Tuomiot pienenivät jutussa, jossa autopesulassa säilöttiin kovia huumeita ja katkaistua haulikkoa

Helsingin hovioikeus lievensi osaa rangaistuksista mittavassa huumejutussa, jossa huumeita säilöttiin helsinkiläisessä autopesulassa. Hovioikeus antoi tuomionsa perjantaina.

Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut vuonna 2020 useita miehiä pitkiin vankeusrangaistuksiin eri huumeiden maahantuonnista ja levityksestä. Suomeen tuotiin muun muassa noin kuusi kiloa metamfetamiinia.

Poliisi takavarikoi huumeita Helsingin Pitäjänmäessä autopesulasta, jota hallinnoi yksi huume-erien vastaanottajista. Etsinnän yhteydessä pesulasta löytyi myös kokaiinia, Subutex-tabletteja sekä katkaistu haulikko.

Toisen miehen käskystä toimineen tuomiota alennettiin

Hovioikeus muun muassa alensi rangaistuksia kahden miehen osalta, joiden käräjäoikeus katsoi olleen keskeisessä osassa rikosten tekemisessä.

Ensimmäinen heistä oli tuomittu käräjäoikeudessa useista törkeistä huumausainerikoksista enimmäisrangaistukseen eli 13 vuoden vankeuteen. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei miestä rikosten vakavuudesta huolimatta tule tuomita enimmäisrangaistukseen. Näin ollen hovioikeus alensi 31-vuotiaan Petri Matti Alex Vaajasen tuomion 10,5 vuoteen.

Toinen miehistä sai käräjiltä törkeistä huumausainerikoksista ja ampuma-aserikoksesta yhdeksän vuotta vankeutta. Käräjäoikeudesta poiketen hovioikeus katsoi, että miehen rooli oli alisteinen Vaajasen rooliin nähden ja että tämä on toiminut Vaajasen käskystä. Näin ollen hovioikeus lievensi 30-vuotiaan Tony Andreas Zimmermanin vankeusrangaistuksen 6,5 vuoteen.

Käräjäoikeuden tuomiosta oli valittanut myös toisena syytettynä jutussa enimmäisrangaistukseen tuomittu Jaanus Paistu, 54. Hovioikeus hylkäsi yhden käräjäoikeuden Paistun syyksi lukeman syytteen, mutta katsoi hänet syylliseksi toiseen syytteeseen, jonka käräjäoikeus oli hylännyt. Näillä muutoksilla Paistun rangaistus olisi lieventynyt hieman, mutta kun huomioitiin aiemmasta tuomiosta täytäntöön määrätty jäännösrangaistus, tuomio pysyi kuitenkin 13 vuoden mittaisena.

Hovioikeus lyhensi myös osan lievempiä rangaistuksia käräjäoikeudessa saaneiden tuomioista.

Video: Tulli kertoi lokakuussa huumelääkkeiden takavarikoiden lisääntyneet rajusti.

2:12

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja