Marjanpoiminnassa käytettävän haravapoimurin oikea käyttö ei pilaa tulevien vuosien satoja, arvioi tutkimuskoordinaattori Rainer Peltola Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.
Haravan käyttö on herättänyt keskustelua eri puolilla Suomea, koska mustikanvarvut ovat olleet poiminnan jälkeen paikoin varsin lehdettömiä.
Peltola sanoo olleensa tekemässä tutkimusta, jossa varvun massasta poistettiin haravalla 10 prosenttia. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut seuraavaan marjasatoon.
–Tein käsittelyn siten, että tavoitteena oli enemmänkin runnoa varpua kuin kerätä marjoja.
Peltola painottaa, että käsittely tehtiin vain yhtenä vuotena, eikä se vastaa tilannetta, jossa sama alue on toistuvan poimintapaineen alla.
– En kuitenkaan olisi huolissani haravasta työkaluna. Poimijoita olisi kuitenkin syytä valistaa haravan käyttötavoista. Jossain vaiheessa raja tulee vastaan, ja vaurio on sellainen, josta tulee ongelmia.
MTT:n tutkimuksessa leikattiin myös leikkurilla vajaa kolmannes mustikkavarvun maanpäällisestä biomassasta. Leikkaus vaikutti marjantuotantoon peräti kaksi seuraavaa vuotta.
(MTV3- STT)