Jääkiekon SM-liigassa pelaava Lahden Pelicans on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen tshekkipuolustaja Jiri Hunkesin kanssa. Lisäksi sopimus sisältää option ensi kaudesta.
Hunkes, 22, pelasi alkukaudella Rauman Lukossa 33 ottelua tehoin 4+3. Nuori puolustaja on pelannut Tshekin A-maajoukkueessa seitsemän ottelua.
Pudotuspelipaikkaa tavoitteleva Pelicans julkisti torstaina myös kaksi uutta sopimusta nykyisten pelaajiensa kanssa. Joukkueen tehopörssin ykkönen Karo Koivunen ja viime kierroksilla loistanut maalivahti Antti Niemi tekivät kahden vuoden jatkosopimukset. Pelicansilla on jo nyt ensi kauden kattavat sopimukset 17 pelaajan kanssa.
- Tilanne on näiltä osin loistava. Lisäksi nyt tehdyt sopimukset ovat isoja paloja joukkueessa. Toivomme, että nuori Hunkes nousee Koivusen ja Niemen tavoin isoon rooliin. Me emme voi hankkia isolla rahalla valmiita pelaajia, sanoi Pelicansin valmentaja Hannu Aravirta.
Hunkes aloitti Raumalla hyvin, mutta kylkivammaa seurannut tauko vähensi peliaikaa ja luottamusta.
- Joukkueet ovat eri tyyppisiä. Uskon Pelicansin sopivan minulle paremmin, arvioi Hunkes.
Lahtelaiset saavat lauantain SaiPa-otteluun mukaan melko varmasti myös loukkaantumistauolta palaavat hyökkääjät Toni Koivusen ja Toni Sihvosen. Seura etsii parhaillaan toista maalivahtia, sillä Tommi Satosaaren toipuminen loppukauden peleihin on epävarmaa.
(MTV3-STT)