Totta se on: Voit kasvattaa viiniä kotipihallasi!

Monille viininviljelystä tulevat mieleen legendaariset vanhan maailman viinimaat kuten Ranska tai Espanja. Yllättäen voit myös pistää omat viiniköynnökset pihamaallesi ja nauttia suomalaista, kotona tuotettua viiniä.

Viininviljelyyn erikoistuneen helsinkiläisen Omenakummun viljelijä Ari Markkula kertoo, että Suomesta löytyy tälläkin hetkellä lukuisia viininkasvattajia. Vuonna 2010 perustettuun Suomen Viininkasvattajat Ry:n on jo parissa vuodessa liittynyt satakunta jäsentä. Mutta voiko Suomen olosuhteissa saada viiniä todella kasvamaan?

– Täällä menestyvien taimien määrä ei rajoita harrastusta, ja esimerkiksi omalla pihallani kasvaa reilu 20 erilaista lajiketta. Toisilla viljelijöillä lajikkeiden määrä voi kohota viiteenkymmeneen erilaiseen, Markkula selventää.

Maaperä ei rajoita kasvatusta

Asuinpaikalla on kuitenkin tekemistä ulkona kasvatettavien taimien menestymiseen. Haasteena viininviljelijälle on Suomen pohjoinen ilmasto, ja aivan pystymetsään ei viiniviljelyksiä kannata sijoittaa.

– Auringon saanti on erittäin tärkeää, ja pienikin auringonpaiste köynnösseinälle tuo heti pari astetta lisää lämpöä. Tuulettomat tai korkeat alueet ovat parhaita viinin kasvatukseen, ja omakotitaloalueilla tai kaupungeissa köynnökset onnistuvat hyvin.

Suomen maaperä ei Markkulan mukaan rajoita viininkasvatusta, mutta alavilla paikoilla keväthalla voi tehdä tuhojaan kasvaville köynnöksille. Viiniä voi toki viljellä myös kasvihuoneissa tai -tunneleissa.

Vieläkin ehdit laittaa viiniä kasvamaan

Aloittelevan viininviljelijän ei tarvitse perehtyä viininkasvatukseen sen syvällisemmin kuin muidenkaan kasvien, ja jo yksi iso taimi voi tuottaa jopa kymmenien kilojen satoa.

– Viini kasvaa kuin muutkin kasvit, ja itse asiassa sen viljely on helpompaa kuin vaikkapa hedelmäpuiden. Viini eroaa monista kasveista kuitenkin siinä, että sen oksistoa pitää leikata paljon, Markkula kertoo.

Suomessa kasvatettavista lajikkeista voi saada hyvää viiniä, ja Markkula nimeää hyväksi lajikkeeksi hyvin talvea kestävän latvialaisen Zilgan. Viinintaimia voi laittaa kasvamaan niin kauan, kuin maaperä on sulaa. Tyypillisin aika tainten istuttamiselle on kuitenkin keväällä.

Paula Koski / MTV3

Lue myös:

    Uusimmat