Turvapaikanhakijoiden ruokaprotesti: "Taustalla särkynyt unelma"

Pohdintaa pakolaisongelman juurisyistä ja mahdollisista seurauksista.

Monet pakolaiset vastaanottokeskuksissa ovat viime aikoina protestoineet ikävällä tavalla olojaan vaatien parempaa ruokaa ja kohtelua. Monen avunantajan ja kantasuomalaisen mielestä pakolaisten tulisi olla kiitollisia siitä, että olivat viimein saaneet turvapaikan. Asian simppelisti kuuluisikin mennä näin, ruoasta ja suojasta tulisi kiittää. Pieni, neljävuotias lapsi, joka oli tullut Suomeen perheensä kanssa ISIStä karkuun Kobanesta vietiin terveyskeskukseen peruna-allergian vuoksi tällä viikolla. Hänen vanhempansa eivät menneet kameran eteen valittamaan, vaan kiittivät terveyskeskuksen henkilökuntaa hyvästä hoidosta. Kurkun turvotus oli saatu hoidettua nopeasti. Mutta tämäkään esimerkki ei kerro koko totuutta ja asian ymmärtämiseksi vaaditaan tarkempaa analyysia.

Muutama sana juurisyistä ja odotusten hallinnasta tarkentaaksemme kokonaistilanteen syvää kriisiä, jotta näkyviin protesteihin saataisiin jonkinlainen kiihkoton selitys.

Uusien Irakista tulleiden pakolaisten kyseenalainen käytös eurooppalaisissa vastaanottomaissa juontaa suurempaa kriisiä ja syvällisiä ongelmia ellei asiaan puututa konkreettisemmin nyt.

Irakissa oli vallinnut pitkään diktatuuri, joka toi mukanaan kauppasaarron ja psykologiset paineet toimia yhteiskunnassa, jossa oli jatkuva puutostila kaikesta hyvästä yli 30 vuotta. Sukupolvet kasvoivat odottaessaan parempaa. 2003 Saddamin vallan kaatumisen jälkeen ja siitä syntyneen 12 vuoden valtaapitävien (jenkkien ja irakilaisten) totaalinen epäonnistuminen hoitaa Irakin ja alueen asiat kuntoon kasvatti jo petettyjen sukupolvien päälle uusi rahakaskin suhteellisen koulutettu uusi massa, joka haluaisi mahdollisimman pois kaikista konflikteista. Näistä merkittävä osa koostuu näistä pojista, jotka tänne Suomeenkin nyt eksyivät, suurin osa on Saksassa ja Ruotsissa. Näillä oli rahaa, mutta pitkittyneitä vanhempiensa ja heidän omia särkyneitä unelmia hyvästä elämästä turvassa ja vauraudessa. Irak maana kävi heille ahtaaksi ja yhä sopimattomaksi. Samanaikaisesti ainoa pakopaikka maassa oli pitkälle kehittynyt ylenpalttinen kahvila- ja ruokakulttuuri, jonka puitteissa nuoret viettivät aikaansa. Al-Qaeda ja ISIS hyvin usein iski nuorisoon autopommeilla kahviloiden edessä. Pojat tottuivat syömään hyvin, mutta huonossa ympäristössä. Nyt kun Suomeen tultiin niin syötiin kiittämättömästi ehkä paikoin maustamatonta ruokaa, ahtaassa vastaanottokeskuksessa kaukana niistä oletuksista Euroopasta Paratiisina. Kärsimättömillä pakolaisilla tämä näyttäytyi protestina ei vain ruoasta vaan myös luvatun unelman saamisen pitkittymisestä.

