Tulipalo tuhonnut osan moskeijasta Ruotsin Örebrossa – epäillään tuhopoltoksi

Ruotsin Örebrossa tulipalo on tuhonnut osan moskeijasta tänä aamuna. Aamukolmelta Suomen aikaa syttynyttä paloa epäillään tuhopoltoksi.

Vivallan kaupunginosassa sijaitseva moskeija oli jo ilmiliekeissä palokunnan saapuessa paikalle. Tulipalo ei tiettävästi ole aiheuttanut loukkaantumisia.

Pelastuslaitoksen päällystöön kuuluva Ulf Jacobsen arvioi ennen aamukahdeksaa, että osa moskeijasta saatetaan pystyä pelastamaan. Paloa ei ollut saatu tuohon mennessä sammumaan.

Osa moskeijasta on tuhoutunut täysin, ja myös katto on romahtanut rakennuksen tässä osassa. Osa talosta on puolestaan kärsinyt savu- ja vesivahinkoja, minkä lisäsi osa moskeijasta oli kyetty pelastamaan tuntuvilta vahingoilta aamuyhdeksään asti.

Viranomaisilla ei ollut aamulla käsitystä tulen tarkemmasta syttymissyystä tai -paikasta.

Örebron moskeija joutui polttoyrityksen kohteeksi vuonna 2014. Tuolloin joku heitti ikkunan läpi sisään pullon, jossa oli herkästi syttyvää ainetta. Tulipaloa ei kuitenkaan sillä kertaa syttynyt.

Lue myös:

    Uusimmat