Uhriluku nousi yli 50 000:een – MTV seuraa Turkin ja Syyrian maanjäristyksiä
MTV Uutiset seuraa tässä artikkelissa Turkin ja Syyrian maanjäristystä.
Pelkästään Syyriassa jopa 5,3 miljoonan ihmisen arvioidaan joutuneen kodittomiksi. Talviolosuhteet pahentavat kärsimystä, ja YK varoitti, että vähintään 870 000 ihmisen arvioidaan tarvitsevan kiireellisesti lämpimiä aterioita. Maanantaina 20.2. Turkissa tapahtui uusi järistys, joka oli voimakkuudeltaan 6,4.
Perjantai 24.2.
21.48: Uhriluku nousi yli 50 000:een
Turkissa ja Syyriassa 6. helmikuuta sattuneiden maanjäristysten kuolonuhrien määrä on ylittänyt tänään perjantaina 50 000:n rajan. Turkki ilmoitti tänään yli 44 000 ihmisen kuolleen järistyksissä.
Syyrian uusimman ilmoitetun 5 914 kuolonuhrin myötä näiden kahden maan yhteenlaskettu kuolonuhrien määrä nousi yli 50 000:n.
Torstai 23.2.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unilta viesti Syyrialle
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un lähetti viestin Syyrian presidentille Bashar al-Assadille toivoen maan selviytyvän maanjäristyksen vahingoista, kertoo Reuters Pohjois-Korean tiedotusvälineiden perusteella.
Viestissä Kim toivotti Syyrialle nopeaa toipumista maanjäristyksen aiheuttamien vahinkojen jälkivaikutuksista.
Tiistai 21.2.
17.59: Maanjäristyksissä kuollut yli 47 000 ihmistä
Viranomaisten mukaan Turkin ja Syyrian maanjäristyksissä on kuollut yli 47 000 ihmistä, kertoo uutistoimisto Reuters. Lisäksi satoja tuhansia koteja on vaurioitunut.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin hallitusta on kritisoitu siitä, että monien turkkilaisten mielestä maanjäristyksen jälkitoimet olivat hitaita ja että rakentamispolitiikka johti siihen, että tuhannet kerrostalot romahtivat ja ihmiset jäivät raunioiden alle.
– Velvollisuutemme on saattaa syylliset vastuuseen lain edessä, Erdogan sanoi.
Maanantai 20.2.
21.32: Turkin katastrofivirasto ohjeistanut ihmisiä pysymään etäällä rannikolta uuden järistyksen jälkeen
Turkin valtiollinen katastrofivirasto AFAD on ohjeistanut kansalaisia Twitterissä pysymään etäällä rannikolta varotoimena merenpinnan nousun varalta.
Adanan kaupungissa olevat uutiskanava CNN:n edustajat kertovat tunteneensa järistyksen. Uutistoimisto AFP:n edustajat kertovat tunteneensa järistyksen myös Libanonissa ja Syyriassa.
AFAD on kertonut, että ainakin 6 000 jälkijäristystä on raportoitu sen jälkeen, kun 7,8 voimakkuuden maanjäristys iski Turkin ja Syyrian rajan tuntumaan 6. helmikuuta.
20.42: Hatayn maakunnan pormestari: Samadagissa ei sähköä, taloja sortunut
Turkin Hatayn maakunnan pormestari kertoo, että maakuntaan kuuluva Samadagin kaupunki on ilman sähköä. Pormestarin tietojen mukaan alueella on sortunut joitakin rakennuksia ja ihmisiä on jäänyt rakennusten raunioiden alle.
Tietoa loukkaantuneiden tai kuolleiden määrästä ei vielä ole. (Reuters)
19.30: Turkissa jälleen uusi maanjäristys
Turkin ja Syyrian rajalla, Hatayn maakunnassa on tapahtunut uusi maanjäristys, voimakkuudeltaan 6,4. Euroopan Välimeren seismologisen keskuksen (EMSC) tietojen mukaan maanjäristys tapahtui kahden kilometrin syvyydessä. (Reuters)
Uutista päivitetty 20.2. kello 19.45: Tuoreimman tiedon mukaan maanjäristyksen voimakkuus oli 6,4. Ei 6,3.
Sunnuntai 19.2.
17.13: Blinken saapui Turkkiin: Tutustuu maanjäristyksen jälkeiseen avustustyöhön
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on saapunut vierailulle Turkkiin. Blinken käy nyt Turkissa ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten alkaneella ulkoministerikaudellaan.
Tänään Blinkenin ohjelmassa on tutustumista maanjäristyksen jälkeiseen avustustyöhön maan kaakkoisosassa sekä keskustelua maanjäristysalueelle lähetettävästä tuesta.
Blinken saapui iltapäivällä Etelä-Turkkiin Incirlikin lentotukikohtaan, jota on käytetty Yhdysvaltain avustuslähetyksiin katastrofialueelle. Yhdysvallat on toimittanut alueelle noin 200 pelastustyöntekijää ja avustustarvikkeita 85 miljoonan dollarin edestä.
Illalla Blinken jatkaa matkaansa pääkaupunki Ankaraan, jossa hän tapaa maanantaina Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin.
16.18: Turkki lopettaa pelastusoperaatioita
Turkin ja Syyrian rajaseutua ravistelleen voimakkaan maanjäristyksen ja sitä seuranneiden jälkijäristysten seurauksena on kuollut yli 44 000 ihmistä. Uhreista valtaosa on kirjattu Turkissa.
Turkki ilmoitti tänään lopettavansa pelastusoperaatiot kaikkialta paitsi kahden provinssin alueelta. Voimakkuudeltaan 7,8:n järistyksestä tulee kohta kuluneeksi kaksi viikkoa, ja toivo ihmisten löytämisestä elossa on lähes hiipunut.
15.44: Lääkärijärjestö: Syyriassa tarvitaan kiireesti lisää apua
Syyriassa tarvitaan kiireellisesti lisää apua maanjäristyksen pahentaman humanitaarisen katastrofin keskelle, kertoo Lääkärit ilman rajoja -järjestö. Järjestön mukaan maahan saadut avustustarvikkeet eivät tällä hetkellä riitä kattamaan edes maanjäristystä edeltävää tarvetta.
Lääkärit ilman rajoja vei Syyrian luoteisosaan sunnuntaina 14 kuorma-autollista avustustarvikkeita. Kuormassa oli mukana yli 1 200 telttaa.
Järjestön mukaan Luoteis-Syyriassa terveysasemat ja sairaalat kärsivät pahasti kahden viikon takaisessa maanjäristyksessä.
Lauantai 18.2.
19.15: Turkissa kolme ihmistä pelastettiin raunioista, pelastetuista yksi kuoli sairaalassa
Turkissa maanjäristyksen jälkeisistä raunioista on pelastettu tänään kolme ihmistä, turkkilaismedia uutisoi. Yksi pelastetuista, 12-vuotias lapsi, kuitenkin kuoli myöhemmin sairaalassa.
Raunioista elossa löytyneiden määrä on vähentynyt selvästi viime päivinä.
Voimakkuudeltaan 7,8:n järistyksestä tulee kohta kuluneeksi kaksi viikkoa, ja toivo ihmisten löytämisestä elossa on lähes hiipunut.
Maanjäristyksessä on kuollut tuoreiden tietojen mukaan yli 43 000 ihmistä. Uhreista yli 39 600 on kirjattu Turkissa ja yli 3 600 Syyriassa.
Perjantai 17.2.
18.30: Puolitoista viikkoa raunioissa: Eloonjääneitä löydetty edelleen
Syyrian luoteisosan kapinallisalueille on saatu vietyä yli 140 kuorma-autollista avustustarvikkeita puolitoista viikkoa sitten tapahtuneen tuhoisan maanjäristyksen uhreille, kertoo YK:n edustaja Jens Lärke.
Vaikka toivo eloonjääneiden löytämisestä Turkin ja Syyrian maanjäristysalueilla hiipuu koko ajan ja pelastusoperaatiota on jo monilla seuduilla keskeytetty, raunioista on edelleen löydetty eloonjääneitä. Turkin terveysministeri Fahrettin Koca kertoi tänään, että raunioista on saatu pelastettua 14-vuotias poika sekä kaksi aikuista miestä Antakyassa Hatayn maakunnassa.
Uutistoimisto Anadolun mukaan teinipoika löytyi, kun pelastajat olivat kuulleet ääniä raunioista. Ministerin mukaan tuntia myöhemmin toisesta kohteesta löydettiin elossa 26- ja 33-vuotiaat miehet.
Torstai 16.2.
23.43: Turkin ja Syyrian uhriluku jo lähes 42 000
Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on noussut yli 40 000:n, kertovat viranomaiset.
Turkissa on kuollut yli 38 000 ja Syyriassa liki 3 700 ihmistä, eli lähes 42 000 on saanut surmansa. (STT)
20:47: Syyrian resurssit eivät riitä järistyksen jälkitoimiin
Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mukaan Syyrian resurssit eivät riitä kattamaan viimeviikkoisen maanjäristyksen tuhoja. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Assad kiitti valtioita, jotka ovat auttaneet Syyriaa järistyksen jälkeen, sekä "arabiveljiä ja ystäviä".
– Katastrofin laajuus ja sen vaatimat toimet ovat paljon suuremmat kuin käytettävissä olevat resurssit, Assad sanoi televisioidussa puheessa Reutersin mukaan.
18.20: YK pyytää rahaa turkkilaisten auttamiseen
Yhdistyneet Kansakunnat (YK) pyytää yli miljardia Yhdysvaltain dollaria eli runsasta 936:ää miljoonaa euroa yli viiden miljoonan maanjäristyksen uhrin auttamiseen Turkissa.
Maanjäristys on vaatinut Turkissa yli 35 000:n ihmisen hengen ja uhriluku jatkaa kasvuaan.
– Meidän täytyy tukea heitä heidän synkimpänä hetkenään ja varmistaa, että he saavat tarvitsemansa tuen, Turkissa viime viikolla vieraillut YK:n diplomaatti Martin Griffiths sanoo uutistoimisto Reutersille.
Keskiviikko 15.2.
7.30: Yhdeksän ihmistä pelastettu raunioista yli viikko järistyksen jälkeen
Yhdeksän ihmistä pelastettiin tiistaina raunioista Turkissa yli viikko maanjäristyksen jälkeen, uutisoi Reuters.
Pelastustyöntekijöiden mukaan on yhä toivoa, että raunioista löytyy lisää ihmisiä hengissä.
Järistysten seurauksena yli 41 000 ihmistä on kuollut Turkissa ja Syyriassa.
Tiistai 14.2.
17.57: Nainen pelastettiin rakennuksen raunioista 205 tuntia maanjäristyksen jälkeen
Ukrainalainen ryhmä pelasti tiistaina naisen rakennuksen raunioista Etelä-Turkin Hatayn maakunnassa 205 tuntia maanjäristyksen jälkeen, kertoo Reuters.
Tiistaina raunioista pelastettiin yhteensä seitsemän henkilöä.
