Tuntematon näytettiin Kaunialan sotainvalideille – ”realistinen kuvaus, mutta loppu julman näköistä”

Sotainvalidit pitivät Tuntematonta sotilasta todenmukaisena 0:59

Kaunialan sairaalassa järjestettiin tänään erikoisnäytös Aku Louhimiehen ohjaamasta Tuntemattomasta sotilaasta. Paikalla oli erityisen asiantuntevaa joukkoa, sillä sairaala on Suomen vanhin sotainvalidien kuntoutus- ja hoitolaitos.

Yleisö piti huimat katsojaluvut saanutta elokuvaa realistisena kuvauksena sodasta.

– Kyllä se muilta osin oli aika realistinen kuvaus, mutta tämä loppuosa oli niin julman näköistä, että en usko että monessakaan tapauksessa noin kovaan lähitaisteluun on jouduttu. Alkuosa oli rauhallista kuvausta, mutta loppu oli vähän yliampuva, 95-vuotias Eino Halonen kommentoi elokuvaa tuoreeltaan.

Haloseen teki vaikutuksen erityisesti Rokkaa esittäneen Eero Ahon roolityö.

– Ensimmäisessä Tuntemattoman sotilaan versiossa Rokkaa näytteli minun opiskelukaverini, joten sen takia olen innostunut siihen Rokkaan.

Halonen palveli jatkosodassa jalkaväkirykmentti 49:ssä ja haavoittui kaksi kertaa.

– Olen hyvin isänmaallinen asenteeltani, että kyllä jokaisella oli velvollisuus puolustaa isänmaata, ja sen mielestäni tein.

Toinen elokuvaa seurannut sotainvalidi, 95-vuotias Pertti Jauhiainen, palveli Halosen kanssa samassa jalkaväkirykmentissä.

– Tämä oli todellisempi kuva kuin ne aikaisemmat, mutta tässä filmin pituus on myös paljon suurempi, että se antaa enemmän tilaa selittää.

Myös Jauhiaiseen erityisen vaikutuksen teki elokuvan Rokka.

– Rokka ei ollut Edvin Laineen filmissä tämän henkilön vertainen. Tämä oli parempi, ja yleensä koko Rokan rooli esiintyi tässä paremmin kuin siinä Edvin Laineen filmissä.

Lue myös:

    Uusimmat