Tuleeko uusista rintaliiveistä jo vuodessa roskiskamaa? Asiantuntijat kertovat, onko alusvaatteilla parasta ennen -päivää

Onko alusvaatteilla parasta ennen -päivää? 0:30
Onko alusvaatteilla parasta ennen -päivää?

Kauanko rintaliivejä voi käyttää – ovatko vuoden ikäiset liivit jo aivan ikäloput? Selvitimme vastauksen!

Moni säilöö kaapissaan suosikkirintaliivejä, joilla on ikää jo useiden vuosien verran. Virttyneiden liivien tukiominaisuudet ovat luultavasti jo haihtuneet, mutta miten pitkään liivit oikeastaan säilyvät hyvinä?

Rintaliviiasiantuntija Nicola Crookin TikTok-video keräsi huomiota melkoisella väitteellään. Jo lähes 700 000 katsojaa on nähnyt videon, jolla Nicola kertoo, että itse asiassa rintaliivit säilyvät hyvinä vain 30 päivän ajan.

– Näin on, jos sinulla on vain yhden liivit ja käytät niitä joka päivä, Nicole kuvaa videollaan.

Mikä siis on rintaliivien parasta ennen -päivä?  Väite 30 päivästä kuulostaa suorastaan poskettomalta, joten päätimme kysyä aiheesta asiantuntijoilta!

"Halpa liivi voi toki lörähtää yhtäkkiä"

30 päivää kuulostaa äärettömän vähäiseltä ajalta, pohtii Talvikki Karttunen Liivi Rusinista Kuopiosta.

– Mielipiteeni on, että rintaliivejä voi käyttää niin kauan aikaa, kun ne tuntuvat hyviltä. Niille ei voi sillä tavalla laskea käyttöikää, Karttunen toteaa.

Ihmisellä toki olisi hyvä olla käytössään useammat liivit: kun yhdet ovat pesussa, ylle vedetään toiset. Samoja liivejä voi Karttusen mukaan huoletta käyttää vaikka vuosia, kunhan laatu on kunnossa ja käyttöominaisuudet ovat hyvät.

– Pitäisi laskea hinta käyttötunnille. Erikoisliikkeitä haukutaan usein kalliiksi, mutta hinta pitäisi suhteuttaa käyttöön: jos liivi maksaa muualla 20 euroa ja meillä 60–90 euroa, niin kauanko liivi kestää käytössä? Siinä on selvä ero. Kun ostat oikeankokoiset ja -malliset liivit, yleensä käyttäjän koko muuttuu ennen kuin liivin käyttöikä tulee vastaan. Kauppiaana aina vitsailen, että meidän liivimme kestävät vähän liiankin kauan, Karttunen sanoo.

Liivit kannattaa vaihtaa uusiin, kun niiden tukiominaisuudet katoavat. Laatuliivissä jousto häviää pikkuhiljaa.

– Halpa liivi voi toki lörähtää yhtäkkiä. Laatuliivi alkaa oikeastaan toimia kunnolla vasta kahden käyttökerran jälkeen. Se on kuin kenkä: kun alat käyttää sitä, se on maailman paras, kunhan se on oikeankokoisena ja -mallisena ostettu, Karttunen sanoo.

Katso myös: Joko ehdit kaivata? 2000-luvun alun "kammotrendi" tekee paluuta. Juttu jatkuu videon alla.

2000-luvun alun"kammotrendi"tekee nyt comebackia 0:42

Suurin osa naisista käyttää jollakin tavalla epäsopivia rintaliivejä. Ne tuppaavat jäämään kaappiin, vaikka käyttökertoja olisi takana vain yksi.

–  Jos ostaa vähän sinne päin, se ei toimi. Silloin liivi tuntuu todella huonolta, eikä sitä tule käytettyä. Kahden kilon kalakukkoa kun ei pysty kilon pussiin laittamaan, Karttunen nauraa.

Sekä liiveissä että alushousuissa laatu yleensä maksaa. Oikean malliset alushousut eivät koskaan ärsytä: ne eivät kinnaa kannikoiden väliin, rullaudu ylös tai alas tai lörpsähdä muodottomiksi, Karttunen kuvaa.

– Itse sanon, että laatuhousuista puuvillainen haarakappale maatuu ennen kuin ne on muuten käytetty loppuun. Alusasujen laatukankaat ja materiaalit on huolellisesti testattu esimerkiksi värinkeston, vetolujuuden ja pesuominaisuuksien osalta jo ennen tuotantoa.