6.06: YK: Syyria avaa kaksi uutta rajanylityspaikkaa maanjäristysavun perille viemiseksi
Syyrian keskushallintoa johtava presidentti Bashar al-Assad on suostunut avaamaan kaksi uutta rajanylityspaikkaa maanjäristysalueelle vietäviä avustuskuljetuksia varten. Asiasta kertoo Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Antonio Guterres.
– Näiden rajanylityspaikkojen avaaminen sekä humanitaarisen avun edistäminen, viisumien hyväksynnän nopeuttaminen ja matkustamisen helpottaminen sallivat avun perille pääsyn nopeammin, Guterres sanoi.
Turkin ja Syyrian rajaseutua viikko sitten ravistellut poikkeuksellisen voimakas maanjäristys jälkijäristyksineen on aiheuttanut yli 35 000 ihmisen kuoleman. Pelastusoperaatiot ja avustuskuljetukset ovat olleet erityisen haastavia pitkän sisällissodan tuhoamassa Syyriassa.
Avustuslähetykset Pohjois-Syyriaan kulkeneet yhtä reittiä
Yhdysvallat kommentoi asiaa tuoreeltaan varovaisen myönteisesti.
– Jos (Assadin) hallinto on vakavissaan asiassa, ja jos hallinto on halukas etenemään sanoista tekoihin, olisi se hyvä asia Syyrian kansalle, Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Ned Price sanoi toimittajille.
Ennen maanjäristystä lähes kaikki Pohjois-Syyrian kapinallisten hallitsemille alueille saapunut humanitaarinen apu kuljetettiin Turkista Bab al-Hawan rajanylityspaikan kautta. Keskushallinnon alueilta avustustarvikkeet eivät pääse etenemään ilman Assadin hallinnon erityistä lupaa.
Maanjäristyksen kodittomiksi jättäneitä selviytyjiä piinaa nyt myös seudun ankara talvisää ja öiden kylmyys. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Syyriaa ovat koetelleet sodan, koronaviruksen, koleran, talouskurimuksen ja nyt maanjäristyksen päällekkäiset kriisit, jotka ovat vaatineet maalta ankaran veron.
15.57: Turkin ja Syyrian uhriluku jo yli 37 000
Turkissa ja Syyriassa viikko sitten 6. helmikuuta tapahtuneissa maanjäristyksissä on kuollut tuoreimpien tietojen mukaan 37 357 ihmistä, uutisoi Reuters.
Turkissa on uutistoimiston mukaan kuollut 31 643 ihmistä ja Syyriassa 5 714 ihmistä.
13.44: Kuusivuotias tyttö onnistuttiin pelastamaan raunioista 178 tuntia maanjäristyksen alkamisen jälkeen
Kuusivuotias tyttö pelastettiin kerrostalon raunioista Adiyamanin kaupungissa Etelä-Turkissa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Tyttö onnistuttiin pelastamaan 178 tuntia eli yli viikko sen jälkeen, kun maanjäristys alkoi.
12.33: Turkin ja Syyrian uhriluku jo yli 35 000
Turkissa ja Syyriassa viikko sitten tapahtuneen maanjäristyksen uhriluku on noussut yli 35 000:n. Valtaosa uhreista on rekisteröity Turkissa, yli 31 600 kuollutta. Syyrian uhrimääräksi on ilmoitettu yli 3 500.
YK:n edustaja arvioi eilen vieraillessaan katastrofialueella Turkissa, että uhriluku voi nousta jopa yli 50 000:een.
Pelastustyöt ovat järistysalueella muuttumassa raivaustöiksi, eikä raunioista uskota enää juuri löytyvän ihmisiä elossa.
5.40: Turkin ja Syyrian maanjäristyksien uhrien määrä jo yli 34 000
Turkin ja Syyrian maanjäristyksessä on vahvistettu kuolleen jo yli 34 000 ihmistä. Viranomaisten mukaan Turkin puolella kuolleita on lähes 30 000. Asiasta uutisoi CNN.
Sunnuntai 12.2.
17.35: Ongelmat ääri-islamistisen järjestön kanssa vaikeuttavat avun toimittamista Syyriassa
Maanjäristysavun toimittamista Syyrian hallituksen hallitsemista osista opposition hallitsemille alueille ovat hidastaneet ongelmat ääri-islamistisen Hayat Tahrir al-Sham-järjestön kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Syyriassa tähän mennessä raportoiduista 3 500 kuolemantapauksesta suurin osa tapahtui maan luoteisosassa alueella, joka on pääosin järjestön hallussa.
Alueelle on pystytty toimittamaan niukasti apua. Ainoastaan yksi rajanylityspaikka yhdistää alueen pohjoiseen Turkkiin.
Järjestö ei Reutersille puhuneen jäsenen mukaan salli toimituksia hallituksen hallussa olevilta Syyrian alueilta eikä sitä, että apu tulee Turkista.
16.19: Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen kuolonuhreja on jo yli 33 000
Maanjäristysten uhriluku Turkissa ja Syyriassa on noussut yli 33 000:een. Viranomaistietojen mukaan Turkissa on kuollut lähes 30 000 ihmistä ja Syyriassa yli 3 500.
YK arvioi aiemmin, että todellinen uhriluku voi olla jopa 50 000 tai enemmän.
Ihmisiä on kuitenkin edelleen tänään löytynyt elossa raunioista, ja pelastustöitä jatketaan edelleen.
Maanantainen maanjäristys ja sen jälkijäristykset ovat vaikuttaneet alueella lähes 26 miljoonaan ihmiseen.
16.06: Uhriluku Turkissa noussut yli 29 000:een
Maanjäristyksen uhriluku Turkissa on noussut 29 605:een, kertoo uutistoimisto Reuters, viitaten katastrofinhallintaviranomaiseen.
14.39: Kymmenvuotias tyttö pelastettiin elossa raunioista 147 tuntia maanjäristyksestä Turkissa
Kymmenvuotias tyttö on onnistuttu pelastamaan maanjäristyksen raunioista 147 tuntia maanjäristyksen jälkeen Turkissa, kertoo Istanbulin pormestari Ekrem Imamoglu.
Imamoglu julkaisi tänään Twitterissä videon Cudi-nimisen tytön pelastamisesta Antakyan kaupungissa Kaakkois-Turkissa. Videolla Istanbulin kaupungin pelastustyöntekijät nostavat tytön rakennuksen raunioon kaivamansa reiän kautta ja alkavat antaa hänelle ensiapua.
Turkin ja Syyrian katastrofialueilla elossa selvinneitä löytyy enää vain harvakseltaan, kun ensimmäisestä suuresta järistyksestä on kulunut jo lähes viikko.
12.59: Kreikan ulkoministeri vierailee Turkin järistysalueella
Kreikan ulkoministeri Nikos Dendias vierailee tänään Turkin katastrofialueella ensimmäisenä ulkomaisena ministerinä.
Dendias haluaa näin osoittaa tukensa maanjäristyksen runtelemalle naapurimaalle, kertoo Kreikan ulkoministeriö.
Näin korkea-arvoinen vierailu tuhoalueella on herättänyt huomiota siksikin, että maiden välit ovat olleet viime vuosina erittäin tulehtuneet. Turkki ja Kreikka ovat välillä näyttäneet olleen jopa ajautumassa sotaan kiistojensa vuoksi Välimerellä.
Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu kuitenkin tervehti Dendiasta halauksella, joka näytettiin Kreikan valtiollisella ERT-kanavalla.
Kreikka on myös lähettänyt Turkkiin 80 tonnia avustustarvikkeita.
12.47: Uskomaton pelastuminen: 35-vuotias mies virui yli kuusi vuorokautta Turkin maanjäristyksen raunioissa
35-vuotias mies pelastettiin romahtaneen rakennuksen raunioista Etelä-Turkin Hatayn maakunnassa 149 tuntia, kertoo Turkin valtiollinen uutistoimisto Anadolu.
Mustafa Sarıgül mies löydettiin kuusikerroksisen kerrostalon raunioiden alta läpivalaisun avulla.
Etsintä- ja pelastusryhmät sekä sotilashenkilöstö työskentelivät viisi tuntia miehen pelastamiseksi.
Turkin ja Syyrian maanjäristyksessä on kuollut yli 28 000 ihmistä. YK:n arvion mukaan lopullinen uhriluku voi nousta jopa 50 000:een.
10.06: Turkissa yli sata ihmistä on määrätty kiinniotettaviksi rakennusten romahtamisen vuoksi
Maanjäristysten runtelemassa Turkissa on tähän mennessä määrätty kiinniotettavaksi 113 ihmistä rakennusten romahtamisen vuoksi, kertoi Turkin varapresidentti Fuat Oktay valtiollisen Anadolu-uutistoimiston mukaan.
Oktay kertoi myös, että katastrofialueella kymmeneen Turkin maakuntaan on perustettu erityisiä tutkintatoimistoja, jotka keskittyvät maanjäristyksiin liittyviin rikoksiin. Kaikkiaan epäiltyjä on tähän mennessä yli 130, joista yksi on pidätetty.
Oikeusprosessit aloitetaan Oktayn mukaan rakennuksista, jotka ovat kärsineet suuria vahinkoja tai joissa ihmisiä on kuollut tai loukkaantunut.
5.16: Järistyksessä kuolleita yli 28 000
Turkissa ja Syyriassa on kuollut yli 28 000 ihmistä alkuviikolla tapahtuneessa maanjäristyksessä. Pelastustyöt tuhoalueilla jatkuvat edelleen.
Viranomaisten mukaan Turkissa on kuollut yli 24 600 ihmistä ja Syyriassa lähes 3 600.
5.02: Turkissa suru muuttumassa vihaksi
Turkissa suru on alkanut muuttua hiljalleen vihaksi tuhoalueen rakennusten heikon laadun vuoksi. Turkin poliisi ilmoitti lauantaina pidättäneensä 12 ihmistä rakennusten romahtamisten vuoksi Gaziantepin ja Sanliurfan maakunnissa. Pidätettyjen joukossa on myös rakennusurakoitsijoita.
Myös Turkin hallitus on saanut kritiikkiä maan lähihistorian pahimman katastrofin hoitamisesta.
Lauantai 11.2.
20.13: Saksa myöntää kolmen kuukauden viisumeita maanjäristyksen uhreille
Saksa myöntää kolmen kuukauden viisumeita turkkilaisille ja syyrialaisille maanjäristyksen uhreille, jos heillä on Saksassa sukulaisia. Asiasta kertoo maan sisäministeriö.
Sisäministeri Nancy Faeser kertoo Bild-lehdelle, että kyse on hätäavusta, jolla halutaan säästää Saksassa asuvat turkkilais- ja syyrialaisperheet byrokratialta.
Hanke on sisä- ja ulkoministeriön yhteinen. Uhreille tarjotaan myös suojaa ja terveydenhoitoa.
Saksassa asuu noin 2,9 miljoonaa turkkilaistaustaista, joista yli puolella on Turkin kansalaisuus. Syyrialaisia arvellaan olevan noin 924 000.
19.44: Media: Turkissa kymmeniä pidätetty ryöstelystä maanjäristyksen jälkeen
Turkissa lähes 50 ihmistä on pidätetty ryöstelystä voimakkaan maanjäristyksen jälkeen, kertoo uutistoimisto Anadolu. Uutistoimiston mukaan epäiltyjä on otettu kiinni kahdeksassa maakunnassa.
