Turkki väittää kukistaneensa koronaviruksen – vielä huhtikuussa tartuntoja oli eniten Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolella

Turkin mukaan maan koronavirusepidemia on saatu hillittyä.

Vielä huhtikuussa Turkissa oli eniten koronavirustartuntoja Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolella. Maan terveydenhoitosysteemin pelättiin romahtavan ja kuolintapausten määrän nousevan pilviin.

Nyt Turkki on julistanut koronaviruksen voitetuksi. Maa ilmoittaa kuolleisuusprosentin olevan 2,8, mikä on huomattavasti alempi kuin naapurimailla Kreikalla tai Iranilla.

Viranomaisten mukaan epidemian kukistamisessa on auttanut maan terveydenhoitojärjestelmän uudistus sekä nuori väestö. Mediaani-ikä Turkissa on 32,4 vuotta, kun EU:ssa se on 43,1.

Lue myös:

    Uusimmat