Toki laatuliivitkin saa pilattua vaikkapa yhden käyttökerran jälkeen. Helpoimmin se onnistuu pesemällä ne täysin väärin.

– Jos haluat panna liivit säpäleiksi, lyöt vain lakanaa ja pyyhettä koneen täyteen ja sitten kaariliivit sinne ilman pesupussia, ja päälle vielä täydet kierrokset ja kuivaus. Saat varmasti sieltä ulos raadon ihan yhden käyttökerran jälkeenkin! Eli käyttöiässä kyse on myös siitä, miten kunnioittaa tuotetta, Karttunen kuvaa.

Kaikki liivit eivät myöskään toimi samaan käyttötarkoitukseen, kuten eivät kaikki kengätkään.

– Ei korkkareilla kannata mennä juoksemaan maratonia. On hassua, että rintaliivien pitäisi toimia ympäri vuorokauden kaikissa tilanteissa, kun päällysvaatteita ja kenkiä kuitenkin vaihdetaan tilanteen mukaan. Rintaliiveille asetetaan hirveät odotukset, vaikka niillä on periaatteessa suurin työ: niiden pitää tuntua hyvältä, kohottaa langenneet ja olla lähellä sydäntä. Tissiliivin elämä on sillä tavalla vähän vaikeaa.

Katso myös: Alusvaatteita ostamassa? Älä haksahda yleiseen kokovirheeseen, vinkkaa Talvikki: "Ihmiset tuijottavat kuin pyhää jumalaa..." Juttu jatkuu videon alla.

Alusvaatteita ostamassa? Älä haksahda yleiseen kokovirheeseen:"Ihmiset tuijottavat kuin pyhää jumalaa..." 1:21
Moni tuijottaa alushousujen tai rintaliivien kokolappua sokeana, vaikka ei kannattaisi.

Kuukauden käytöllä rintaliivejä tuskin saa täysin käyttökelvottomiksi, mutta...

Rintaliivien käyttöikään vaikuttaa moni asia: laatu, miten usein ne ovat käytössä ja se, miten ja kuinka usein niitä pesee.

– Jos käytössä on vain yhdet rintaliivit, jotka ovat joka päivä käytössä, ja ne pestään harvoin, käyttöikä voi hyvinkin olla vain tuon kuukauden, Lumingerie Oy:n toimitusjohtaja Mervi Komulainen-Horneman pohtii.

Kuukauden käytöllä rintaliivejä tuskin saa täysin käyttökelvottomiksi. Jos liivejä kuitenkin käyttää tauotta kuukauden ajan, ne ovat mahdollisesti jo menettäneet napakkuuttaan. Samalla katoaa paras mahdollinen tuki.

– Olisi hyvä olla käytössä useammat, vähintään kolmet rintaliivit, jotta liivit saavat käytön ja pesujen välillä myös hieman levähtää ja palautua, Komulainen-Horneman vinkkaa.

Kauanko liivien sitten pitäisi kestää? Sitä on vaikeaa sanoa.

– Laadukkailta liiveiltä, jotka eivät ole ainoina käyttöliiveinä arjessa, ja joille tulee pari käyttökertaa viikossa muiden liivien kanssa vuorotellen, voi odottaa jopa parin vuoden käyttöikää, kun vielä huolehtii, että ne tulee pestyä aina heti niiden likaannuttua, Komulainen-Horneman sanoo.

"Jos yhtään käy mielessä, pitäisikö housut jo heittää menemään, niin heitä"

– Käyttöikä riippuu liivin laadusta, liivin työmäärästä ja kantokuormasta sekä miten niitä pukee, pesee ja pitää hyvänä, toteaa myös yrittäjä Karita Ruoti Lahden Liivikeskuksesta kuvailee.

Liivejä voi hänen mukaansa käyttää niin kauan kuin ne säilyttävät ryhtinsä, ovat edelleen oikeaa kokoa ja yleisilmeeltään ehjät ja siistit. Jos kaapista löytyy useampia rintaliivejä, laadukkaat liivit säilyvät oikein hoidettuna helposti käyttökuntoisina yli vuoden.

– Vanhat venähtäneet liivit eivät enää anna tukea eivätkä istu oikealla tavalla. Liivi asettuu väärin kehoa vasten ja tunne voi olla ikävä. Haittana ryhditön profiili ja sen myötä huonosti istuvat päällysvaatteet ja huono olotila. Rintavammilla vaikuttaa myös selkä- ja hartialihasten hyvinvointiin.