Turkissa on meneillään useita tutkintoja maanjäristyksen jälkeisestä ryöstelystä.
17.27: Maanjäristyksessä kuolonuhreja jo yli 25 000
Turkin presidentti Tayyip Recep Erdoğanin mukaan kuolleiden määrä Turkissa on noussut 21 848:aan. Uutistoimisto AFP:n mukaan Syyriassa on tähän mennessä kuollut 3 553 ihmistä.
16.26: Suomen turkkilaiset keräsivät maanjäristyksen uhreille yli kuusi tonnia tarvikkeita
Suomessa asuvat turkkilaiset ovat lähipiiristään keränneet talvivaatteita, peittoja, vaippoja, matka-akkuja puhelimille – kaikkea, mitä taivasalla tai teltoissa yöpyvät maanjäristyksen uhrit voisivat talven keskellä tarvita.
Läheskään kaikille kodittomiksi jääneille ei vielä ole saatu järjestettyä telttamajoitusta.
Turkin Helsingin-suurlähetystön mukaan kiireellisimmin tarvitaan nyt telttoja, generaattoreita, lämmityslaitteita sekä peittoja.
16.03: Turkissa useita otettu kiinni maanjäristyksessä sortuneiden rakennusten vuoksi
Turkissa poliisi kertoo ottaneensa kiinni 12 ihmistä Gaziantepissa ja Sanliurfassa sortuneiden rakennusten vuoksi. Asiasta ovat uutisoineet turkkilaismediat.
Uutistoimisto DHA:n mukaan kiinni otettujen joukossa on esimerkiksi urakoitsijoita.
Ainakin 6 000 rakennusta sortui Turkkia ja Syyriaa ravistelleessa maanjäristyksessä. Tiedossa olevien kuolonuhrien määrä on tällä hetkellä noin 25 000.
16.01: Myös saksalaiset avustustoimijat keskeyttivät auttamisoperaationsa Turkissa
Saksan pelastuspalvelu ja saksalainen avustusjärjestö keskeyttivät auttamisoperaationsa Turkissa. Avustusjärjestön edustajan mukaan Hatayn yhteenotoissa on käytetty tuliaseita.
Itävallan armeija ilmoitti aiemmin tänään keskeyttäneensä pelastusoperaationsa Turkissa. Armeijan tiedottaja ilmoitti syyksi pahenevan turvallisuustilanteen.
Tiedottajan mukaan "ryhmien välillä" on ollut Turkissa yhteenottoja, mutta hän ei kertonut yksityiskohtia uutistoimisto AFP:lle.
14.41: Suomelta hätämajoitusta Turkkiin
Suomi on lähettänyt Turkkiin hätämajoitusta, eli lämmitettäviä telttoja kamiinoja noin 3000 henkilölle, sisäministeriö kertoo tiedotteessa. Ministeriö valmistelee myös materiaaliavun lähettämistä Syyriaan nopealla aikataululla.
Ministeriö kertoo ensimmäisen avustuserän saapuneen Turkkiin lauantaina Naton euroatlanttisen pelastuspalvelun koordinaatiokeskuksen (EARDCC) kautta. Materiaali avustuserään on hankittu Puolustusvoimilta.
13.43: Uhriluku noussut yli 24 500:n
Maanjäristyksessä kuolleiden vahvistettu määrä on noussut Turkissa 21 043:een, kertoo Reuters. Syyriassa järistyksen kuolonuhreja on yli 3500, joten yhteensä surmansa on saanut yli 24 500 ihmistä.
13.26: Itävallan armeija keskeytti avustusoperaationsa Turkissa – ilmoitti syyksi pahenevan turvallisuustilanteen
Itävallan armeija keskeytti pelastusoperaationsa maanjäristyksen runtelemassa Turkissa tänään. Itävallan armeijan tiedottaja ilmoitti syyksi pahenevan turvallisuustilanteen.
Tiedottajan mukaan "ryhmien välillä" on ollut Turkissa yhteenottoja, mutta hän ei kertonut yksityiskohtia uutistoimisto AFP:lle.
Itävallan mukaan sen joukkojen katastrofiapuyksikön 82 sotilasta on suojassa eteläisessä Hatayn maakunnassa. Tiedottajan mukaan he odottavat ohjeita perusleirillä muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa.
Itävallan yksikkö oli saapunut Hatayhin tiistaina mukanaan 45 tonnia varusteita. He ovat pystyneet pelastamaan yhdeksän ihmistä raunioista.
Yksikön paluun ajankohta Itävaltaan on avoinna. (STT)
8.33: Uhriluku kasvaa Turkissa
Maanjäristyksessä kuolleiden vahvistettu määrä on noussut Turkissa 20 665:een. Syyriassa järistyksen kuolonuhreja on yli 3500, joten yhteensä surmansa on saanut yli 24 000 ihmistä.
6.55: Raunioista löydetty vielä eloonjääneitä
Pelastustyöntekijät ovat jatkaneet ihmisten etsintöjä luhistuneiden rakennusten alta, vaikka järistyksestä on kulunut jo useita päiviä.
Turkin valtiollisen uutistoimiston mukaan Nurdagin alueella maan kaakkoisosassa raskaana oleva nainen pelastettiin raunioista elävänä 115 tuntia järistyksen jälkeen. Hänen 6-vuotias tyttärensä saatiin turvaan vain tuntia aiemmin. Nainen kuljetettiin sairaalaan.
Järistyksen keskipisteessä Kahramanmarasin kaupungissa itäisessä Turkissa miljoonien ihmisten elämät luhistuivat maanantaina. Syrjäisellä alueella monet ihmiset olivat jo valmiiksi sodan vuoksi alueelle tuomia siirtolaisia.
Vihaiset ihmiset ovat syyttäneet Turkin hallitusta kriisin huonosta hoitamisesta.
– Ihmiset, jotka eivät kuolleet maanjäristyksessä, jätettiin kuolemaan kylmään, sanoi Hakan Tanriverdi Adiyaman maakunnassa.
6.40: Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen vuoksi kuolleita lähes 24 000 – pelastustyöntekijät jatkavat henkiinjääneiden etsintöjä
Pelastustyöntekijät nostivat vielä perjantaina lapsia raunioista, kun Turkkia ja Syyriaa ravistellut maanjäristys ja jälkijäristykset ovat vaatineet jo lähes 24 000 uhria. Viranomaisten mukaan Turkissa on kuollut 20 213 ja Syyriassa 3 553 ihmistä.
Talviolosuhteet pahentavat kärsimystä, ja YK varoittaa, että vähintään 870 000 ihmisen arvioidaan tarvitsevan kiireellisesti lämpimiä aterioita.
Pelkästään Syyriassa jopa 5,3 miljoonan ihmisen arvioidaan joutuneen kodittomaksi. YK varoittaa, että vähintään 870 000 ihmisen arvioidaan tarvitsevan kiireellisesti lämpimiä aterioita.
23.58: Maanjäristyksen kuolonuhrien määrän on vahvistettu nousseen jo yli 23 000:n
Maanjäristys on ollut tuhoisin 20 vuoteen. Pelastusjoukot pelastivat perjantaina kymmenen päivän ikäisen vauvan ja hänen äitinsä, jotka olivat jääneet loukkuun rakennuksen raunioihin Turkissa.
Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin mukaan viranomaisten olisi pitänyt reagoida maanjäristykseen nopeammin.
20.18: YK: Yli viisi miljoonaa syyrialaista jäänyt kodittomiksi
Jopa 5,3 miljoonaa syyrialaista on jäänyt kodittomiksi maanantaisen tuhoisan maanjäristyksen jälkeen, YK kertoo.
Maanjäristyksen on raportoitu tappaneen Syyriassa vajaat 3 400 ihmistä, mutta todellinen luku voi olla paljon suurempi, sillä alueelta on vaikea saada tietoa. Ensimmäiset apusaattueet pääsivät perille Syyrian tuhoalueille vasta eilen. (STT)
17.19: Kuolonuhrien määrä Turkissa ja Syyriassa noussut 22 765:een
Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin mukaan kuolleiden määrä on Turkissa noussut 19 388:aan. Naapurimaa Syyriassa kuolleiden määräksi on arvioitu 3 377.
Torstai 9.2.
20.31: Uhriluku nousi yli 20 000:een
Turkin ja Syyrian maanantaisen maanjäristyksen kuolonuhrien lukumäärä on ylittänyt 20 000:n. Toivo elävien ihmisten löytymisestä raunioista hiipuu.
18.23: Twitter palasi toimintaan
Viestipalvelu Twitterin toiminta on palautunut tänään pikkuhiljaa ennalleen sen jälkeen, kun palveluun ei ollut päässyt tuntikausiin turkkilaisista mobiiliverkoissa.
Turkin viranomaiset kertoivat keskustelleensa asiasta Twitterin johdon kanssa.
Infrastruktuurista vastaava apulaisministeri Omer Fatih Sayan kirjoitti, Twitterissä, että hallitus odotti palvelulta parempaa yhteistyötä "disinformaation vastaisessa taistelussa".
18.20: Toivo eloonjääneistä hiipuu
Toivo eloonjääneiden löytymisestä Turkin ja Syyrian maanjäristysalueilla on alkanut hiipua. Järistyksen uhriluku nousi jo yli 19 300:n, mutta lopullisen kuolleiden määrän uskottiin kasvavan vielä, koska raunioissa oli yhä paljon ihmisiä.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että varhain maanantaiaamuna iskeneen voimakkaan maanjäristyksen uhrimäärä voi nousta 20 000:n.
Valtavan inhimillisen kärsimyksen lisäksi järistys aiheutti myös suuret aineelliset vahingot. Luokituslaitos Fitch arveli tänään vahinkojen kokonaismääräksi 2–4 miljardia dollaria. Vakuutukset korvannevat tästä Fitchin mukaan vain noin miljardin dollarin verran, sillä vakuutuskattavuus alueella oli alhainen.
16.55: Maanjäristyksen uhriluku nousi yli 19 000:een
Maanjärsityksen uhriluku on noussut yli 19 000:een. Reutersin mukaan Turkissa on kuollut 16 170 ja Syyriassa 3 000 ihmistä.
Sadattuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa kesken kylmän talven.
Viranomaisten mukaan Turkissa noin 6 500 rakennusta on romahtanut ja lukemattomat muut talot vaurioituneet järistysalueella, jossa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä.
16.55: Ensimmäinen avustuslasti Luoteis-Syyriaan
Luoteis-Syyriaan saapui tänään YK:n ensimmäinen apusaattue maanjäristyksen jälkeen. Kuuden rekan saattue toimitti alueelle muun muassa telttoja, peittoja ja hygieniatuotteita.
Saattuetta oli odotettu alueelle jo ennen maanjäristystä, mutta se viivästyi. YK pystyy toimittamaan Luoteis-Syyriaan apua vain Turkista Bab al-Hawan rajanylityspaikan kautta. Järistyksen jälkeen alueen saavuttaminen on ollut entistä vaikeampaa, koska myös Bab al-Hawaan johtavat tiet vaurioituivat.
