Tom Cruise kävi Nasan salaisen astronauttikoulutuksen – traaginen onnettomuus hautasi haaveet

Tom Cruise kouluttautui vuosituhannen alussa astronautiksi kaikessa hiljaisuudessa. Hänen oli myös tarkoitus lähteä mukaan kohtalokkaasti päättyneelle lennolle, mutta näyttelijä onnistui väistämään kuoleman.

Elokuvasankari Tom Cruise on haikaillut avaruuteen ja avaruussukkulan kyytiin. Tähden kerrotaan osallistuneen Nasan järjestämään salaiseen astronauttikoulutukseen.

The Sun -lehden mukaan Cruisen oli tarkoitus hypätä avaruussukkula Columbian kyytiin vuonna 2003, mutta hän ei kuitenkaan päästynyt mukaan lopulliseen miehistöön.

Columbian matka päättyi traagisesti, kun sukkula räjähti palatessaan ilmakehään. Räjähdyksessä kuoli aluksen seitsemänhenkinen miehistö.

Onnettomuuden myötä tuhoutuivat myös Cruisen toiveet nousta sukkulan kyytiin.

Vastapalveluksena Nasan koulutuksesta näyttelijä toimi kertojana vuonna 2002 ilmestyneessä dokumenttielokuvassa Space Station 3D.

Elokuvan ohjaaja Toni Myers. Myers paljastaa, että Cruisen toiveena oli olla jonain päivänä oikea astronautti.

– Tom halusi olla astronautti, hän lentää omaa Gulfstream IV konettan ja hän on pätevä lentäjä, Myers sanoo.

– Hän oli hyvin innoissaan Space Station 3D:n tekemisestä, mutta sopimukseen kuului, että hän halusi myös lentää sukkulaa.

Ohjaaja toteaa, että Cruisella oli hyvät mahdollisuudet päästä sukkulan kyytiin, mutta Columbian onnettomuuden myötä näyttelijän oli kuopattava haaveensa.

Näyttelijää koulutettiin Floridassa, jossa hän sai Nasan peruskurssin ja häntä opetteli kävelemään avaruuspuvussa veden alla, joka tuntuu samalta kuin avaruudessa kulkeminen. 2000-luvun alussa tähti myös auttoi Nasaa suunnittelemaan verkkosivuistaan kävijäystävällisemmät.

Avaruudesta kiinnostunut tähti on myös näytellyt astronauttia vuonna 2013 ilmestyneessä Oblivion elokuvassa.

Lue myös:

    Uusimmat