Trump leimasi virkarikosraportin vitsiksi – kolme perustuslakiasiantuntijaa puoltaa syytteen nostamista presidenttiä vastaan, neljäs ei

Trumpin virkarikostutkinnan kuulemiset jatlkuivat – Valkoinen talo kieltäytyi kutsusta 2:12
Valkoinen talo kieltäytyi kutsusta Donald Trumpin virkarikostutkinnan kuulemisiin.

Neljä asiantuntijaa antoi lausuntonsa kongressin lakivaliokunnan kuulemisessa. Kolme asiantuntijaa valitsivat demokraatit, yhden republikaanit.

Yhdysvalloissa kolme perustuslain asiantuntijaa tuki keskiviikkona demokraattien pyrkimystä nostaa virkarikossyyte presidentti Donald Trumpia vastaan.

Heidän mielestään tähän ovat syynä presidentin toimet, joilla tämä on tavoitellut ulkopuolista sekaantumista Yhdysvaltain vaaleihin.

Neljäs asiantuntija sanoi Trumpin toimineen väärin, mutta ei niin väärin, että virkarikossyyte pitäisi nostaa, kertoi BBC.

Asiantuntijoista kolme oli demokraattien valitsemaa, neljäs republikaanien valitsema. He antoivat lausuntonsa kongressin lakivaliokunnan kuulemisessa keskiviikkona.

Tiistaina edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunta sanoi loppuraportissaan, että todisteet Trumpin syyllistymisestä virkarikokseen ovat mittavat.

Raportin mukaan todisteet puoltavat sitä, että Trump olisi syyllistynyt väärinkäytöksiin, jotka voisivat johtaa hänen viraltapanoonsa.

Trump leimasi keskiviikkona demokraattien raportin vitsiksi.

Edustajainhuoneen republikaanit olivat julkaisseet oman, Trumpin toimia puolustavan raporttinsa maanantaina.

Trump on kiistänyt kaikki syytökset virkarikoksista ja kutsunut tutkintaa noitavainoksi.

Yksi oli eri mieltä

Neljästä asiantuntijasta yksi, professori Jonathan Turley, oli republikaanien valitsema, ja hän poikkesi kolmikon yksimielisestä päätelmästä.

Turleyn mielestä ei ollut todisteita, että Trump olisi toiminut korruptoituneesti, jota vaaditaan, jotta kyse olisi oikeuden estämisestä.

– Presidentti Trumpin politiikkaa tai hänen toimiaan voi vastustaa, mutta silti voi päätellä, että virkasyyte ei ole vain valitettavan puutteellinen, vaan joiltakin osin vaarallinen, Turley sanoi.

Turley sanoi itse äänestäneensä Trumpia vastaan vuonna 2016.

Lakivaliokunnan republikaanijäsen Doug Collins sanoi ykskantaan, että tutkinta on amerikkalaisten ajan tuhlausta. Lisäksi hän vihjaili, että asiantuntijat eivät ehkä ole seuranneet virkarikostutkinnan kaikkia käänteitä.

Tämä suututti professori Pamela Karlanin.

– Minua loukkaavat vihjailut, että minä lainopin professorina en piittaisi noista tosiasioista, hän sanoi.

Karlan myös vakuutti suoraan, että Trumpin oletettu pyrkimys kieltäytyä antamasta sotilasapua Ukrainalle ennen kuin se sitoutuu tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivää Joe Bidenia, on peruste viraltapanoon. Näin vaikka sotilasapu lopulta annettiinkin.

Lue myös:

    Uusimmat