Mainos

Turun laivatilaus vaarassa - telakkayhtiön toimintaa syytetään "kiristykseksi"

Turun telakan havittelema jättiristeilijätilaus voi kaatua viime hetkillä rahoituskiistaan.

MTV3 Uutisten tietojen mukaan telakkayhtiö STX Finland on vaatinut valtiota osallistumaan hankkeeseen lähes 200 miljoonalla eurolla.

Korealaisten omistaman telakkayhtiön toimintaa neuvotteluissa on pidetty lähes kiristyksenä. Neuvottelut jatkuvat kuitenkin edelleen.

Poliitikoille tilanne on hankala, sillä tilaus toisi paljon työtä Länsi-Suomeen, mutta valtion on vaikea ottaan ylisuuria riskejä epävarmassa taloustilanteessa.

Kyseessä olisi kolmas jättiristeilijä amerikkalaiselle Royal Caribbean -varustamolle. Kaksi ensimmäistä rakennettiin vuosina 2009 ja 2010. Kumpikin alus toi noin 12 000 henkilötyövuotta.

Telakkayhtiö STX on hoputtanut hallitusta tekemään päätöksiä tällä viikolla, mutta ratkaisut ovat siirtymässä ensi viikkoon. Hallituksen talouspoliittinen ministeriryhmä ei käsittele laivatilausta torstaina.

Itse tilaaja, Royal Caribbean -varustamo, on saanut kahteen edelliseen risteilijäänsä vientirahoitusta Finnveralta. Valtion omistamalla Finnveralla on edelleen noin puolentoista miljardin euron vastuut amerikkalaisvarustamon edellisistä aluksista.

Jos varustamolle tai laivanrakentajille tulee ongelmia, riskit kaatuvat veronmaksajien syliin. Suomalaisilla on tästä ikäviä muistoja reilun parinkymmenen vuoden takaa, jolloin Wärtsilä Meriteollisuus kaatui konkurssiin.

Katso Jussi Kärjen juttu (Kymmenen uutiset 3.10.2012)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.