Top Gear -tähti vertaa suomalaisia farkku-Bemariin

Auto-ohjelma Top Gearin juontaja James May on verrannut suomalaisia henkilöautoon.

May pohtii, että jos tyypillinen suomalainen olisi auto, hän olisi 5-sarjan BMW. Auto olisi farmarimallinen ja siinä olisi keskikokoinen moottori.

-Suomalaiset vaikuttavat käytännöllisiltä, joten tuollainen Bemari voisi osua oikeaan. Suomalainen voisi olla myös Subaru, sillä te ajatte taitavasti lumella ja soralla, May sanoo ruuhkatukkaansa haroen.

Omien laskujensa mukaan brittijuontaja May on nyt viidettä kertaa Suomessa. Aiemmilla matkoillaan hän on muun muassa selvittänyt syitä suomalaisten menestykseen moottoriurheilussa. Tällä kertaa hän piipahtaa Suomessa Top Gear live -tapahtuman takia.

-Meillä oli kerran Mika Häkkisen kanssa pitkä keskustelu suomalaisuudesta. Häkkinen selvitti asiaa, mutta en ole varma ymmärsinkö. Hän puhuu hyvin taloudellisesti, May naurahtaa.

"Minulle haistatellaan"

Top Gear on tunnettu humoristisesta otteestaan sekä juontajiensa välisestä nokittelusta. Visuaalinen ilme on tarkkaan harkittu ja ohjelmassa käytetään runsaasti myös erikoistehosteita. Juontajina toimivat May, Jeremy Clarkson ja Richard Hammond ovat jo lähes Häkkisen veroisia tähtiä autoilun maailmassa.

Ohjelman nörttinä tunnettu May väittää, että Top Gearin suosio on hänelle mysteeri.

-Olemme välillä liiankin kunnianhimoisia. Toisaalta olemme erittäin innostuneita autoista, ja intoilijat ovat kiinnostavia. En tiedä juuri mitään puutarhan hoidosta, mutta jos joku puhuu siitä intohimoisesti, se on kiinnostavaa.

Top Gearia on arvosteltu vastuuttoman ajamisen ihannoimisesta ja ympäristöystävällisyyden unohtamisesta. May tyrmää moiset väitteet roskapuheena.

-Ihmiset ajoivat liian kovaa jo kauan ennen tätä ohjelmaa. Jos me ajamme joskus vastuuttomasti, teemme sen suljetulla radalla.

-Emme voi tehdä auto-ohjelmaa, jonka viestinä on, että autot ovat pahasta. Se olisi kuin kokkiohjelma, jossa sanottaisiin, että ruoka on roskaa - ota vitamiinipilleri.

May itse kertoo kurvailevansa Fiat Pandalla, mutta hänen autotallistaan löytyy myös Ferrari. Hän paljastaa myös omistaneensa Uudessakaupungissa valmistetun Porschen.

-Minua kohdellaan kuin ketä tahansa viedessäni auton huoltoon. Kukaan ei kumartele minulle, itse asiassa minulle haistatellaan, May velmuilee.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat