Turkulainen apteekki markkinoi lääkekannabista luvatta

Turkulaisapteekki on markkinoinut myyntiluvatonta lääkekannabista, kertoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Linnan apteekki on lähettänyt sähköpostiviestejä asiakkaille, jotka ovat jo aiemmin ostaneet valmistetta.

– Apteekki oli antanut kannabisvalmisteesta markkinoivaa tietoa, joka liittyi tuotteen hintaan. Olemme tulkinneet ne mainosviesteiksi, Fimean johtaja Esa Heinonen kertoo.

Valmisteella ei ole myyntilupaa, jolloin sen markkinointi on lääkelain mukaan kielletty. Apteekki ei saa esittää oma-aloitteisesti mitään valmisteeseen liittyvää tietoa, joka edistäisi myyntiä.

Lääkelain mukaan väestölle ei saa markkinoida lääkemääräyksellä toimitettavia eikä huumausaineita tai psykotrooppisia aineita sisältäviä lääkevalmisteita.

Fimea kuullut apteekkaria

Kyse on valmisteesta, jonka hankkimiseen on tarvittu lääkärin kirjoittama resepti ja potilaskohtainen erityislupa.

– Tyypillisesti erityislupavalmisteet ovat määräävän lääkärin vastuulla, joka katsoo, että valmisteesta on hänen tietojensa mukaan enemmän hyötyä kuin haittaa, Fimean Heinonen sanoo.

Fimea kuuli Turun keskustassa sijaitsevan apteekin markkinointiviesteistä kevään aikana viestien vastaanottajilta. Heinosen mukaan Fimea on nähnyt sähköpostiviestit ja kuullut apteekkaria.

– Apteekkari on antanut selityksiä, jotka eivät sitten ole lieventäneet asiaa, Heinonen kertoo.

Fimea on langettanut apteekille 50 000 euron uhkasakon. Se tulee apteekin maksettavaksi, jos apteekkari vastustaa kieltoa ja jatkaa markkinointiviestien lähettämistä.

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut apteekkaria kommentoimaan asiaa 

Lue myös:

    Uusimmat