Koska Euroopasta kävi kutsu saada mahdollisuus parempaan elämää ja Irakin sekä pakolaisleirien olot olivat niin huonot, moni nuori oli jo tehnyt aiepäätöksen tulla kokeilemaan onneaan ja pelastautumaan turvattomalta (sekä turvallisuustilanteen että tulevaisuuden odotusten) Irakia karkuun Länteen. Suuret odotukset Lännessä elämisen suuresta juhlasta ja ilosta olivat rakentuneet erityisesti 12 viime vuoden aikana systemaattisesti kuulopuheen, SOMEn ja elokuvien myötä. Moni, joka pääsi Eurooppaan opiskelemaan tai yrittämään erinäisiä business-mahdollisuuksia sekä ulkomailla käynyt virkamiehistö antoivat jatkuvasti hyvää palautetta Euroopasta paratiisina verrattuna Irakiin ja erityisesti Pohjolasta paikkana, jossa unelmat toteutuisivat.

Koska pakolaisuuden eli salakuljettamisen hinta asiakkaiden määrän kasvun myötä ja Euroopan johtajien kutsun mahdollistaminen laskivat 300% alkuperäishinnoista, moni jo koki kannattavaksi lähteä kokeilemaan elämäänsä paratiisissa. Mitä enemmän Eurooppaan lähti ihmisiä sen ahtaammaksi vastaanottokeskukset tulivat ja sitä vaikeammaksi kävi unelman toteutuksen, mikä oirehtii nyt monilla erinäisin mielenilmauksin.

Kuitenkin suuri enemmistö on tullut Suomeen erityisesti syyrialaisten ja keski-Irakista paenneiden joukosta terrorismia, pommeja, miliisejä ja huonoja pakolaisleirien olosuhteita karkuun. YK ilmoitti jo puoli vuotta sitten Irakissa, että heidän hallinnoimansa miljoonia asukkaita turvanneet leirit ovat pian vaarassa sulkeutua, koska YKlta oli varat jo ehtyneet niiden ylläpitoon. Koska apu ei tullut, moni kynnelle kykenevä lähti perheensä edellä etsimään parempaa vaihtoehtoa. Jos kansainvälinen yhteisö olisi hoitanut velvollisuuksiaan oikein lähi-Idän konfliktien ratkaisemiseksi erityisesti Syyriassa, oltaisiin nyt paljon paremmassa asemassa käsitellä pienempiä pakolaiskriisejä lähi-Idän suunnalta. Tästä Presidentti Ahtisaarikin on muistuttanut moneen otteeseen.

Toisekseen Euroopalta ja erityisesti EUlta ei ole löytynyt tarpeeksi vahvaa ja eheätä koordinoinnin halua kasvattaa ja hallinnoida pakolaiskiintiöitä, mikä puolestaan on johtanut EUn osalta viestin ja menettelytapojen perverssioon sekä EU:n sisällä että pakolaisleireillä.

Ratkaisuja olisi CMIn kaltaisella riippumattomalla ja pragmaattisella organisaatiolla tarjota konfliktien ratkaisemiseksi näiden synnyinsijoilla, mutta ratkaisujen eteenpäin viemiseksi tarvitaan kansainvälistä poliittista tahtoa mikä maailmalta tuntuu nyt puuttuvan. Suomen osalta on tärkeää integroida jo Suomessa pitkään eläneet maahanmuuttajat uusien pakolaisten odotusten käsittelyvaiheeseen, juuri siihen alkukohtaan, jossa jo maassa pitkään elänyt voisi sanoa kokemuksella, että mitä suomalainen yleisö uudelta pakolaiselta odottaa, jotta tämä voisi vastaisuudessakin saada apua. Tämän yhteistyön käynnistymiseen tarvitaan sekä viranomaisten että maahanmuuttajajärjestöjen tiivistä yhteistyötä. Jos yhteistyötä ei saada aikaiseksi, konfliktien jatkuessa Lähi-idässä niin syrjäytymisen ja vastakkaisasettelun vaara Suomessa ja muuallakin Euroopassa tulee näyttäytymään vaarallisemmin kuin vain ruoanhäväistyksenä. Medialla on tässäkin suuri vastuu ja rooli käsitellä näitä asioita analyyttisemmin, selkeästi ja kiihkottomasti.