Tuoreen F1-kisan jatko yllättäen uhattuna: “Sopimustamme on mahdoton hyväksyä”

Bakun katuradalla ajettavan Azerbaidzhanin F1-osakilpailun tulevaisuus kuninkuusluokan kisakalenterissa on kisajärjestäjien mukaan epävakaalla pohjalla.

Bakun rata debytoi formulasarjassa kaudella 2016, mutta hallituksen urheiluministerin Azad Rahimovin mukaan osakilpailun tulevaisuus ei nykyisen sopimuksen puitteissa näytä valoisalta.

Rahimov kertoo järjestäjien ja F1-sarjan omistajan Liberty Median käyvän myöhemmin tänä vuonna neuvotteluja, joiden tuloksena järjestäjät toivovat itselleen suotuisampia kaupallisia ehtoja.

- Meidän on annettava osakilpailun jälkeen kolmen kuukauden kuluessa vastauksemme F1-sarjan johdolle siitä, haluammeko jatkaa sopimusta toiset viisi vuotta kauteen 2025 asti, Rahimov kommentoi uutistoimisto Tassille.

- Kaikki ymmärtävät, että nykyistä sopimustamme on mahdoton hyväksyä. Uskon myös formula ykkösten uuden johdon ymmärtävän sen. Puhumme nyt kaupallisista edellytyksistä, sponsorioikeuksista ja kisamaksusta.

- Uskon kuitenkin siihen, että niin me kuin formula ykkösten johtokin haluamme pitää kisan täällä, Rahimov lisäsi.

Rahimovin ja Liberty Median toimitusjohtajan Greg Maffein välille syttyi viime vuonna sanasota, kun Maffei syytti Bakun kisajärjestäjiä siitä, etteivät nämä ole tehneet mitään formulasarjan brändin rakentamisen eteen.

Lue myös:

    Uusimmat