Mainos

Tukholma sallii pyöräilijöiden ajaa päin punaisia – näin varapormestari perustelee

Tukholma haluaa huomioida polkupyöräilijät aiempaa paremmin. 

Tukholmassa pyritään helpottamaan pyöräilijöiden elämää ja parantamaan heidän turvallisuuttaan kahdella perustavaa laatua olevalla muutoksella.

Kokeiluista se erikoisemmalta kuulostava koskee liikennevalojen noudattamista. Pyöräilijät saavat pilottijakson aikana nimittäin ajaa päin punaisia, mikäli he ovat kääntymässä risteyksestä oikealle.

– Tätä on testattu jo muissa maissa, kuten esimerkiksi Tanskassa. Sen on huomattu parantavan pyöräilijöiden turvallisuutta liikenteessä, joten haluamme kokeilla sitä myös meillä, Tukholman varapormestari Daniel Helldén kertoo Expressenille.

Katso alla olevalta videolta, kuka väistää ja ketä, kun autoilija ja pyöräilijä kohtaavat liikenteessä.

1:22

Uutta sääntöä tullaan testaamaan paikoissa, joissa on erilliset pyöräkaistat.

Toinen tukholmalaisille fillaristeille näkyvä muutos liittyy sekin liikennevaloihin. Pyöräilijöille on nimittäin luvassa täysin oma vuoro joihinkin valo-ohjattuihin risteyksiin.

– Kolikon kääntöpuolena on se, että autojen on odotettava vuoroaan hieman pidempään, Helldén sanoo.

Pyöräilijöitä sakotettu kiivaasti

Poliisi on joutunut ajoittain vaikeuksiin päin punaisia ajavien pyöräilijöiden kanssa. Tukholman vanhan kaupungin ja Södermalmin rajalla sijaitsevan Slussenin alueella valvottiin pyöräilijöiden liikennevalokäyttäytymistä elokuun lopulla, jolloin poliisi sakotti pahimmillaan 20 pyöräilijää alle puolessa tunnissa.

Helldén uskoo, että nyt testiin tulevilla muutoksilla on positiivinen vaikutus pyöräilijöiden liikennekäyttäytymiseen.

– Valo on punainen lähinnä siksi, että autot eivät törmäisi toisiinsa. Se ei niinkään ole tarkoitettu pyöräilijöille. Sääntöjen noudattaminen luonnollisesti lisääntyy, koska pelkkien autojen lisäksi myös pyöräilijät huomioidaan.

Lähde: Expressen

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja