Tutkija: Persianlahden öljymonarkiat varautunevat asein sisäiseen epävakauteen

Esimerkiksi Etelä-Sudanissa, Libyassa ja monissa muissa Afrikan maissa tilanne on jo valmiiksi epävakaa, mikä heijastuu puolustusmenoihin.

– Sen sijaan Omanissa ja Saudi-Arabiassa tilanne on rauhallisempi. Maissa on paljon rahaa, mutta siellä saatetaan varautua tuleviin epävakaisuuksiin, kertoo rauhan- ja konfliktintutkimukseen erikoistunut maailmanpolitiikan tutkija Riikka Kuusisto.

Persianlahdella varustelu kovaa

Vaikka jokaista maata kannattaisi hänestä tarkastella yksittäin, löytyy joitakin yhdistäviä teemoja. Monissa korkeiden puolustuskulujen maissa valtiokoneisto on henkilöitynyt valtaapitävään monarkkiin tai presidenttiin, eikä toimivaa puoluekenttää tai demokraattista vallan vaihtumista ole.

Auktoritaarisissa valtioissa valta on keskittynyt pienelle ryhmälle henkilöitä, jotka käyttävät sen parhaaksi näkemällään tavalla.

– Tällaisissa maissa vallassa pysyminen varmistetaan voimalla, ei kansan tuella. Kun ei ole vastuuta hallittavia kohtaan, keskitytään oman aseman turvaamiseen, Kuusisto kertoo.

Hän katsookin, että Perisianlahden öljymonarkioihin liittyy tietty epävakauden pelko ja odotus, joka kohdistuu jopa ulkopolitiikkaa enemmän sisäpoliittiseen levottomuuteen.

– En jaksa uskoa, etteivät valtaapitävät yhtään pelkäisi näissä oloissa asemansa puolesta. Saudi-Arabian kohdalla varustelussa voi olla myös kyse alueellisen herruuden tavoittelusta suhteessa esimerkiksi Iraniin.

Syytä pohtia, kuka maita aseistaa?

Kuusisto pohtii, olisiko hedelmällistä verrata maiden puolustusbudjetteja suhteessa muihin kuluihin.

– Afrikan maissa voisi esimerkiksi tarkastella maan puolustusbudjettia suhteessa hyvinvointiin, koulutukseen ja korruption kitkemiseen käytettyyn rahaan. Niiden pohjalta voisi esimerkiksi pohtia, onko maalla varaa asevarusteluun samalla, kun osa väestöstä näkee nälkää, hän kommentoi.

Kuusiston mielestä auktoritaaristen valtioiden asebudjettien päivittelyn sijaan olisi hyvä myös pohtia, kenen aseilla näitä valtioita ylläpidetään. Kansainvälinen asekauppa ei ole aivan pieni bisnes, ja siitä suurimmat siivut käärivät Yhdysvallat ja Venäjä.

– Aseita ei varmasti vain pyydetä, vaan myös aktiivisesti tarjotaan niitä haluaville maille. Tämän kaltaisenkaan vientiteollisuuden kohdalla ei ole erityisen suuri uutinen, että valtioiden johdolla on tapana edustaa oman vientiteollisuutensa etuja, hän toteaa.