TOP 10: Nämä ovat tyypillisimmät fetissit

Sadomasokistinen seksuaalikäyttäytyminen, seksuaaliset kieroumat ja fetissit ovat yleisempiä kuin saatat kuvitellakaan. Helmi esittelee kymmenen tavallisinta fetissiä!

Fetissit, eli seksuaalinen kiinnostus jotain esinettä tai vaikkapa vaatekappaletta kohtaan, ovat tyypillisempiä kuin monet kuvittelevat. AVA esittelee kymmenen tavallisinta fetissiä.

Jalkafetissi

Jalkafetisistit kiihottuvat ihmisten jaloista. Jalkafetisistit ja kenkäfetisistit sekotetaan usein toisiinsa, vaikka kenkäfetisistit kiihottuvat kengistä jaloissa, mutta eivät yleensä pelkistä jaloista. Jalkafetisistit taas kiihottuvat jaloista – oli niissä sitten kengät tai ei. Kiihottumiseen voi liittyä esimerkiksi jalkojen katsominen, niiden hyväileminen suulla tai niiden liittyminen johonkin seksuaaliseen tekoon, esimerkiksi toisen osapuolen tyydyttämiseen.

Roolileikit

Monet ihmiset nauttivat eroottisista roolileikeistä oli kyseessä sitten täysin normaalit pariskunnat tai sadomasokistiseen BDSM-maailmaan ihastuneet ihmiset. Roolileikit auttavat fantasioiden toteuttamisessa ilman oman parisuhteen rajojen rikkomista. Roolileikeissä osapuolet voivat olla esimerkiksi kuuma hoitaja tai lääkäri ja apua tarvitseva potilas, opettaja ja tuhma oppilas tai seksikäs poliisi ja pidätettävä rikollinen.

Rinnat

Suurella osalla miehistä on rintafetissi. Miehet suorastaan rakastavat rintoja ja katsovat esimerkiksi aikuisviihdettä, jossa on megalomaanisia rintoja, ja huomioivat myös kumppaninsa rintoja seksiä harrastaessaan. Jotkut miehet nauttivat järjettömän jättimäisistä rinnoista, kun osa on pienempien perään.

Takapuolet

Rintojen lisäksi, miehet ovat myös takapuolien perään. Erityisesti mukavan suuret ja pyöreät tuntuvat miellyttävän miessilmää. Takapuolia mielivillä miehillä on usein myös seksin saralla mieltymyksiä takaapäin ottaviin asentoihin tai anaaliseksiin. Miehet ovat usein joko rintamiehiä tai takapuolimiehiä, mutta harvat kumpaakin.

Seksi julkisella paikalla

Ihmiset rakastavat ideaa seksin harrastamisesta julkisella paikalla. Ajatus siitä, että vieraat ihmiset saattavat yllättää seksiä harrastavat puuhasteluissaan kiihottaa useaa. Jotkut pariskunnat yhdistävät haaveensa seksistä julkisella paikalla roolileikkeihin, kun toiset taas harrastavat seksiä paikassa, jossa kiinni jääminen on miltei mahdotonta. Osa julkiseksistä haaveilevista taas todella ryhtyy tuumasta toimeen ja harrastaa seksiä toivoen kiinnijäämistä. Joillekin kiinnijääminen on itsetarkoitus julkiseksissä.

Kenkäfetissi

Kenkäfetisisti on kenkien perään. Usein kiihottavat kengät ovat korkeita koroiltaan ja ulkoasultaan roiseja. Kenkäfetisistejä miellyttävissä kengissä on usein paljon remmejä, solkia ja nahkaa.

Lävistykset ja tatuoinnit

Jotku liittävät kivun nautintoon. Osa pitääkin tatuointien ja lävistysten ottamisesta – ja muista niitä kantavista ihmisistä jopa niin paljon, että suosii sänkyleikeissään näin koristeltuja ihmisiä.

Dominointi ja alistuminen

Jotkut ihmiset ovat luonteeltaan hallitsevampia, kun toiset taas alistuvampia. Dominointi ja alistaminen on myös yksi suosituimpia sadomasikististen fetissien muodoista. Luova dominointi ja alistaminen ja niiden käyttö roolileikeissä on parhaimmillaan tyydyttävää ja onnistunutta.

Raju seksi

Raju seksi liittyy kivun aiheuttamiseen nautintoon. Pariskunnat voivat rajun seksinsä aikana harrastaa esimerkiksi läimimistä, piiskaamista, puremista, jonkinlaista sitomista tai yksinkertaisesti vain kovaotteista yhdyntää.

Kankaat

Jotkut kiihottuvat tietynlaisten kankaiden tunnusta ihollaan. Erityisesti satiini, silkki, nahka, kumi ja sametti ovat seksuaalisuuteen liitettyjä materiaaleja. Kangasfetisisteillä on usein erikoisia, heidän mieltymyksiään kunnioittavia yöasuja, alusvaatteita tai lakanoita.


AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat