Tukholman mellakat jatkuneet – yöllä lähes sata hälytystä

Mellakoitsijat hyökkäsivät Tukholman Husbyssä sekä poliisien että palomiesten kimppuun.
Mellakoitsijat hyökkäsivät Tukholman Husbyssä sekä poliisien että palomiesten kimppuun 22.5.2013.Aftonbladet / Lehtikuva
Julkaistu 23.05.2013 02:22(Päivitetty 23.05.2013 08:46)

Tukholman seudulla tilanne on rauhoittunut aamulla jälleen yhden levottoman yön jälkeen. Kaupungin palokunta oli saanut eilisillan jälkeen lähes sata hälytystä.

Autojen poltettiin ainakin 15 eri paikassa, ja lisäksi viranomaiset kirjasivat lukuisia muita vahingontekoja.

Skogåsissa Tukholman eteläpuolella palomiehet sammuttivat aamulla ravintolapaloa, joka oli poliisin mukaan sytytetty tahallaan. Palomiesten saapuessa palopaikalle heitä heiteltiin kivillä, eikä sammutustyö päässyt alkamaan ennen kuin poliisi oli ajanut paikalla olleet nuoret pois.

Rågsvedissä puolestaan paikallinen poliisiasema vaurioitui tulipalossa.

Ruotsalaismedioissa on saanut paljon huomiota erään palomiehen Facebookissa julkistama avoin kirje mellakoiville nuorille. Hän muistuttaa palomiesten tulevan tarvittaessa myös kivenheittäjien sukulaisten avuksi.

– Sinulle joka heitit meitä kivillä viime yönä: Miksi sinä teet näin minua kohtaan? Myös minulla on perhe, jonka haluan vielä tavata.

(MTV3 - STT )

Pysäyttääkö tämä mellakat? Vanhemmat apuun Tukholmassa

Tukholmassa mellakoinut nuori: Tuntuu hyvältä saada iskeä takaisin

"Mellakat voivat saapua Suomeenkin"

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat