Trump aprillasi tukijoitaan ja väitti keskeyttävänsä kampanjoinnin – pyysikin rahaa
Yhdysvaltain entisen presidentin, republikaanien todennäköisen presidentinvaaliehdokkaan Donald Trumpin aprillipila saattoi tuntua julmalta riippumatta siitä, kummalla puolella Yhdysvaltain politiikkaa on.
Tänään aprillipäivänä Trump lähetti tukijoilleen sähköposti- ja tekstiviestejä, joissa luki, että hän keskeyttää presidentinvaalikampanjansa.
Viestissä mukana ollut linkki kuitenkin vei sivustolle, jossa hän pyysi tukijoitaan lahjoittamaan rahaa kampanjaansa.
– Luulitko todella, että keskeyttäisin kampanjani? Hyvää aprillipäivää! hän kirjoitti tavoilleen uskollisena isoin kirjaimin.
Trump pyrkii marraskuun vaaleissa päihittämään nykyisen presidentin, demokraattien Joe Bidenin, joka on erittäin todennäköisesti puolueensa ehdokas myös tällä kertaa. Ehdokkuudet varmistuvat puoluekokouksissa kesällä.
Yhdysvalloissa poliittiset ehdokkaat vetoavat pieniin lahjoittajiin usein tekstiviesteillä, sähköposteilla ja puheluilla, joita saattaa tulla päivittäin toistakymmentä. Jotkut onnistuvat keräämään näin miljoonia dollareita, mikä on tärkeää maassa, jossa presidentinvaalikampanjan kustannukset voivat kohota miljardeihin.
Koska rahapyyntöjä tulee valtavasti, ehdokkaiden on pyrittävä keksimään luovia keinoja erottua massasta. Trump on toistuvasti ottanut esiin oikeudelliset murheensa ja väittänyt vailla todisteita, että Bidenin hallinto pyrkii vangitsemaan hänet.
Bidenin kampanja on toistaiseksi voitolla ehdokkaiden varainhankintakisassa. Bidenin tiimi onkin kutsunut usein vastustajistaan erilaisia haukkumanimiä käyttävää Trumpia "pennittömäksi Doniksi".
Uusimmat
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
08:48
Perheenäiti poltettiin elävältä: Kunniamurhasta syytetty aviomies pääsee ääneen oikeudessa – MTV seuraa
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
06:43
Tuore kysely: Trump johtaa selvästi Bidenia tärkeissä osavaltioissa
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
06:30
Jukka Jalonen hämmästelee outoa MM-sotkua – "Ei mitään järkeä"
-
06:17
Carolina pelasti jälleen nahkansa – Jesperi Kotkaniemi päätti tuskaisen putkensa
-
06:15
Näin Oulun murhasta syytetty mies kertoi tunteja kestäneestä kidutuksesta – "Silleen mulle on opetettu tuo homma"
-
Lataa lisää