Mitä ihminen katuu? Sitä, ettei elänyt elämäänsä täysillä. Sitä, ettei sallinut itsensä olla onnellinen. Älä siis anna onnellisuutesi olla muista kiinni – älä ole myöskään itse oman onnesi tiellä.
Mikä tekee – tai tekisi – sinut onnelliseksi?
“Kunhan saan kokeista kymppejä, sitten olen onnellinen.”
”Jos vain pärjään koulussa/töissä, se tekee minusta onnellisen.”
”Sitten kun löydän sen oikean/menen naimisiin, sitten minusta tulee onnellinen.”
”Kun olet tilannut nämä kengät netistä ja saan ne käyttööni, sitten olen onnellinen!”
"Sitten kun jään eläkkeelle, voin vihdoin keskittyä itseeni ja tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi."
“Kunhan laihdun, olen vihdoin onnellinen, kun olen muiden silmissä viehättävämpi.”

Huomaatko näiden lauseiden yhtäläisyyden? “Sitten kun” jotain tapahtuu, vasta sitten voi, saa ja pystyy olemaan onnellinen – mutta onko se todella oikea tapa lähteä tavoittelemaan omaa onnellisuutta?
Tiedäthän sen tunteen, kun olet saavuttanut jotain, jonka eteen olet nähnyt vaivaa ja aikaa... ja sitten olo onkin tyhjä?
Monesti asiat, joiden ajattelemme ja uskomme tekevän meidät onnelliseksi, ovatkin niitä, joiden kautta haemme hyväksyntää tai huomiota muilta.


