Tutkija huolissaan yhdysvaltalaisyhtiöiden ylivallasta datamarkkinoilla – "Miksi Euroopassa ei tapahdu mitään?"

Tutkijat pohtivat tulevaisuuden uhkia 7:56

Ihmisten terveydestä, käyttäytymisestä ja mediankäytöstä erilaisin älylaittein ja sovelluksin kerätty data on nykypäivän kauppatavaraa. Taloustutkija on huolissaan siitä, että markkinoiden suurimmat toimijat ovat keskittyneet Yhdysvaltoihin.

MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa maanantaina vieraillut Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Mika Pantzar kertoo, että eri sovellukset ja älylaitteet keräävät tietoa kuluttajilta kiihtyvään tahtiin. Pantzarin mukaan esimerkiksi Googlen ja Facebookin kautta kerättävästä tiedosta käydään kauppaa.

– Tänä päivänä kaikki suuret datafirmat keräävät tietoa esimerkiksi terveydestämme. Esimerkiksi Apple voi seurata sydämen sykettä Apple Watch -kellolla, hän kertoo.

– Yhtiöt rakentavat raiteet kehoomme, mediankäyttöömme ja muuhun.

Pantzarin mukaan esimerkiksi vakuutusyhtiöt saattavat olla jatkossa kiinnostuneita verkossa kerätyistä terveystiedoista.

Jatkuvasti uusille elämänaloille laajentuva tietojenkeruu asettaa haasteita tietoturvalle ja kuluttajien yksityisyydensuojalle. Pantzarin mukaan huolestuttavaa on lisäksi se, että ihmisistä tietoja keräävät suuret yritykset ovat keskittyneet Yhdysvaltoihin.

– Siitä olen ehkä huolissani, että eurooppalaisia yrityksiä siellä ei ole ollenkaan. Ne ovat kaikki Kaliforniassa pienellä alueella syntyneitä yrityksiä. Miksi Euroopassa ei tapahdu mitään? hän kysyy.

Katso Pantzarin haastattelu kokonaisuudessaan videolta!

Lue myös:

    Uusimmat