Esimerkiksi Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Venäjä ja Iran ovat toimittaneet Syyriaan apua ilmateitse, mutta YK:n mukaan ainakaan keskiviikkoon mennessä apu ei ollut saapunut järistyksen runtelemille alueille.
15.53: Unicefin paikallinen viestintäjohtaja: Syyrian lapset tarvitsevat enemmän apua kuin koskaan
Unicefin mukaan on ensisijaisen tärkeää turvata puhtaan veden saatavuus lapsille.
Seitsemän miljoonan lapsen katsottiin olevan Syyriassa hätäavun tarpeessa jo ennen maanantaista maanjäristystä. Nyt hätää kärsiviä on maassa vieläkin enemmin, arvioi YK:n alaisen lastensuojelujärjestö Unicefin Syyrian maatoimiston viestintäjohtaja Eva Hinds.
– Avuntarve on ihan valtava. Jos mietitään, että milloin Syyrian lapset ovat tarvinneet eniten apua, niin se on ehdottomasti nyt, Hinds kertoi STT:lle.
Hinds on Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta käsin aktiivisesti yhteydessä Unicefin työntekijöihin Aleppossa ja muualla tuhoalueella.
– Meillä on muutama kenttätoimisto, jotka ovat ihan tuhoalueen sydämessä. Olemme tiiviisti yhteydessä kollegoihin. He kertovat, että tilanne on hälyttävä.
Järistys alkoi maanantaina keskellä yötä, ja monet lapsiperheet joutuivat jättämään kotinsa yhtäkkiä. Moni ei ole pystynyt palaamaan kotiinsa sen jälkeen.
Lisäksi monia sairaaloita ja kouluja on tuhoutunut. Lämpötila tuhoalueella on hyytävä, mikä vaikeuttaa arjessa pärjäämistä.
Jo ennen maanjäristystä Unicef arvioi 15,3 miljoonan ihmisen olevan Syyriassa hätäavun tarpeessa tänä vuonna. Näistä 7 miljoonan arvioitiin olevan lapsia.
– Se oli ennätyskorkea luku. Nyt totta kai tämän maanjäristyksen myötä hätää kärsiviä on entistä enemmän, Hinds kertoi.
12.55: Yli 17 000 kuollutta Turkissa ja Syyriassa tapahtuneissa maanjäristyksessä
Turkissa ja Syyriassa maanantaisen maanjäristyksen uhrien määrä on tähän mennessä noussut jo yli 17 100:n. (STT)
9.58: Uhriluku jo yli 16 000
Turkissa ja Syyriassa maanantaisen maanjäristyksen uhrien määrä on noussut jo yli 16 000:n.
Turkissa kuolleita on noin 12 900 ja Syyriassa noin 3 100, kertovat viranomaiset ja sairaalalähteet.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että varhain maanantaiaamuna iskeneen voimakkaan maanjäristyksen uhrimäärä voi nousta jopa yli 20 000:n.
Useita tuhansia rakennuksia on sortunut monissa kaupungeissa Turkissa ja Syyriassa. Loukkaantuneita on virallisten tietojen mukaan Turkissa ainakin noin 50 000 ja Syyriassa 5 000.
Avustustyöntekijät taistelevat aikaa vastaan yrittäessään pelastaa ihmisiä raunioista. Varmaa tietoa ei ole siitä, kuinka moni on vielä jumissa romahtaneiden talojen alla.
5.35: Uhrien määrä nousi yli 15 000:n
Turkissa ja Syyriassa maanantaisen maanjäristyksen uhrien määrä on noussut jo yli 15 000:n. Yhteensä järistyksessä on raportoitu kuolleen noin 15 400 ihmistä.
Turkissa kuolleita on noin 12 400 ja Syyriassa noin 3 000, kertovat viranomaiset ja sairaalalähteet.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että varhain maanantaiaamuna iskeneen voimakkaan maanjäristyksen uhrimäärä voi nousta jopa yli 20 000:n.
Keskiviikko 8.2.
22.51: Kuolonuhreja jo 12 000
Maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on noussut 12 000:een, raportoi Reuters.
19.31: EU järjestää konferenssin avun saamiseksi maanjäristyksistä kärsineille Turkille ja Syyrialle
EU aikoo järjestää avunantajien konferenssin kansainvälisen avun saamiseksi maanjäristyksestä kärsineille Turkille ja Syyrialle. Asiasta ilmoittivat Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sekä unionin puheenjohtajamaa Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson.
Konferenssi järjestetään yhteistyössä Turkin viranomaisten kanssa maaliskuussa Brysselissä. Se on avoin EU:n jäsenvaltioille, naapurimaille, YK:n jäsenille, kansainvälisille rahoituslaitoksille ja muille asiaankuuluville sidosryhmille.
Tavoitteena on saada kansainväliseltä yhteisöltä varoja Syyrian ja Turkin asukkaiden tukemiseksi tuhoisien maanjäristysten jälkeen.
18.53: Maanjäristyksen uhrimäärä noussut jo 11 700:aan
Turkissa varmistettuja kuolleita on runsaat 9 000 ja Syyriassa vajaat 2 700, kertoivat viranomaiset ja sairaalalähteet.
Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että varhain maanantaina iskeneen maanjäristyksen uhrimäärä voi nousta jopa yli 20 000:n. Etenkin Syyriasta on vaikea saada tietoa uhreista. Loukkaantuneita on virallisten tietojen mukaan Turkissa noin 50 000 ja Syyriassa 5 000.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vieraili keskiviikkona Kahramanmarasin kaupungissa järistysalueella. Presidentti lupasi, että järistysalue jälleenrakennetaan vuoden kuluessa.
18.45: Twitterin käyttöä rajoitettu Turkissa
Turkin poliisi on ottanut kiinni ainakin 18 ihmistä ja pidättänyt viisi sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa oli julkaistu "provosoivia viestejä" Turkin maanjäristyksestä, kertoo Turkin poliisi Twitterissä.
NetBlocks-verkonseurantapalvelu kertoi aiemmin tänään, että useat turkkilaiset palveluntarjoajat ovat rajoittaneet Twitterin käyttöä.
Uutistoimisto AFP raportoi tänään, että Twitteriin ei päässyt suurimpien turkkilaisoperaattorien kautta sen jälkeen, kun verkossa oli esitetty kritiikkiä hallitusta kohtaan liittyen tämän viikon maanjäristykseen.
18.32: Maanjäristyksen jälkeisessä Syyriassa satoja tuhansia lapsia on hyvin haavoittuvassa asemassa
Terveysasemat olivat jo ennestään huonosti varusteltuja eivätkä pystyneet vastamaan tarpeeseen, sanoo World Visionin Syyrian avustusoperaation johtaja Johan Mooiji.
Maanjäristysten jälkeisessä Syyriassa sadat tuhannet lapset ovat tällä hetkellä taivasalla tai jopa heitteillä kotinsa ulkopuolella, kertoo kehitysyhteistyöjärjestö World Vision.
Järjestön Syyrian avustusoperaation johtajan Johan Mooijin mukaan kovia kokeneet lapset ovat nyt hyvin haavoittuvassa asemassa. Pakkasessa kamppailevia lapsia uhkaa muun muassa hypotermia. Samalla kasvaa riski, että he joutuvat eroon perheistään tai hyväksikäytön uhreiksi.
– Valitettavasti on ihmisiä, jotka hyödyntävät tätä haavoittuvuutta ja käyttävät hyväksi näitä lapsia silloin, kun he tarvitsevat eniten tukea ja suojelua, Mooiji sanoo tiedotteessa.
Auttajat pyrkivät kriisin alkuvaiheessa vastaamaan ihmisten välittömään hätään, eikä lastensuojelutoimilla välttämättä pystytä auttamaan tarpeeksi nopeasti.
Mooijin mukaan humanitaarisen avun tarve Luoteis-Syyriassa oli jo valmiiksi suuri.
– Terveysasemat olivat jo ennestään huonosti varusteltuja eivätkä pystyneet vastamaan tarpeeseen, mutta nyt monet niistä ovat tuhoutuneet. Perheet yrittävät selviytyä pakkasessa ilman kotia ja ruokaa. Samalla he yrittävät käsitellä tämän maanjäristyksen fyysisiä ja henkisiä vaikutuksia.
18.25: Suomen Punainen Ristiltä 300 000 euroa Turkkiin ja Syyriaan
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla autetaan Turkin ja Syyrian maanjäristyksissä loukkaantuneita ja kotinsa menettäneitä.
Suomen Punaisen Ristin lahjoittamasta avustussummasta puolet ohjataan apuun Turkissa ja puolet apuun Syyriassa. Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatio tukee Turkin ja Syyrian Punaisten Puolikuiden työtä maanjäristysalueella.
SPR kertoo tiedotteessaan, että molemmissa maissa paikallisten Punaisten Puolikuiden vapaaehtoiset ja työntekijät ovat auttaneet raunioihin jääneiden etsinnöissä, järjestäneet sairaalakuljetuksia sekä antaneet loukkaantuneille ensiapua.
Kotinsa menettäneille on jaettu ruokaa ja avustustarvikkeita sekä järjestetty väliaikaista majoitusta.
– Paikallisten auttajien rooli on ensimmäisten vuorokausien aikana ratkaisevan tärkeä ihmishenkien pelastamiseksi. Samalla, kun pelastus- ja raivaustyöt etenevät, on pystyttävä auttamaan kotinsa menettäneitä, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen sanoo tiedotteessa.
–He tarvitsevat nyt perusasioita: suojaa kylmältä säältä, puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea. Olemme valmiina lisäämään apuamme sen mukaan, mitä tukea Turkin ja Syyrian Punaiset Puolikuut paikan päällä tarvitsevat.
Apua suunnataan erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville.
17.31: WHO lentää avustustarvikkeita järistysalueelle
Maailman terveysjärjestö lähettää asiantuntijaryhmiä ja lääkintätarvikkeita Turkkiin ja Syyriaan maanantain tuhoisan maanjäristyksen takia.
WHO lähettää korkean tason valtuuskunnan koordinoimaan toimia sekä kolme lentoa lääkintätarvikkeita, joista yksi on jo matkalla Istanbuliin, kertoi WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus uutistoimisto Reutersin mukaan tiedotusvälineille tänään keskiviikkona.
13.25: Maanjäristyksen uhrimäärä Turkissa ja Syyriassa nousee nopeasti, nyt jo yli 11 000 kuollutta
Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen uhrien määrä on noussut jo yli 11 200:n. Turkissa kuolleita on lähes 8 600 ja Syyriassa vajaat 2 700, kertovat viranomaiset ja sairaalalähteet.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että varhain toissapäivänä iskeneen maanjäristyksen uhrimäärä voi nousta jopa yli 20 000:n.
Useita tuhansia rakennuksia on sortunut monissa kaupungeissa Turkissa ja Syyriassa.
13.06: Kuolonuhrien määrä Turkissa ja Syyriassa noussut jo yli 9 500:aan
Turkin kuolonuhrien määrä on viranomaisten mukaan 7 108. Syyriassa virallisesti kirjattuja kuolonuhreja on 2 470.
8.03: Maanjäristyksen uhrimäärä Turkissa ja Syyriassa noussut jo yli 8 300:n
Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen uhrien määrä on noussut jo yli 8 300:n. Turkissa kuolleita on lähes 6 000 ja Syyriassa vajaat 2 500, kertovat viranomaiset ja sairaalalähteet.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että varhain toissapäivänä iskeneen maanjäristyksen uhrimäärä voi nousta jopa yli 20 000:n.
Useita tuhansia rakennuksia on sortunut monissa kaupungeissa Turkissa ja Syyriassa.
6.40: Maanjäristyksissä kuolleiden määrä jo lähes 8000
Turkissa ja Syyriassa pelastustyöt maanjäristysten jäljiltä jatkuvat.
Maanantaiaamun maanjäristyksissä kuolleiden määräksi on vahvistettu 7900 ihmistä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on julistanut kolmen kuukauden poikkeustilan kymmeneen Etelä-Turkin maakuntaan, jotka kokivat pahimpia vaurioita maanjäristyksen vuoksi.
Tiistai 7.2.
20.54: Turkissa maanjäristyksen tuhoalueille on julistettu kolmen kuukauden poikkeustila – vahvistettuja kuolonuhreja jo yli 7 000
Järistyksen ja sen jälkijäristysten uhriluku on noussut jatkuvasti pelastustöiden edetessä, ja nyt kuolleita tiedetään olevan Syyriassa ja Turkissa yhteensä yli 7 000. Viranomais- ja lääkintälähteiden mukaan Turkissa kuolonuhreja on tiedossa yli 5 400 ja Syyriassa yli 1 700.
Ergodan sanoi hallituksensa lähettävän tuhoalueelle 50 000 avustustyöntekijää sekä kohdistavan sinne sadan miljardin liiran (lähes viiden miljardin euron) edestä taloudellista apua.
Erdoganin hallintoon on kohdistunut kasvavaa painetta, kun sosiaalisessa mediassa hallintoa on arvosteltu hitaasta reagoinnista katastrofiin. Presidentin toiminta nyt saattaa vaikuttaa merkittävästi myös toukokuun vaaleihin.
19.33: Maanjäristyksissä menehtyneitä jo yli 6 000
Turkissa ja Syyriassa tapahtuneissa maanjäristyksissä on kuollut tuoreimman tiedon mukaan yli 6 000 ihmistä. Viranomais- ja lääkintälähteiden mukaan Turkissa kuolonuhreja on tiedossa yli 4 500 ja Syyriassa yli 1 600. (STT)
14.53: Suomi lähettää 1 miljoonan euron arvosta humanitaarista apua Turkkiin ja Syyriaan
Suomi lähettää miljoonan euron arvosta humanitaarista apua Turkkiin ja Syyriaan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton kautta. Tuella tarjotaan muun muassa ruokaa, suojaa ja lääkinnällistä sekä traumatukea kotinsa menettäneille molemmissa maissa.
Järistysten seurauksena Turkissa ja Syyriassa on kuollut yli 5 000 ihmistä ja loukkaantunut yli 20 000 ihmistä.
– Inhimillinen hätä alueella on valtava ja tätä lisää myös pelko jälkijäristyksistä. Suomi haluaa olla nopeasti katastrofista kärsivien apuna. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen toimijat Turkissa ja Syyriassa ovat jo paikalla auttamassa ihmisiä muun muassa ruoka-avulla ja hätämajoituksella, ja Suomi tukee heidän työtään, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.
Suomen avun toimittaa perille Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto IFRC, joka on julkistanut 70,6 miljoonan euron suuruisen hätäapuvetoomuksen maanjäristyksissä kärsineiden auttamiseksi Turkissa ja Syyriassa.
14.30: Turkissa maanjäristyksen tuhoalueille julistettu kolmen kuukauden poikkeustila
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on julistanut maan kymmeneen maakuntaan kolmen kuukauden poikkeustilan eilisen maanjäristyksen vuoksi. Erdogan kertoi televisioidussa lausunnossaan, että julistuksella pelastus- ja korjaustyöt saadaan toteutettua nopeasti.
Eilisen maanjäristyksen vuoksi Turkissa ja Syyriassa on kuollut tuhansia ihmisiä. Uhriluku on noussut jatkuvasti pelastustöiden edetessä.
13.52: Nälkä koettelee maanjäristyksestä selvinneitä, kun talvi ja tuhot vaikeuttavat avun vientiä
Turkissa Sanliurfan kaupungissa valtavasta maanjäristyksestä selvinneillä on edessään uusi uhka: nälkä.
Turkin hallinto on yrittänyt järjestää majapaikkoja niille, joiden kodit ovat joko sortuneet tai liian vaarallisia asuttaviksi. Sadattuhannet ihmiset viettivät yön esimerkiksi kouluissa, moskeijoissa tai muissa julkisissa tiloissa. Monet hotellit avasivat ovensa ihmisille ilmaiseksi.
Ruoan ja avun tarjoaminen on ollut vaikeaa. Talvimyrskyn ja maanjäristyksen tuhojen vuoksi osa tuhoalueiden teistä on kulkukelvottomia, ja monet paikalliset lentokentät ovat kiinni, kun kiitoradat tarvitsevat korjausta.
12.12: Maanjäristys voi vaikuttaa jopa 23 miljoonan ihmisen elämään, arvioi WHO
Turkissa ja Syyriassa tuhansia ihmisiä surmannut maanjäristys saattaa vaikuttaa jopa 23 miljoonan ihmisen elämään, sanoo Maailman terveysjärjestön WHO:n hätäapuasiantuntija Adelheid Marschang. Marschang kertoi asiasta puhuessaan WHO:n johtokunnalle.
Joukossa on noin viisi miljoonaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevaa ihmistä.
Maanantaisen maanjäristyksen uhriluku nousee jatkuvasti, ja WHO:n asiantuntijoiden mukaan se voi kohota jopa 20 000:een.
12.05: Kuolleita yli 5 000
Maanjäristyksen uhrien määrä Turkissa ja Syyriassa on ylittänyt 5 000 rajan.
Turkin varapresidentin mukaan 3 419 Turkissa asunutta on kuollut maanjäristyksen seurauksena. Näin ollen hallintojen ilmoittama uhriluku on yhteensä 5 021, kirjoittaa brittilehti The Guardian.
Uhriluvun odotetaan nousevan.
10.52: Turkissa neljä ihmistä on otettu kiinni maanjäristyksen jälkeen tehtyjen somepäivitysten vuoksi
Turkissa poliisi on kertonut ottaneensa neljä ihmistä kiinni maanjäristyksen jälkeisten "provosoivien" sosiaalisen median päivitysten vuoksi. Poliisin näkemyksen mukaan päivityksissä lietsottiin pelkoa ja paniikkia.
Poliisi kertoo tutkivansa sosiaalista mediaa nyt laajalti mutta ei avaa päivitysten sisällön yksityiskohtia.
Turkin sosiaalisessa mediassa on valiteltu etsintä- ja pelastustoimien hitautta monilla alueilla.
Maanjäristyksen tiedetään surmanneen Turkissa ja Syyriassa nyt lähes 5 000 ihmistä, mutta uhriluku on todennäköisesti paljon suurempi.
10.20: 24 400 ihmistä osallistuu pelastustöihin Turkissa
Turkissa maanjäristysten jälkeisiin pelastustöihin osallistuu 24 400 ihmistä, The Guardian kertoo.
Henkilöstön määrän odotetaan kasvavan uusien ihmisten saapumisen myötä, katastrofivalvontaviraston virkamies Orhan Tatar sanoi tiistaina.
Tatarin mukaan noin 55 helikopteria on tehnyt 154 lentoa hätäavun kuljettamiseksi, ja noin 85 kuorma-autoa on jakanut ruokaa.
Turkki on myös vahvistanut 5 775 rakennuksen sortuneen.
9.08: Maanjäristysten uhriluku noussut
The Guardianin mukaan Turkissa on kuollut 3 381 ihmistä ja Syyriassa 1 444. Uhriluku on yhteensä tällä hetkellä 4 825.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan uhriluku voi nousta jopa 20 000:een tulevina päivinä.
6.16: Kuvia järistysalueelta
5.43: Reuters: Turkin keskiosaan on iskenyt 5,6 magnitudin maanjäristys
Järistyksen aiheuttamista vahingoista ei ole välittömästi tietoa.
5.32: Maanjäristyksen uhreja yli 4 300
Hallituslähteiden mukaan maanjäristys on vaatinut jo yli 4 300 ihmisen hengen. Turkissa menehtyneitä on ainakin 2 921 ja Syyriassa 1 444.
Loukkaantuneita on tuhansia ja uhrilukujen oletetaan nousevan.
5.12: Noin 20 epäiltyä Isis-taistelijaa pakeni vankilasta Syyriassa maanjäristyksen seurauksena
Syyriassa ainakin 20 ihmistä on paennut vankilasta, jonka vangeista valtaosa on äärijärjestö Isisin taistelijoita. Asiasta kertoo vankilan virkamieslähde uutistoimisto AFP:lle. Vangit ryhtyivät kapinaan laitoksessa sen jälkeen, kun aluetta tärisytti Turkin puolella alkanut voimakas maanjäristys, joka vaurioitti vankilaa.
Lähellä Turkin rajaa sijaitsevassa vankilassa on noin 2 000 vankia, joista noin 1 300 on epäiltyjä Isisin taistelijoita. Paenneiden noin 20 vangin uskotaan olevan Isisin jäseniä.
Syyrian sotaa seuraava brittiläinen Syrian Observatory for Human Rights -järjestö ei voinut vahvistaa vankilapakoa, mutta vahvisti vankilakapinan.
5.03: Maanjäristyksessä kuollut Turkissa ja Syyriassa yli 3 800 ihmistä
Turkkia ja Syyriaa varhain maanantaina ravistelleen tuhoisan maanjäristyksen uhriluku jatkaa kasvuaan. Turkin varapresidentti Fuat Oktay on kertonut, että tuorein tieto Turkissa kuolleiden määrästä on ainakin 2 379. Lisäksi yli 14 400 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.
Sortuneiden rakennusten raunioista on pelastettu elävänä yli 7 800 ihmistä. Kaikkiaan useiden tuhansien rakennusten kerrotaan sortuneen.
Maanantai 6.2.
23.51: Lääkärit ilman rajoja: Tarpeet todella suuret luoteisessa Syyriassa
Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo tiedotteessaan, että järistysalueella Luoteis-Syyriassa terveysasemat sekä sairaalat ovat kärsineet pahasti ja ovat lisäksi ylikuormittuneita apua tarvitsevien määrän vuoksi.
Järjestön Syyrian avustustyön johtaja Sebastien Gay kertoo, että järjestö on hoitanut noin 200 loukkaantunutta ja vastaanottanut lisäksi 160 kuollutta sairaaloissa ja klinikoilla Idlibissä. Lisäksi järjestön ambulanssit ovat olleet apuna.
Järistys on tuhonnut Syyriassa satoja taloja ja tuhansia ihmisiä on jäänyt kodittomiksi. Tilannetta pahentaa se, että alueella on satanut kolme päivää lunta, ja jälkijäristysten pelossa ihmiset ovat ulkoilmassa.
