Mainos

Tunnistatko oman suhteesi? Tietyt kaksi asiaa ovat useimmiten avioeron takana

Avioliitot kariutuvat ongelmiin, joille on kaksi syytä, väittää lifehack.org. 

Avioliitto on parhaimmillaan syvästi tyydyttävä, rakastava ja kasvattava suhde. Usein liitot kuitenkin kariutuvat ongelmiin, joille on kaksi syytä, väittää lifehack.org. Kummatkin ongelmat löytyvät parien keskinäisestä dynamiikasta.

1. Konfliktin vältteleminen

Konflikteja välttelevä dynamiikka kertoo pelosta. Konflikteja välttelevässä suhteessa suorasta tunteiden ilmaisemisesta tulee seurauksia, jotka nollaavat suoran puheen edut.

Konfliktin välttelyyn johtaa yleensä suhde, jossa toinen suhteen osapuolista on vahvasti dominoiva, toinen taas alistuva. Alistuva osapuoli tekee kompromisseja: hän antaa periksi omista ajatuksistaan, unelmistaan ja haluistaan, jotta suhteen toisella osapuolella olisi hyvä olla.

Dominoivuus ei tarkoita, että ihminen kontrolloisi kumppaniaan. Suhteen kehittyessä pariskunnan omat arvot kuitenkin tulevat esiin, ja he alkavat reagoida eteen tuleviin tilanteisiin vaistomaisesti oppimillaan tavoilla.

Ainoa tapa päästä eteenpäin konflikteja välttelevässä suhteessa on muutos, jossa kumpikin suhteen osapuoli tunnistaa ja tunnustaa sekä omat että kumppaninsa luonteenpiirteet. Kun osapuolet ymmärtävät toisiaan ja erojaan, he voivat kommunikoida positiivisemmin.

2. Vihamielisyydestä riippuvainen suhde

Vihamielisyydestä riippuvainen dynamiikka parisuhteessa viittaa tilanteeseen, jossa suhteen kumpikin osapuoli on luonteeltaan dominoiva.

Kumpikin haluaa johtaa, kontrolloida tai saada omat näkemyksensä vallalle, eikä ehdi kuunnella toisen haluja ja toiveita. Esimerkiksi jatkuva syyttely voi kertoa vihamielisyyteen juuttuneesta suhteesta. Riidat lisääntyvät, ja riidellessään ihminen hakee syyllistä tilanteeseen itsensä ulkopuolelta.

Vihamielisyydestä riippuvainen suhde paranee samalla tavalla kuin konflikteja välttelevä suhde. Parin täytyy oppia tekemään kompromisseja ja tunnistamaan omat virheensä. Kumppanusten täytyy oppia, millaisia vaikutuksia heidän omilla puutteillaan on suhteeseen.

Vaikka ongelmien hoitaminen vaatii halua muutokseen, suhde ei ole tuhoon tuomittu. Kun kumppanit kuuntelevat toisiaan ja haluavat ymmärtää toistensa arvoja, muutos on mahdollinen!

Lisää asiaa avioerosta:

2:15

3:00

Lähde: Lifehack.org

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.