Mainos

Tuomari: Napster rikkoo tekijänoikeuksia

Musiikkia Internetissä ilmaiseksi jakeleva Napster on määrätty siivoamaan toimintaansa.

Napster

Napsterin tapausta käsitellyt kalifornialainen liittovaltion tuomari on määrännyt, että Napsterin on poistettava tarjonnastaan kaikki ne musiikkikappaleet, jotka levy-yhtiöiden mukaan kuuluvat tekijänoikeuden suojaan.

Napsterin kolmen päivän armonaika alkaa sen jälkeen, kun levy-yhtöt antavat levylistat yhtiölle. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä, saako Napster rangaistuksia, jos se ei onnistu määräajassa. Napsterilla on arvioiden mukaan noin 50 miljoonaa käyttäjää.

Yritys yritti jo viikonvaihteen aikana siivota järjestelmää, mutta ennakkoarvioiden mukaan tehtävä saattaa olla ylivoimainen. Levy-yhtiöt ovat olleet musiikkia ilmaiseksi välittävän Napsterin kimpussa heti sen perustamisesta. Napster määrättiin suljettavaksi jo viime kesänä, mutta valitusta käsittelevä vetoomustuomioistuin salli toiminnan jatkua tuomioonsa saakka.

Vetoomustuomioistuin palautti jutun liittovaltion tuomarille helmikuussa tarkennuksia varten, mutta totesi samalla Napsterin rikkovan tekijänoikeuksia. Oikeusjuttua on seurattu tarkkaan, sillä kyseessä on ennakkotapaus tietoverkosta ja tekijänoikeuksista.
(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.