– Tarpeet ovat todella suuret luoteisessa Syyriassa. Maanjäristys lisää entisestään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ahdinkoa, joka on syntynyt vuosia jatkuneen sodan seurauksena. Katastrofilla on valtavat vaikutukset, ja kansainvälisen avun tarve on massiivinen, Gay sanoo tiedotteessa.
23.44: Mediatiedot: Huippujalkapalloilija Christian Atsu löytynyt loukkaantuneena Turkin maanjäristysten jälkeen
Jalkapallon Englannin Valioliigassa pitkään pelanneen Christian Atsu on löytynyt loukkaantuneena Turkin tuhoisien maanjäristysten jälkeen, kertoo Guardian.
Guardian kertoo, että Atsu pelastettiin raunioista ja hänet on viety sairaalahoitoon. Lehden mukaan ghanalaispelaaja oli loukannut oikeaa jalkaansa ja kärsi lisäksi hengitysvaikeuksista.
22.47: Mediatiedot: Huippujalkapalloilija Christian Atsu kateissa Turkin maanjäristysten jälkeen
Jalkapallon Englannin Valioliigassa pitkään pelanneen Christian Atsun epäillään jääneen Turkin tuhoisien maanjäristysten aiheuttamien raunioiden alle. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja Guardian.
Ghanalainen Atsu, 31, edustaa nykyään turkkilaisseura Hataysporia. Mediatietojen mukaan myös Hataysporin urheilujohtaja on kateissa raunioissa.
– Rukoilemme Ghanan maajoukkuepelaajan Christian Atsun sekä Turkin ja Syyrian maanjäristysten uhrien puolesta, Ghanan jalkapalloliitto tviittasi ja ilmoitti pyrkivänsä saamaan yhteyden Hataysporin ja Turkin jalkapalloliiton toimihenkilöihin.
Laitapelaaja Atsu sai brittikentillä pelejä tililleen etenkin Newcastlessa, jossa hän pelasi neljällä kaudella myös Valioliigassa. Newcastle tviittasi rukoilevansa hyviä uutisia Atsusta.
Atsu on pelannut lainalla myös muun muassa Malagassa Espanjan liigaa. Atsu pelasi Ghanan joukkueessa vuoden 2014 MM-lopputurnauksessa. Lisäksi hän on kuulunut Ghanan joukkueeseen neljässä Afrikan mestaruusturnauksessa.
22.41: Turkkiin ja Syyriaan virtaa apua
Kansainväliset avustusjärjestöt ja kymmenet maat ovat lähettämässä apua maanjäristyksen uhreille Turkkiin ja Syyriaan.
Kaksi järistystä, voimakkuudeltaan 7,8 ja 7,5 sekä sarja jälkijäristyksiä iski maiden raja-alueelle viime yönä ja aamupäivällä.
21.49: Uhrimäärä noussut yli 3 000:een
Turkin ja Syyrian maanjäristysten uhriluku on noussut jo yli 3 000:n. Turkissa kuolleita on vajaat 1 800 ja Syyriassa liki 1 300.
Loukkaantuneita on kummassakin maassa tuhansittain.
Turkissa maan presidentti Recep Tayyip Erdogan on julistanut seitsemän päivän suruajan
Turkin liput pysyvät niin ikään puolitangossa kaikissa maan lähetystöissä ja edustustoissa ulkomailla tulevan sunnuntain iltaan saakka.
YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n edustajan mukaan järistyksen uhriluku saattaa nousta vielä huomattavasti.
– Olemme jo pitkään tienneet saman asian, mitä tulee maanjäristyksiin: ensimmäisten raporttien jälkeen kuolonuhrien ja loukkaantuneiden määrä tulee nousemaan huomattavasti järistystä seuraavalla viikolla, sanoi WHO:n Euroopan hätäavusta vastaava Catherine Smallwood yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa.
Smallwoodin mukaan uhrimäärä saattaa jopa kahdeksankertaistua, kun rakennuksia romahtaa ja raivaustyöt etenevät.
21.47: Blinken ja Erdogan puhuvat puhelimessa
Valkoisen talon mukaan presidentti Joe Bidenin ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin odotetaan puhuvan puhelimessa Turkissa ja Luoteis-Syyriassa tapahtuneesta maanjäristyksestä.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on jo keskustellut Turkin ulkoministerin Mevlut Cavusoglun kanssa.
Järistyksen uhrimäärä on noussut jo ainakin 2 700:ään Turkissa ja Luoteis-Syyriassa.
Ulkoministeriön tiedottaja Ned Price kertoi toimittajille, että Yhdysvallat harkitsee lisärahoitusta avustustyöhön Turkissa ja Syyriassa.
21.26: Ei tietoa suomalaisista järistysalueella Turkissa
Suomalaisia ei tiedetä joutuneen järistyksen uhriksi, kertoi Suomen Ankaran-suurlähetystön konsuli Raimo Pahkasalo STT:lle.
Alueella tiedetään hänen mukaansa olevan vain muutamia Suomen kansalaisia, eikä heihin liittyen suurlähetystölle ollut tullut tietoa tai avunpyyntöjä aamupäivään mennessä.
Turkin eteläosaa ja Pohjois-Syyriaa aamuyöllä ravistellut maanjäristys tuntui myös Turkin pääkaupungissa Ankarassa, Pahkasalo kertoi. Jälkijäristykset jatkuivat Turkissa vielä aamupäivällä.
Sosiaalisessa mediassa jotkut suomalaiset kertoivat tunteneensa järistyksen etelän lomakaupungissa Alanyassa aamuneljän aikoihin pienenä "keinahteluna", kuten eräs Alanyassa ollut suomalaismies kuvasi Facebookissa.
21.15: Turkkiin ja Syyriaan surunvalitteluja
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi olevansa surullinen järistysten vaatimista kuolonuhreista ja järistysten aiheuttamista tuhoista Turkissa ja Syyriassa. Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmaisi hallintonsa mukaan osanottonsa Turkkia ja Syyriaa ravistelleiden järistysten uhrien takia.
YK:n yleiskokous puolestaan piti tänään minuutin hiljaisen hetken uhrien muistoksi.
Presidentti Sauli Niinistö lähetti presidentin kanslian mukaan Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille kirjeen, jossa hän kuvaili maanjäristystä traagiseksi ja ilmaisi osanottonsa kuolonuhrien ja järistyksen aiheuttamien tuhojen vuoksi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmaisi syvimmät osanottonsa Turkkia ja Syyria ravistelleen järistyksen aiheuttamien uhrien ja kärsimyksen johdosta.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) puolestaan sanoi olevansa järkyttynyt järistysten vuoksi, ulkoministeriö kertoi Twitterissä.
– Meidän ajatuksemme ovat uhrien ja heidän perheidensä luona. Suomi on valmiudessa auttamaan, Haavisto sanoi ministeriön mukaan.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson välitti surunvalittelunsa Erdoganille.
– Turkin kumppanina ja EU:n puheenjohtajamaana olemme valmiina tarjoamaan tukeamme, Kristersson sanoi Twitterissä.
21.12: Lapsia pelätään jääneen loukkuun raunioihin, jälkijäristykset lisäävät kauhua
Turkkia ja Syyriaa tuhoisasti runnelleiden maanjäristysten jäljiltä lapsia pelätään jääneen loukkuun sortuneiden talojen raunioihin, kertoo Pelastakaa lapset -järjestö tiedotteessaan.
Maanjäristyksissä tuhannet ovat menettäneet kotinsa, ja samaan aikaan alueella on hyinen sää lumimyrskyineen. Turkissa maanjäristyksen vaikutusalueella koulut on suljettu viikoksi, kertoo järjestön maajohtaja Sasha Ekanayake tiedotteessa.
Järjestön Syyrian maatoimiston johtaja Okke Bouwman kertoi, että lapsia on mahdollisesti raunioissa huoltajistaan eksyneinä ja vailla lämmintä paikkaa ensi yönä. Lisäksi jälkijäristykset ovat lisänneet kauhua.
21.09: Selviytyneitä etsitään sosiaalisessa mediassa
Maanjäristyksen vaikutusalueella Turkissa vallitsee järistyksen jälkeinen kaaos, jossa ei vielä ollut selvää, ketkä olivat selviytyneet, ketkä kuolleet tai loukkaantuneet.
Turkkilaiset ilmoittelivat kadonneista läheisistään sosiaalisessa mediassa. Puhelimet eivät monin paikoin toimineet eikä apua ollut saapunut.
Kuolonuhrien määrä nousi päivän edetessä sekä Turkissa että Syyriassa, ja illalla luku oli jo yhteensä yli 2 600. Loukkaantuneita oli monin verroin enemmän.
20.17: Turkkiin julistettiin seitsemän päivän suruaika
Turkin ja Syyrian maanjäristysten uhriluku on noussut jo yli 2 600:n. Presidentti Recep Tayyip Erdogan on julistanut Turkkiin seitsemän päivän suruajan sen jälkeen kun erittäin voimakas maanjäristys tappoi ainakin 2 600 ihmistä Turkissa ja Syyriassa.
Turkin liput pysyvät niin ikään puolitangossa kaikissa maan lähetystöissä ja edustustoissa ulkomailla tulevan sunnuntain iltaan saakka.
20.06: Toimittaja auttoi nuorta tyttöä Turkin järistysten keskellä suorassa tv-lähetyksessä
Turkkilainen TV-kanava Anews teki maanjäristyksen tuhoista suoraa lähetystä Malatyan kaupungin kaduilta tänään. Lähetyksen aikana aluetta riepottelivat vielä uudet voimakkaat maanjäristykset.
20.00: Turkkia ja Syyriaa runteli voimakkain maanjäristys liki vuosisataan, kuolleita yli 2 600
Järistys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 7,8, oli niin kova, että se mitattiin aina Grönlannin mittausasemilla saakka. Järistystä seurasi kymmenittäin jälkijäristyksiä. Maanjäristyksen ja sen suurimman jälkijäristyksen signaalit näkyivät selvästi myös suomalaisilla seismografiasemilla, kertoi Helsingin yliopiston Seismologian instituutti nettisivullaan.
Pimeyden laskeutuessa tiedettiin varhain aamulla tapahtuneen järistyksen tappaneen yhteensä yli 2 600 ihmistä: Turkissa noin 1 600 ja naapurimaa Syyriassa yli 1 000. Raivaus- ja pelastustyöt olivat kuitenkin vasta alussa, joten uhriluvun odotettiin edelleen kasvavan.
Loukkaantuneita oli yli 7 600.
Järistyksen keskus sijaitsi Turkissa Gaziantepin kaupungin tuntumassa lähellä Syyrian rajaa. Tuhot kaupungissa ja sen lähiympäristössä olivat valtavia. Gaziantepissa kaupunginosia on täysin raunioina, ja Diyarbakirissa sortui kokonainen ostoskeskus.
Pelastustöitä maanjäristyksen jälkimainingeissa vaikeutti lumimyrsky, jonka jäljiltä tiet olivat jään ja lumen peitossa. Sähköt olivat monin paikoin poikki.
