Tukihuijarit piinaavat Kelaa – miljoonia verorahaa vääriin taskuihin

Sosiaalitukihuijausten määrä kasvoi 1:50

Kela maksaa vuosittain 14 miljardia euroa erilaisia sosiaalitukia. Osa rahoista ei kuitenkaan päädy sitä eniten tarvitseville. 

Pasila-animaatiosarjassa aamushow'ta juontava Juhani Kontiovaara on tunnettu leppoisuudestaan. Keplottelua hän ei kuitenkaan siedä.

– Oikein hyvää huomenta koko Suomen kansa. Paitsi te, jotka käytätte sosiaalietuuksia väärin: teille oikein paskaa huomenta, Kontiovaara murahti erään lähetyksen alussa. 

Kontiovaaralla on antipatiaansa perusteltu syy. Kansanelälaitokselta huijataan vuosittain noin kymmenen miljoonaa euroa hakemalla perusteettomasti erilaisia sosiaalitukia.

– Tilastojen valossa näyttää siltä, että tapaukset ovat lisääntyneet ja keskimääräinen euromäärä on kasvanut, etuuspäällikkö Suvi Onninen Kelasta sanoo.

Petkuttajat usein syrjäytyneitä

Vuodesta 2013 huijausten määrä on kasvanut useilla sadoilla. 2015 Kela kirjasi väärinkäytösepäilyjä 2149 kappaletta. 

Onnisen mukaan Kelasta huijataan vuosittain noin 10 miljoonaa euroa.

Osa rahoista saadaan takaisin perintä- tai oikeusteitse, mutta läheskään kaikkia ei.

– Monestikaan summaa, jonka oikeus velvoittaa korvaamaan, ei tahdota saada takaisin. Nämä ovat enemmän tai vähemmän työelämästä syrjäytyneitä tai elämänhallintansa menettäneitä ihmisiä, jotka päätyvät tällaisten rikosmuotojen pariin, rikosylikomisario Pekka Korhonen Helsingin poliisista kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat