TPS saamassa uuden kodin – Turkuun suunnitteilla satojen miljoonien areenahanke

Jääkiekon SM-liigassa pelaava TPS on saamassa uuden kotihallin Turku Ratapiha -hankkeen yhteydessä, Turun kaupunki tiedottaa. 

Turun kaupungin mukaan hankkeen tavoitteena on luoda kaupunkiin kansallisesti ja kansainvälisesti houkutteleva elämys- ja tapahtumakeskittymä. Rautatieaseman läheisyyteen suunnitellun hankkeen keskiössä on noin 10 000 katsomopaikan monitoimiareena, josta tulisi valmistuessaan myös TPS:n uusi kotiareena.

Hankkeessa on mukana myös entinen NHL-tähti Saku Koivu, joka on TPS:n kasvatti.

– Haluamme olla monipuolisesti mukana kehittämässä Turkua liike-elämän, kaupan, asumisen, kulttuurin ja matkailun vetovoimaisena keskittymänä. Turku Ratapiha -hanke antaa erinomaisen mahdollisuuden kotikaupunkimme kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, hankkeen esiselvityksestä vastanneessa työryhmässä mukana olleet Koivu, Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja toteavat Turun kaupungin tiedotteessa.

– Toteutuessaan tämä hanke luo myös HC TPS:n toiminnalle maailmanluokan puitteet ja erinomaiset edellytykset kehittyä Euroopan huippuseuraksi, jonka toimintaympäristöstä tullaan hakemaan oppia läheltä ja kaukaa, kolmikko jatkaa.

Myös HC TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola otti uutisen hankkeesta ilolla vastaan.

– Uskon, että turkulaiset jääkiekon, urheilun ja viihteen kannattajat ovat myös riemuissaan uutisesta. Mielenkiinnolla seuraamme hankkeen etenemistä samalla, kun TPS aloittaa valmistelut 100-vuotisjuhlakauteen 2022, Eskola kommentoi seuran tiedotteessa.

Hankkeen kustannusarvio on 480 miljoona. Se on tarkoitus rahoittaa pääosin yksityisellä rahalla.

Lue myös:

    Uusimmat