Toni Wirtasen otos vaimostaan Jannika B:stä riemastuttaa somessa – "Kun pyydät miestäsi ottamaan kuvan"

Jannika B latasi miehensä ottaman hulvattoman kuvan faniensa ihasteltavaksi.

Aina ei mene putkeen. Laulaja Jannika B julkaisi humoristisen otoksen Instagram-tilillä. Kuvassa suosikkilaulaja poseeraa niin, että taustalla seinällä komeilevat peuran sarvet näyttävät kasvavan artistin päästä. 

– Kun pyydät miestäsi ottamaan kuvan, Jannika kirjoittaa kuvatekstissä.

Jannika B on naimisissa Apulanta-yhtyeen laulaja Toni Wirtasen kanssa. Musiikin superparilla on yksi yhteinen lapsi. 

Maria Veitola pääsi vierailemaan Yökylässä-kauden kolmannessa jaksossa pariskunnan kesäparatiisissa Hollolassa.

Jannika on kertonut julkisuudessa avoimesti siitä, miten hän sairastui masennukseen. Jaksossa hän pohdiskeli sitä, mistä masennus sai aikansa.

– Ei ole yhtä ainoaa hetkeä tai oiretta. Oli paljon asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä pidemmältä ajalta. Siinä olit työt, jotka uuvuttivat. 15-vuotiaasta saakka olin aina opiskellut ja tehnyt töitä. Minulla ei esimerkiksi koskaan ole ollut kesälomaa, paitsi tänä kesänä, hän luetteli jaksossa.


Lue myös:

    Uusimmat