Turun vuoden 2017 terrori-iskuun liittyvää epäiltyä vahingonkorvaushuijausta aletaan tänään käsitellä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Puukotuksessa haavoittunutta Hassan Zubieria syytetään törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä.
Zubier on aiemmin myöntänyt syyttäjälle, että yritti saada oikeudettomia korvauksia Valtiokonttorista. Hänen asiamiehensä kertoivat jo vuonna 2018 ennen rikostutkinnan alkua, että Zubierin esittämä todistus menetetyistä ansioista oli väärennös eikä hän näin ole oikeutettu käräjäoikeuden tuomitsemiin korvauksiin.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli katsonut, että Zubier on oikeutettu vajaan tuhannen euron kuukausittaiseen korvaukseen, kunnes täyttää 65 vuotta. Näin hänelle olisi maksettu korvauksia lähes 20 vuoden ajan.
Valtiokonttorin selvitysten mukaan Zubier ei ollut työskennellyt ambulanssifirmassa Ruotsissa niinä ajanjaksoina, joihin todistuksessa viitattiin.
Zubieria ja yhtä muuta ihmistä vastaan on nostettu lisäksi syyte rahankeräysrikoksesta. Zubierin asiamiehenä toimivan oikeustieteen tohtorin Ari Huhtamäen mukaan toinen syytetty aloitti Zubierin tueksi keräyksen, joka tuotti noin 30 000 euroa.
Huhtamäki on kertonut Zubierin myöntävän petossyytteen, mutta kiistävän syytteen rahankeräysrikoksesta.
Yritti tyrehdyttää verenvuodon t-paidalla
Zubier joutui terrori-iskussa puukotuksen uhriksi ja joutui pyörätuoliin. Hän oli auttamassa joukkopuukotuksen ensimmäistä uhria, kun tekijä hyökkäsi hänen kimppuunsa.
Zubier kertoi tapahtumista käräjäoikeuden käsittelyssä keväällä 2018. Hän kertoi, että kuuli Jehovan todistajien lehtisiä jakaneen naisen huutavan ja käännyttyään katsomaan näki puukottajan viiltelevän naista.
– Juoksen terroristia kohti ja huudan. Hän lopettaa tämän (naisen) kurkun viiltämisen ja nousee seisomaan, Zubier kuvaili.
Zubier huusi ihmisiä soittamaan ambulanssin ja pyrki itse tyrehdyttämään verenvuodon uhrin kaulavaltimosta sivullisen antamalla t-paidalla. Puukottaja pyrki Zubieria kohti, ja tämä yritti suojautua potkaisemalla.
Tekijä onnistui puukottamaan Zubieria selkään ja lähti tämän puolison perään. Zubierin puoliso pääsi pakoon, mutta puukottaja ehti haavoittaa häntä käteen. Tämän jälkeen puukottaja suuntasi taas Zubierin luo.
– Hän kohottaa puukkonsa ja iskee. Ajattelen, nyt minä kuolen. Hän suuntaa iskun rintakehään. Kierähdän ja saan kaksi iskua olkavarteen, Zubier sanoi käräjäoikeudessa.