Tulli keräsi maksuja ja veroja yhteensä lähes 11 miljardia

Tulli keräsi viime vuonna veroja ja maksuja yhteensä noin 10,8 miljardia euroa. Se on noin 400 miljoonaa ja neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Lähes kaikkien Tullin kantamien verojen ja maksujen määrä kasvoi. Nestemäisten polttoaineiden valmisteveron tuotto kasvoi määrällisesti eniten, yli 200 miljoonaa euroa.

Tupakkaveron korotukset nostivat tupakan verotuottoa yli 90 miljoonaa euroa. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin viime vuonna aiempaa enemmän, mikä näkyi autoveron määrän kasvuna yhteensä yli 80 miljoonalla eurolla.

Autoverotus ja valmisteverotus siirrettiin tämän vuoden alusta verohallinnolle. Tulli kantaa kuitenkin yhä valmisteveroja esimerkiksi matkailijoilta, joilla on EU:n ulkopuolelta tullattavaa valmisteveron alaista tavaraa. 

Tullille ensimmäinen ase- ja räjähdekoira 1:43

Lue myös:

    Uusimmat