Alushousujen käyttöikä riippuu Ruotin mukaan niin ikään monista tekijöistä, kuten mallista, materiaalista ja pesulämpötilasta.

– Lopulta alushousujenkin kangas kulahtaa ja jousto lörpähtää. Sanoisin, että jos yhtään käy mielessä, pitäisikö housut jo heittää menemään, niin heitä empimättä!

Ruotin mukaan käyttäjälläkin on väliä: sama tuote voi kestää yhdellä siistinä pitkään, mutta toinen saa saman tuotteen muutamassa viikossa huonoon kuntoon.

– Ei siis voi sanoa mitään tiettyä käyttöikää, joka soveltuisi jokaiselle kuluttajalle. Jokainen voi kuitenkin käyttää aistejaan ja maalaisjärkeä määritellessään pesuväliä tai kestoikää alusvaatteilleen!

Osta hyviä liivejä suosiolla useammat

Moni sortuu käyttämään omia suosikkiliivejään vuosikaudet, koska ne yksinkertaisesti tuntuvat hyviltä yllä. Liivien kestoon kuitenkin auttaisi se, että hyviä liivejä ostaa heti kahdet tai kolmet samanlaiset, vinkkaa kauppias Jenna Juurinen Alusasuliike Sirosta.

Juurisen mukaan liivit menevät kyllä nopeasti huonoon kuntoon, jos niitä käyttää joka päivä eikä niitä pese välissä.

– Mutta eihän niitä niin suositella käytettäväksikään. Tuotteilla on aina hoito-ohje. Ihmisillä on esimerkiksi se väärä käsitys, että pesu jotenkin heikentäisi tuotteen laatua. Niin ei missään tapauksessa ole. Kun peset tuotteen oikein hoito-ohjeiden mukaan, se pidentää tuotteen käyttöikää merkittävästi, hän sanoo.

Pesu auttaa liivien joustavia materiaaleja kestämään pidempään.

– Jos liivit ovat ihan koko ajan venytyksessä, eikä niitä pestä, saa helpostikin oman tuotteensa pilattua. Liiveistä näkee mielestäni hyvin, milloin ne alkavat olla käyttöikänsä päässä, Juurinen kuvaa.

Liivit tulisi ostaa paitsi oikean kokoisina, myös ennen kaikkea hyvälaatuisina. Uudet liivit tulisi sulkea ensimmäiseen hakaseen.

– Kun liivit ovat sopivat ollessaan kiinni löysimmässä hakasessa, on varaa kiristää aina vähintään kaksi hakasta kireämmälle. Kun liivi on lopulta kiinni kireimmässä hakasessa ja silti tuntuu, että ympärys nousee takaa ylemmäs, tai rinta pääsee kaaren alta tai liivin yläkautta vähän karkuun, siinä vaiheessa rintaliivit ovat jo tosi löysät ja ne pitäisi vaihtaa.

Myös kuminauhoista näkee rintaliivien käyttömäärän: jos liivejä ei pese tarpeeksi, kuminauhat voivat kovettua ja taittua.

– Kyllähän ihminen osaa katsoa, milloin vaikkapa alushousut kannattaa laittaa jo pois. Sama pätee liiveihinkin, Juurinen sanoo.

– Mutta kysymys kestosta on todella vaikea. Ei voi sanoa, että olisi joku yksi oikea vastaus kaikille. Kestoon vaikuttaa niin moni asia: olemme yksilöitä, kehomme käyttäytyvät yksilöllisesti. Rintojen paino, hikoilu ja muut asiat vaikuttavat siihen, miten kauan rintaliivit, jotka ovat suoraan kehossa kiinni, kestävät. Tämän lisäksi vaikuttaa tietenkin liivien hoito.

Rintaliivien pesu koneessa

  • Käytä pesupussia!
  • Pese liivien kanssa kevyitä vaatteita, kuten alushousuja, sukkia ja aluspaitoja 
  • Käytä nestemäistä hienopesuainetta, joka soveltuu villalle ja silkille. Älä käytä huuhteluainetta!
  • Valitse hienopesuohjelma ja 30 asteen lämpötila.
  • Älä kuivata liivejä kuivausrummussa! Kuivaa liivit narulla niin, että ne ovat kuppien välistä kaksin kerroin narulla. Voit myös kuivata ne tasaisella alustalla.

Katso myös: Näistä merkeistä tunnistat vääränkokoiset rintaliivit:

Lue myös:

    Uusimmat