Trumpin "suuri ilmoitus" hämmentää: Julkaisi itsestään lihaksikkaita kuvia ampumassa lasereita silmistään

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump julisti taas eilen ilmoittavansa jotakin suurta.

Viime kerralla, kun hän teki näin, hän ilmoitti lähtevänsä kisaamaan republikaanien presidenttiehdokkuudesta vuoden 2024 vaaleihin.

Tällä kertaa arvailtiin, että Trump voisi ilmoittaa ehdokaskumppanistaan. Kyse oli kuitenkin jostain aivan muusta.

Trump ilmoitti julkaisseensa kokoelman ostettavia, uniikkeja keräilykortteja, jotka kuvaavat häntä eri tehtävissä, muun muassa supersankarina ja astronauttina.

Ex-presidentti teki "suuren ilmoituksensa" sosiaalisen median sovelluksessaan Truth Socialissa. Palvelussa julkaistussa videossa Trumpin animaatioversio repii paitansa auki Trump Towerin edustalla New Yorkissa. Lihaksikkaan Trumpin paidan alta paljastuu supersankariasu ja samalla laserit ampuvat hänen silmistään.

"En tiedä, onko tämä uskomaton palkinto"

Trump vertasi korttejaan baseball-keräilykortteihin, mutta toivoi niiden olevan huomattavasti kiinnostavampia.

Yksi kortti maksaa 99 dollaria eli euroissa suurin piirtein saman verran. Kortteja myyvällä sivustolla kerrotaan, että erä on jo loppuunmyyty. Sivuilta ei löydy tarkkaa tietoa, kuinka paljon kortteja oli nyt myynnissä.

Kortin ostamalla osallistuu myös arvontoihin, jossa voi voittaa esimerkiksi golf-kierroksen, päivällisen tai videopuhelun Trumpin kanssa.

– En tiedä, onko tämä uskomaton palkinto, mutta se on, mitä meillä on, Trump kuvailee sivuston videolla.

Jos ostaa 45 korttia, eli pulittaa noin 4 500 euroa, pääsee sivuston mukaan takuulla päivälliselle Trumpin kanssa.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen. 

Donald Trump pyrkii takaisin presidentiksi vuonna 2024 – kirjeenvaihtajan raportti Yhdysvalloista 2:00
Donald Trump pyrkii takaisin presidentiksi vuonna 2024 – kirjeenvaihtajan raportti Yhdysvalloista

Biden kuittaili

Trumpin ilmoitusta on arvosteltu sosiaalista mediassa – jopa korkean profiilin republikaanien taholta.

– En pysty tähän enää. Kuka tahansa, joka on mukana projektissa, saa potkut tänään, oikeistolainen mediakommentaattori ja Trumpin entinen neuvonantaja Steve Bannon sanoi podcastissaan.

Myös nykyinen presidentti Joe Biden piikitteli Valkoiseen taloon pyrkivää Trumpia Twitterissä listaamalla "merkittävä ilmoituksia".

– Minulla on myös muutama MERKITTÄVÄ ILMOITUS viime viikoilta, Biden kirjoitti.

Biden listasi saavutuksikseen muun muassa inflaation suitsimisen, Venäjällä vankina olleen Brittney Grinerin kotiuttamisen ja polttoaineiden laskeneet hinnat.

Jotkut sosiaalisen median käyttäjät ovat myös spekuloineet, että Trump yrittää rahoittaa häntä vastaan käytäviä oikeustaisteluja keräilykorteilla.

Kortteja myyvän sivuston mukaan varoja ei käytetä Trumpin presidenttikampanjaan.

– Kortit eivät ole poliittisia eikä niille ole mitään tekemistä minkään poliittisen kampanjan kanssa.

Paljastuskirja: Trump suunnitteli lukittautuvansa Valkoiseen taloon vaalitappion jälkeen 1:46
Paljastuskirja: Trump suunnitteli lukittautuvansa Valkoiseen taloon vaalitappion jälkeen

Lue myös:

    Uusimmat