19.56: Suomi lähettää asiantuntija-apua Turkkiin
Suomi lähettää asiantuntija-apua nopealla aikataululla Turkkiin, jossa on käynnissä voimakkaan maanjäristyksen jälkeiset pelastustyöt. Asiantuntijat lähetetään EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta, tiedottaa sisäministeriö.
Järistyksen tuhot ovat olleet mittavia. Molemmista maista on raportoitu sortuneista rakennuksista sekä suurista määristä kuolonuhreja ja loukkaantuneita. Järistyksen raivaustyöt ovat käynnissä ja uhrien määrän pelätään nousevan entisestään.
Turkki on pyytänyt kansainvälistä apua ja muun muassa asiantuntija-apua ihmisten etsintöihin. Suomen lisäksi monet muutkin maat ovat luvanneet lähettää alueelle apua. Turkki pyysi asiantuntija-apua EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.
Suomi lähettää asiantuntija-apua Turkkiin tukemaan pelastustöissä ja avustustehtävissä.
− Tilanne maanjäristysalueella Turkissa ja Syyriassa on hyvin vakava. Haluan esittää syvät osanottoni kaikille maanjäristyksen uhreille ja heidän läheisilleen. Asiantuntija-apua on tärkeää saada perille mahdollisimman nopeasti auttamaan pelastustöissä. Valmistelemme myös muita avustuslähetyksiä, sillä tuhot ovat mittavia ja avuntarve suuri. Teemme avun antamisessa tiivistä yhteistyötä muiden EU-maiden kanssa, sanoo sisäministeri Krista Mikkonen.
Asiantuntija-avun lisäksi Suomessa kartoitetaan muun avun, kuten mahdollisen materiaaliavun, lähettämistä Turkin ja Syyrian maanjäristysalueelle.
19.20: Vladimir Putinin ja Ukraina tarjosivat apuaan
Niin Venäjän presidentti Vladimir Putin kuin Venäjän hyökkäyssodalta puolustautuva Ukraina ovat sanoneet olevansa valmiita antamaan apua Turkille ja Syyrialle.
Ukraina kertoi olevansa valmis lähettämään suuren joukon pelastustyöntekijöitä Turkkiin.
Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba kertoi Twitterissä olevansa syvästi suruissaan järistyksen aiheuttamien kuolonuhrien takia ja toivoi pikaista toipumista loukkaantuneille.
– Ukraina on valmiudessa tarjoamaan kaiken tarvittavan avun, hän kirjoitti.
19.08: Suomen Punainen Risti odottaa tietoa, mitä apua Turkissa ja Syyriassa tarvitaan
Kansainvälistä apua on alkanut virrata Turkkiin voimakkaan maanjäristyksen ja sitä seuranneiden jälkijäristysten jälkeen. Järistyksen kuolonuhrien määrä on Reutersin mukaan noussut 2 400:aan.
Esimerkiksi Euroopan unioni lähetti pelastusryhmiä alueelle ja valmistelee lisäapua Turkille. Hollannista ja Romaniasta oli jo matkalla pelastajia.
Suomen sisäministeriössä kartoitettiin tänään, millaista apua Suomi voi tarjota vastauksena Turkin avunpyytöihin.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on niin ikään kertonut Suomen olevan valmiina auttamaan, ulkoministeriö kertoi Twitterissä.
Suomen Punaisessa Ristissä (SPR) odotetaan pyyntöä siitä, mitä apua Turkissa ja Syyriassa tarvitaan.
– Turkin Punainen Puolikuu tekee hallituksen kanssa yhteistyötä ja pelastustyötä tällä hetkellä ja tekee samaan aikaan arviota, mitä kansainvälinen apu voisi olla. Turkin hallitushan on pyytänyt kansainvälistä apua ja Turkin Punainen Puolikuu myös, SPR:n kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen sanoo.
Vielä ei ole kuitenkaan ollut tullut tietoa, mitä apu voisi erityisesti olla. Yleensä tietoa tästä saadaan Korhosen mukaan ensimmäisten 24 tunnin aikana.
17.22: YK arvioi avun tarvetta Turkissa ja Syyriassa
YK:n henkilöstö on paikan päällä Turkissa ja Syyriassa arvioimassa tarvetta ja antamassa apua valtavan maanjäristyksen jälkeen, sanoo YK:n pääsihteeri Antonio Guterres lausunnossaan.
–Luotamme siihen, että kansainvälinen yhteisö auttaa tuhansia katastrofin koettelemia perheitä, joista monet tarvitsivat humanitaarista apua jo ennestään kipeästi.
Gutteres kertoo, että monet avun tarvitsijat ovat alueilla, joille on hankala päästä.
17.15: Kirkon Ulkomaanapu: Kylmä talvi lisää nopean avun tarvetta
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on aloittanut hätäapukeräyksen Syyrian maanjäristyksestä kärsivien perheiden auttamiseksi.
KUA on jo myöntänyt katastrofirahastostaan 200 000 euroa Syyriaan maanjäristyksestä kärsineiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseen, KUA kertoo tiedotteessaan.
Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Syyriassa vuodesta 2017 alkaen.
– Pohjois-Syyriassa on tällä hetkellä talvi, ja alueella on hyvin kylmä. Rakennusten sortumisvaaran vuoksi moni maanjäristystä paennut joutuu oleskelemaan nyt ulkona. Humanitaarisen avustustyön tässä vaiheessa onkin tärkeää toimittaa maanjäristyksestä uhreille etenkin sellaisia tarvikkeita, jotka auttavat selviytymään talvesta: lämpimiä vaatteita, huopia ja suojaa, Kirkon ulkomaanapu tiedottaa.
Kirkon Ulkomaanavun työ Syyriassa sijoittuu myös maanjäristyksestä kärsineiden Aleppon, Haman ja Idlibin alueille.
17.01: Blinken: Yhdysvaltojen avustusoperaatio on jo alkanut
Yhdysvallat on jo ryhtynyt toimiin Keski-Turkissa ja Luoteis-Syyriassa tapahtuneen valtavan maanjäristyksen jälkeen, kertoo Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken.
– Alkuvaiheen avustusoperaatiomme Turkissa on jo käynnissä, ja Syyriassa Yhdysvaltojen tukemat humanitaariset järjestöt vastaavat maanjäristyksen vaikutuksiin eri puolilla maata, , Blinken sanoi lausunnossaan.
– Olemme päättäneet tehdä kaiken voitavamme auttaaksemme maanjäristyksistä kärsineitä tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina.
16.56: Uhreja jo 2 300
Turkkia ja Syyriaa ravistelleissa maanjäristyksissä tänään on kuollut yhteensä yli 2 300 ihmistä, kertovat maiden viranomaiset.
Turkissa uhriluku on nyt lähes 1 500, ja naapurimaassa Syyriassa on kuollut yli 800 ihmistä.
16.54: Turkin maanjäristykset rekisteröitiin myös Suomen seismografiasemilla
Turkissa aamuyöllä tapahtuneen voimakkaan maanjäristyksen ja sen suurimman jälkijäristyksen signaalit näkyivät selvästi myös suomalaisilla seismografiasemilla, kertoo Helsingin yliopiston Seismologian instituutti nettisivullaan.
Maanjäristyksen keskus on ollut noin 20 kilometrin syvyydessä.
Kaakkois-Turkissa on instituutin mukaan tapahtunut tuhoisia maanjäristyksiä parinkymmenen viime vuoden aikana. Alueella sijaitsee Arabian ja Anatolian laattojen välinen yli 500 kilometriä pitkä Itä-Anatolian sivuttaissiirros.
16.48: Voimakas järistys tuntui Grönlannissakin
Turkissa ja Syyriassa ainakin 1 900 kuolonuhria aiheuttanut maanjäristys oli niin voimakas, että se tuntui jopa Grönlannissa asti.
Asiasta kertoo Tanskan ja Grönlannin geologinen tutkimuslaitos. Lisäksi sen raportoitiin tuntuneen myös muiden muassa Kyproksella ja Egyptissä.
Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 7,8. Turkin valtion katastrofiviraston (AFAD) mukaan voimakkuus olisi ollut 7,4. Aamuöistä maanjäristystä seurasi kymmeniä jälkijäristyksiä, joista voimakkain oli jopa 7,5.
16.13: Uhriluku nousee: kuolleita Syyriassa ja Turkissa yhteensä 1 900 – järistys vaurioittanut myös kaasuputkia
Turkkia ja Syyriaa ravistelleissa maanjäristyksissä tänään on kuollut yhteensä yli 1 900 ihmistä, kertoivat maiden viranomaiset AFP:n mukaan. Turkissa uhriluku on ylittänyt 1 100, ja Syyriassa on kuollut lähes 800 ihmistä.
Kuolonuhrien määrän odotetaan edelleen nousevan pelastustoimien jatkuessa.
Turkin energiaministeri Fatih Donmez kertoo, että maanjäristykset ovat aiheuttaneet vakavia vaurioita Turkin maakaasuputkille.
Sosiaalisessa mediassa on julkaistu videoita suurista tulipaloista. Uutistoimisto BBC on onnistunut paikantamaan ainakin yhden videoista Etelä-Turkkiin. Videoilla ihmiset väittävät, että maanjäristys sai kaasuputket räjähtämään ja purkautuneen kaasun palavan nyt hallitsemattomasti.
14.29: Talvimyrsky vaikeuttaa pelastustoimintaa
Turkissa ja Syyriassa mittavaa tuhoa aiheuttaneessa maanjäristyksessä on kuollut yhteensä noin 1 500 ihmistä. Kuolonuhrien määrä on kasvanut tasaisesti maanantain aikana etsintä- ja pelastusoperaatioiden jatkuessa.
Pelastustoimintaa maanjäristyksen jälkimainingeissa on vaikeuttanut lumimyrsky, jonka jäljiltä tärkeät tiet ovat jään ja lumen peitossa. Pelastusviranomaiset ovat yrittäneet talvisateiden keskellä etsiä eloonjääneitä romahtaneiden rakennusten raunioista.
Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtajat Syyrian pohjoisosissa ovat kertoneet asukkaiden juosseen kodeistaan kauhun vallassa.
– Tämä maanjäristys on voimakkain kansallisen maanjäristyskeskuksen perustamisen jälkeen vuonna 1995, kertoo keskusta johtava Raed Ahmed Syyrian valtion uutistoimisto Sanalle.
Aleppo oli sodan edellä Syyrian kaupallinen keskus, mutta jo ennen maanantaista tragediaa rakennukset kaupungissa ovat usein romahtaneet yli kymmenen vuotta kestäneen sodan rappeuttaman infrastruktuurin vuoksi. Rakennusprojektien turvallisuutta ei ole myöskään juuri valvottu, ja osa on rakennettu laittomasti.
13.52: EU:sta lähti pelastusryhmiä Turkkiin etsimään ihmisiä maanjäristyksen raunioista – Suomi kartoittamassa, millaista apua tarjota
Euroopan unioni on lähettänyt Turkin kaakkoisosaan iskeneen maanjäristyksen vuoksi pelastusryhmiä alueelle ja valmistelee lisäapua Turkille. Hollannista ja Romaniasta on jo matkalla pelastajia.
