilevy.

Kaliforniassa kirkkaana yönä tehdyissä mittauksissa levyjen lämpötilaero oli kaksi astetta, mikä riittää tuottamaan heikon sähkövirran.

Tutkijoiden mukaan kyse on samasta ilmiöstä, joka aiheuttaa auton ikkunoiden jäätymisen, vaikka lämpötila ei olisikaan pakkasen puolella.

Laitteisto on huomattavan edullinen

Koelaitteisto on erittäin yksinkertainen, ja sen osat maksoivat vain muutamia kymppejä. Tutkijat uskovat, että sähköntuotantoa on mahdollista huomattavasti kasvattaa laitteistoa kehittämällä. Nyt se on 25 milliwattia neliömetrille.

Tutkijat uskovat, että se voitaisiin nostaa 0,5 wattiin neliömetriltä. Tällaisenaan kokeella on vain tieteellistä merkitystä. Mikäli laitteesta saataisiin tehokkaampi, sillä voisi olla käyttöä oloissa, joissa sähkövirtaa ei muuten ole saatavilla.


Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja