Soili tapasi Jukan. Rakkaustarina alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta.
– Kyllähän suurin osa läheisistämme epäili suhteemme kestävyyttä. Jukkahan jätti perheensä, myi yrityksensä ja muutti luokseni Pohjois-Suomeen ilman tietoakaan työpaikasta, Soili, 54, kertoo.
Soilin ja Jukan rakkaustarina alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta vuonna 2001 rovaniemeläisessä ravintolassa.
Oli Soilin syntymäpäivä.
– Jukka, joka silloin asui ja toimi yrittäjänä Klaukkalassa, oli mukana Tunturirallissa, ja sinä iltana kyseisessä ravintolassa oli rallitanssit. Silloin en edes tiennyt moista rallia olevankaan. Ja ensimmäistä kertaa lähdin yksin ravintolaan, Soili muistelee.
Jukka haki tanssimaan, ja tanssin jälkeen jäi pöytään. Illalla hän lähti saattelemaan Soilia kotiin.
– Saateltuaan minut hän jäi sitten myös kotiini yöksi, ja lähti aamulla takasin Etelä-Suomeen. Jo matkalta Jukka ehti soitella minulle muutaman kerran, sittemmin soitteli päivittäin, Soili kertoo.
– Tapasimme kerran kuukaudessa viikonloppuisin helmi-kesäkuussa ja heinäkuussa Jukka jo myi yrityksensä ja elokuussa muutti Rovaniemelle. Syys-lokakuun vaihteessa ostimme yhteisen omakotitalon.