Tuore raportti: Arktinen alue lämpenee hurjaa vauhtia – noin neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin
Maapallon ilmasto lämpenee, ja siihen ihmisellä on ratkaiseva osuus. Lämpeneminen on nopeinta napapiirin pohjoispuolella, alueeseen kuuluu myös merkittävä osa Suomea. Ilmatieteen laitoksen uunituoreen tutkimuksen mukaan arktinen alue Napapiirin pohjoispuolella on lämmennyt lähes neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin kuluneen neljän vuosikymmenen aikana.
Lämpenemisen nopeus vahtelee arktisella alueella. Lapissa se on kaksi kolme kertaa nopeampaa kuin maapallolla keskimäärin, sanoo tutkija Mika Rantanen Ilmatieteen laitokselta.
Mutta aivan lähialueellamme Barentsinmerellä luku kertoo hurjasta ilmastonmuutoksen vauhdista, noin seitsemänkertainen vauhti maapallon keskiarvolämpenemistä nopeammin. Arktinen alue on lämpenemiskierteessä.
Merijään sulaminen on noidankehä
– Merijään sulaminen luo noidankehän. Kun merijää vähenee, se lämmittää ilmaa, ja tämä taas vähentää merijäätä. Kyseessä on niin kutsuttu positiivinen takaisinkytkentä, mikä voimistaa lämpenemistä, Rantanen kuvaa MTV:n Uutisille.
Kun maailmanyhteisö puhuu sopimuksissaan lämpenemisen rajoittamisesta 1,5 celsius-asteeseen sitten esiteollisen ajan 1800-luvulta eteenpäin, arktisella seudulla vauhti on kuluneen reilun neljänkymmen vuoden aikana ollut melkoinen, keskimäärin noin 0,7 astetta vuosikymmenessä.
– Barentsinmeen alueella tämä lämpeneminen on ollut noin viisi astetta viimeisen neljän vuosikymmenen aikana, eli ihan eri sfääreissä ollaan arktisella alueella, Rantanen tiivistää.
Luonnon ja talouden intressit törmäyskurssilla
Luonnon ja talouden intressit törmäävät.
Arktisen alueen luonnonvarat houkuttelevat, mukaan lukien fossiiliset polttoaineet, joiden tuotanto ja loppukäyttö lisäävät lämpenemistä. Ilmaston lämpeneminen on paitsi huono, jopa paikoin kohtalokas ekosysteemille, myös sulattaa ikiroudan päälle rakennettua infrastruktuuria.
Talouselämää houkuttelee myös koillisväylän avautuminen yhä suurempaan käyttöön jäiden sulamisen myötä. Ja kun alueesta tulee taloudellisesti strategisesti tärkeä, siitä tulee myös sotilaallisesti entistä tärkeämpi.
Pitäisi päästä eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä, on Ilmatieteen laitoksen tutkijan Rantasenkin näkemys lämpenemisen hillitsemiseksi.
Luvut aiempaa huolestuttavampia
Tuoreen tutkimuksen luvut ovat huolestuttavampia kuin aiemmissa tutkimuksissa.
Ensimmäkin nyt arktinen alue on määritelty selkeästi alueeksi napapiirin pohjoispuolella. Aiemmissa tutkimuksissa arktisen alueen määritelmä on vaihdellut, Rantanen kertoo.
Tutkimuksen aikajakso, vuodesta 1979 eteenpäin, selittyy tuolloin käyttöön tulleista, aiempaa tarkemmista satelliittihavainnoista. Ne ovat tuoneet enemmän ja luotettavampaa tutkimusaineistoa. Arktinen alue on paljolti vesialue, missä havaintoasemia ei ole runsaudeksi asti. Lisäksi ilmaston voimakas lämpeneminen alkoi 1970-luvulla, Rantanen sanoo.
Uusimmat
-
22:16
YK: Libanonissa ihmisillä ei paikkaa mihin paeta – MTV seuraa
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
20:09
MTV Israelissa: Viikonlopun tapahtumat näyttävät, miten Israel on epäonnistunut pyrkimyksissään
-
20:02
Yhdysvaltain presidenttiydestä käydään tiukka kisa: Wisconsiniin laitettu kymmeniä miljoonia dollareita
-
20:01
TTK-tuomaristo sai osakseen Timo Jutilan tiukan reaktion Mika Saukkosen tanssin jälkeen: "Sehän notkistuu koko ajan"
-
19:43
MTV Pennsylvaniassa: Paluu salamurhayrityspaikalle sai Trumpin kannattajat tunteikkaaksi
-
19:40
Tapio Korjus vastaa kritiikkiin – lataa myös suoraa puhetta Olympiakomitean ”tärkeästä tehtävästä”
-
19:23
Manchester Unitedilta karua nyhjäämistä
-
Lataa lisää