Mainos

Turha riskinotto suurin syy työtapaturmiin

Turha riskinotto on suurin tekijä vakavissa työtapaturmissa, joille altistuvat eniten keskisuurissa yrityksissä työskentelevät miehet. Pitkiin sairaslomiin, pysyvään vammautumiseen ja kuolemaan johtaneista työturmista hieman yli puolet johtuu tuoreen väitöstutkimukseen mukaan turhasta riskinotosta.

Riskiturmien syynä ovat kiireelliset työaikataulut, ammattikokemus ja ihmisten yritys suoriutua tehtävistä mahdollisimman nopeasti. Turmat johtuvat kuitenkin useimmiten monista tekijöistä, joista vaarallinen riskinotto on tutkimukseen mukaan yleisin.

Työtapaturmat ovat jälleen yleistyneet laman väistyttyä. Viime vuonna ilmoitettuja työturmia sattui jo 130 000. Työonnettomuudet aiheuttavat uhreilleen, yrityksille ja veronmaksajille arviolta 5-10 miljardin markan kustannukset.

Työntekijöille sattuu yleensä vuosittain noin 100 000 turmaa, joista noin joka kymmenes on vakava.

"Työntekijät ottavat liian suuria riskejä"

Vamma- ja kuolonturmat tapahtuvat yleensä kokemattomille rakennus- ja kuljetusalan työntekijöille. Myös metalliteollisuudessa vakavat turmat ovat suhteellisen yleisiä.

Vakavan onnettomuuden uhri on useimmiten mies, mikä johtuu myös riskialojen miesvaltaisuudesta. Nyt tutkituista tapauksista joka viides turma johti työntekijän kuolemaan.

-Työntekijät ottavat tarpeettoman helposti riskejä, jotka voivat johtaa tapaturmiin. Seuraukset ovat saavutettuun hyötyyn nähden suhteettoman suuret, sanoo riskiturmista perjantaina Helsingin yliopistossa väittelevä valtiotieteiden lisensiaatti Simo Salminen.

Työterveyslaitoksessa työskentelevä Salminen korostaa, että yrittäminen on jo sinällään riskinottoa, mutta tapaturmat johtuvat usein välinpitämättömyydestä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.