Suomen sisäministeriössä kartoitetaan myös parhaillaan, millaista apua Suomi voi tarjota. Suomen toimittaman avun tarkemmasta sisällöstä tiedotetaan vielä tämän päivän aikana, sisäministeriöstä kerrottiin STT:lle iltapäivällä.
EU-avusta kertoo unionin kriisinhallinnasta vastaava komissaari. Hänen kansliansa mukaan Turkki oli pyytänyt EU:n tukea.
Useat EU-maat ovat myös erikseen luvanneet apua. Valmiina auttamaan ovat muun muassa Ranska, Saksa, Belgia, Puola ja Espanja.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on niin ikään kertonut Suomen olevan valmiina auttamaan, ulkoministeriö kertoo Twitterissä.
Järistyksessä on tiettävästi kuollut Turkissa ja Syyriassa yhteensä jo yli 1 400 ihmistä.
13.14: Turkkia on iltapäivällä ravistellut jälleen uusi maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,5
Turkkia on iltapäivällä ravistellut jälleen uusi maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,5. Aamuöisessä maanjäristyksessä uhriluku on noussut jo yli 1 400:aan ja sen uskotaan vielä nousevan.
12.52: Erdogan: maan suurin katastrofi sitten vuoden 1939
Presidentti Erdogan sanoi, että varhain aamulla tapahtunut maanjäristys oli maan suurin katastrofi sitten vuoden 1939, ja lisäsi, että maanjäristyksen seurauksena 2818 rakennusta on romahtanut, kertoo uutistoimisto Reuters.
Erdoganin mainitseman vuoden 1939 Erzincanin maanjäristyksen uskotaan tappaneen 33 000 ihmistä.
12.27: Maanjäristyksessä on kuollut yhteensä liki 1 400 ihmistä
Turkissa on presidentti Erdoganin mukaan kuollut järistyksen vuoksi ainakin 912 ihmistä. Syyriassa kerrotaan puolestaan kuolleen ainakin 473 ihmistä.
12.08: Ei tietoa suomalaisista järistysalueella Turkissa, kertoo Suomen konsuli
Turkin maanjäristyksessä ei tiedetä olleen mukana suomalaisia, kertoi Suomen Ankaran-suurlähetystön konsuli Raimo Pahkasalo STT:lle.
Alueella tiedetään hänen mukaansa olevan vain muutamia suomen kansalaisia, eikä heihin liittyen suurlähetystölle ollut tullut tietoa tai avunpyyntöjä aamupäivään mennessä.
Turkin eteläosaa ja Pohjois-Syyriaa aamuyöllä ravistellut maanjäristys tuntui Turkin pääkaupungissa Ankarassa asti, hän kertoi.
Pahkasalon mukaan jälkijäristykset jatkuivat Turkissa vielä aamupäivällä.
11.24: Suomalainen Jussi koki järistyksen: "Koko majapaikkamme heilahteli"
MTV Uutisten haastatteleman Jussi Hirsikosken mukaan järistys tuntui ”todella voimakkaasti” Etelä-Turkissa sijaitsevassa Mersinissä.
– Koko majapaikkamme heilahteli neljän jälkeen aamuyöstä. Ihmisiä kokoontui runsaasti kaduille ja puutarhoihin yöllä järistyksen aikaan, Hirsikoski kertoo.
– Osa paikallisista nukkuu autoissaan. Hallinto tarjoaa suojaa julkisissa rakennuksissa, mikäli joku ei uskalla oleskella kodeissaan, jatkaa.
Järistyksessä on raportoitu kuolleen ainakin 600 ihmistä.
11.18: EU lähettää apua Turkkiin maanjäristyksen vuoksi – useat EU-maat kertoneet olevansa valmiudessa auttamaan
Euroopan unioni on lähettämässä Turkin kaakkoisosaan iskeneen maanjäristyksen vuoksi pelastusryhmiä alueelle ja valmistelee lisäapua Turkille. Hollannista ja Romaniasta on jo matkalla pelastajia.
EU-avusta kertoo unionin kriisinhallinnasta vastaava komissaari. Hänen kansliansa mukaan Turkki oli pyytänyt EU:n tukea.
Useat EU-maat ovat myös erikseen luvanneet apua. Valmiina auttamaan ovat muun muassa Ranska, Saksa, Belgia, Puola ja Espanja.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on niin ikään kertonut Suomen olevan valmiina auttamaan, ulkoministeriö kertoo Twitterissä.
Järistyksessä on tiettävästi kuollut Turkissa ja Syyriassa yhteensä yli 600 ihmistä, mutta uhrimäärä on noussut jatkuvasti.
10.42: Uhreja jo yli 600
Turkin maanjäristyksen kuolonuhrien määrä kasvaa yhä ja on nyt jo yli 600. Turkissa on raportoitu kuolleen ainakin 284 ihmistä. Syyriassa hallinnon hallussa olevilla alueilla on kuollut ainakin 237 ja Turkin tukemien kapinallisten alueilla yli 120.
10.21: Ulkoministeri Haavisto: Olen järkyttynyt maanjäristyksistä
Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoo olevansa järkyttynyt Turkin ja Syyrian maanjäristyksistä.
Ajatuksemme ovat uhrien ja heidän perheidensä luona. Suomi on valmis auttamaan, Haavisto sanoo Ulkoministeriön tviitissä.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
10.13: Kuvia järistyksen tuhoista
European Pressphoto Agency EPA on julkaissut kuvia Kaakkois-Turkin Diyarbakirista, jossa maanjäristys on aiheuttanut laajaa tuhoa.
10.12: Valvontakameravideo näyttää järistyshetken
Uutistoimisto Reuters on julkaissut valvontakamerakuvaa, jolla osoittaa konkreettisesti, miltä tuhoisa järistys näytti ja kuulosti. Katso video alta:
10.03 Tuhansia loukkaantuneita Turkissa ja Syyriassa
Turkin varapresidentti Fuat Oktay kertoo Turkissa kuolleen ainakin 284 ihmistä, minkä lisäksi yli 2 300 on loukkaantunut. Oktayn mukaan pelastustoiminta jatkuu useissa suurkaupungeissa.
Sodan runtelemassa Syyriassa terveysministeriö kertoo maan hallinnon hallussa olevilla alueilla Aleppossa, Latakiassa, Hamassa ja Tartuksessa kuolleen 237 ihmistä. Lisäksi ministeriö kertoo noin 640 ihmisen loukkaantuneen.
10.01: Pääministeri Marin: Nyt tarvitaan kiireellistä apua ja tukea
Pääministeri Sanna Marin (sd.) lähettää Turkin ja Syyrian maanjäristyksen uhreille "syvimmät osanottonsa".
– Nyt tarvitaan kiireellistä apua ja tukea, Marin kirjoittaa Twitterissä
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
9.33: Kuolonuhreja jo yli 500
Turkin kaakkoisosan maanjäristyksessä on kuollut yli 500 ihmistä. Turkissa on raportoitu kuolleen ainakin 284 ihmistä. Syyriassa hallinnon hallussa olevilla alueilla on kuollut ainakin 237 ja Turkin tukemien kapinallisten alueilla kymmeniä.
8.31: Presidentti Niinistö ilmaisi surunvalittelut Turkin presidentti Erdoğanille
Tasavallan presidentin kanslia kertoo Twitterissä, että presidentti Sauli Niinistö on ilmaissut suruvalittelut Turkin presidentille, Recep Tayyip Erdoğanille.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
6.41: Turkissa tuhoisa maanjäristys
Maanjäristys tapahtui paikallista aikaa aamuneljän jälkeen lähellä Gaziantepin kaupunkia. Järistys iski Turkille tärkeään teollisen tuotannon alueeseen Syyrian vastaisella rajalla.
Maanjäristyksen havaitsemisesta raportoi Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus USGS, jonka mukaan järistyksen magnitudi oli 7,8. Turkin valtion katastrofiviraston mukaan järistyksen voimakkuus olisi ollut 7,4.
Maanjäristyksen tärinää havaittiin AFP:n kirjeenvaihtajien mukaan myös Syyriassa, Libanonissa ja Kyproksella. Järistys tuntui myös Israelin Tel Avivissa asti, kertoo Times of Israel.
USGS mittasi alueelta myös voimakkuudeltaan 6,7:n jälkijäristyksen, joka tapahtui noin 15 minuuttia myöhemmin.
Uhrimäärä todennäköisesti kasvaa vielä etsintä- ja pelastusoperaatioiden jatkuessa.
Maanjäristyksen keskipisteen lähellä Gaziantepin kaupungissa ja esikaupunkialueilla asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä.
Gaziantepista länteen sijaitsevan Osmaniyen maakunnan kuvernöörin mukaan maakunnassa olisi tuhoutunut 34 rakennusta.
Vuonna 1999 Turkissa koettiin 7,4:n maanjäristys, jonka seurauksena surmansa sai yli 17 000 ihmistä, joista yli tuhat Istanbulissa.
Asiantuntijat ovat varoittaneet jo pitkään siitä, että Istanbulin lähelle osuva suuri maanjäristys voisi aiheuttaa valtavaa tuhoa, sillä kaupungissa on sallittu paljon rakentamista ilman kunnon turvamääräyksiä.
Nyt koettu järistys tapahtui kuitenkin kaukana läntisestä suurkaupungista.
Uusimmat
-
12:09
Karkkilassa heilui kirves – poliisi tutkii törkeää rikosta
-
12:08
10-vuotias varasti auton ja kaahasi lapsia täynnä olevalla leikkipaikalla USA:ssa – epäillään myös ryöstöstä ja pahoinpitelystä
-
12:02
Tinni Wikström lähti tv-ohjelmaan yhdellä ehdolla
-
11:57
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia hallituksen ja Suomen linjasta
-
11:46
Kymmenettuhannet suomalaiset saivat poliisilta varoitusviestin – löytyvät rikollisten soittolistalta
-
11:35
Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
-
11:32
Näky HIFK:n pukukopissa veti Siim Liivikin mietteliääksi: "Ei voi olla vaikuttamatta"
-
11:27
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
11:20
Yllättävä duo! Laulajat Maria Lund ja Konsta Hietanen tekevät yhteistyötä: "Meidänlaisia on loppupeleissä aika vähän"
-
11:12
Koira kuoli tulipalossa Vantaalla
-
10:38
Miksi virkarikoksista tuomittu kunnanjohtaja jatkaa tehtävässään? Kittilän johto jälleen kohun keskellä
-
10:31
Lahden ammuskelu olikin ilotulite
-
10:30
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
10:10
Suomalaisarvio Israelin sotastrategiasta: "Nyt ei leikata nurmikkoa, se poltetaan"
-
10:09
Sarjaraiskaajalle 42 elinkautista Etelä-Afrikassa
-
10:07
Libanonin rauhanturvaajat vahvistavat: Israel pyysi siirtymään – kieltäytyivät
-
09:57
Hollywood-tähti Sienna Millerillä näyttävä juhlatyyli!
-
09:50
Suomalaiskiekkoilijan sopimus purettiin kahden päivän jälkeen
-
09:44
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
09:43
Coca-Cola, Red Bull, ED ja kahvi – näin paljon eri juomissa on kofeiinia
-
Lataa lisää