Näin arktisen alueen odotettua hurjempi lämpeneminen iskee Suomeen – "Tulemme kokemaan jopa kolminkertaisen lämpenemisen muuhun maailmaan verrattuna"
Arktinen alue Napapiirin pohjoispuolella on lämmennyt lähes neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin kuluneen neljän vuosikymmenen aikana, ilmenee Ilmatieteen laitoksen tutkimuksesta.
Nopeinta lämpeneminen on ollut Barentsinmeren alueella, noin seitsenkertaisesti maapallon keskiarvoon nähden.
Asian vahvistaa Maailman ilmatieteenjärjestön pääsihteeri Petteri Taalas.
– Uusin tulos kertoo, että lämpeneminen on kiihtynyt entisestään, ja se vaikuttaa myös Suomeen. Tulemme kokemaan jopa kolminkertaisen lämpenemisen muuhun maailmaan verrattuna tällä vuosisadalla, ja talvella vielä tätäkin enemmän.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että entistä useammin Suomen ylle jämähtää korkeapaine, Taalas sanoo.
– Se tietää kesäisin enemmän helteitä sekä kuivuutta ja talvisin taas kylmempiä päiviä. Toisaalta myös tulvaongelmat ja viileämmät kesäkelit ovat mahdollisia matalapaineiden vuoksi.
– Sanotaan, että se, mitä tapahtuu arktisella alueella, ei jää arktiselle alueelle.
"Vuosisadan loppuun mennessä varsin toisentyyppinen ilmasto"
Taalas ei kuitenkaan sano, että kyse olisi epänormaalista sääilmiöstä.
Suomessa säässä on luonnollisestikin vaihtelevuutta eli kaikkea ei voi perustella ilmastonmuutoksella, Taalas toteaa.
– Tosin ilmastonmuutoksesta johtuen (lämpö)ennätykset rikkoontuvat ja kuivuus pahenee. Tämä tietää myös ongelmia maataloustuotannolle. Hyvin dramaattisia muutoksia emme kuitenkaan lähivuosikymmeninä näe, mutta vuosisadan loppuun mennessä Suomen ilmasto on jo varsin toisentyyppinen.
Mitä tilanteessa pitäisi sitten tehdä? Taalas sanoo, että yleisesti fossiilisesta polttoaineesta eli öljystä, kivihiilestä ja maakaasusta tulisi luopua, jotta ilmaston lämpeneminen hidastuisi.
Yksittäisiä kuluttajia Taalas ohjeistaa puolestaan ohjeistaa seuraamaan omaa kulutustaan esimerkiksi ruokavalion ja liikennöinnin sekä kuluttamisen suhteen.
Uusimmat
-
05:21
USU: Ministeri haluaisi lakkauttaa Elokapinan
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille – 18 kuollut
-
05:00
Hallitus yrittää yhtenäistää tänään ulkopolitiikan linjaa – kiistakysymykset syyniin presidentin johdolla
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
Lataa lisää