Trump yltyi kehumaan Yhdysvaltojen ja Euroopan suhdetta: "Vahvempi kuin koskaan"

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on pitänyt odotetun puheensa Puolan pääkaupungissa Varsovassa.

Trumpilta odotettiin ulkopoliittista linjapuhetta. Etukäteen kerrottiin, että presidentti aikoo käsitellä puheessaan Yhdysvaltojen ja Euroopan suhdetta sekä sen tulevaisuutta.

Trump vaikutti sivuuttavan Yhdysvaltojen ja Euroopan viimeaikaiset erimielisyydet ja sanoi, että Yhdysvaltojen ja Euroopan suhde on vahvempi kuin koskaan. Presidentti myös vaati Venäjä lopettamaan vakautta horjuttavan toiminnan Ukrainassa sekä sortohallintojen tukemisen muun muassa Syyriassa.

Suurin osa Trumpin puheesta keskittyi kuitenkin historian kertaamiseen ja konservatiivisten arvojen puolustamiseen. Trump varoitti, että länsimaiden tulevaisuus on vaarassa. Presidentin mukaan länsimaisia sivilisaatioita pitää suojella terrorismilta, byrokratialta ja perinteiden rappeutumiselta.

– Meillä voi olla suurimmat taloudet ja tappavimmat aseet, mutta jos meillä ei ole vahvoja perheitä ja arvoja, olemme heikkoja emmekä selviydy, Trump sanoi Varsovan keskustaan Krasinskin aukiolle kokoontuneelle väkijoukolle.

Trump penäsi taas lisää rahaa Nato-mailta

Trump vaati myös jälleen sotilasliitto Naton jäsenmaita lisäämään puolustusmenojaan. Presidentti kehui moneen otteeseen Puolaa siitä, että maa on yksi harvoista Nato-maista, joiden puolustusmenot ovat vaaditut kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta.

– Euroopan on tehtävä enemmän. Euroopan on osoitettava, että se uskoo tulevaisuutensa sijoittamalla siihen, Trump sanoi.

Trump vakuutti, että Yhdysvallat on edelleen sitoutunut Naton viidenteen artiklaan eli niin kutsuttuun puolustuslausekkeeseen, jonka mukaan hyökkäys yhtä Nato-maata vastaan on hyökkäys kaikkia sotilasliiton maita vastaan.

Trump sai Varsovassa huomattavasti lämpimämmän vastaanoton kuin mitä hän voi odottaa huomenna Hampurissa, missä alkaa johtavien teollisuusmaiden G20-ryhmän kokous.

Puolaa hallitseva oikeistolainen Laki ja oikeus -puolue (PiS) oli järjestänyt kannattajilleen bussikyytejä kuulemaan Trumpin puhetta. Kun Trump saattueineen saapui paikalle, väkijoukko huusi vuorotellen Trumpin ja Puolan presidentin Andrzej Dudan nimeä.

 

Lue myös:

    Uusimmat