Trump julkaisi itsestään uuden videon: Tunnusti voineensa heikommin ennen sairaalaan tuloa – "Tulevat päivät ovat todellinen testi"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo voivansa aiempaa paremmin ja arvioi tekevänsä pikaisen paluun.

Hän kommentoi terveydentilaansa Twitterissä julkaisemallaan videolla.

Trump kertoo, ettei voinut sairaalaan tullessaan kovin hyvin, mutta nyt hän voi mielestään paljon paremmin.

Hän kuitenkin sanoo, että tulevat päivät ovat todennäköisesti todellinen testi ja nähtäväksi jää, mitä tuona aikana tapahtuu.

Hän kiittelee videonsa alussa terveydenhuoltohenkilökuntaa. Myöhemmin hän kiittää myös maailman johtajia paranemistoivotuksista.

Trump on parhaillaan Walter Reed -sotilassairaalassa, jonne hän siirtyi perjantaina paikallista aikaa lääkärien kehotuksesta.

Videosta ei selviä, milloin se on nauhoitettu. Video julkaistiin hieman ennen kahta yöllä Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat