Toistakymmentä suomalaista jäi evakuoimatta Afganistanista – ulkoministeriö kehottaa pysymään maassa

Suomen evakuointioperaatio päättyi onnistuneesti, mutta miten tästä eteenpäin? 3:34
Veikko Kiljunen kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa tarkemmin, miksei Afganistaniin jääneitä kehoteta lähtemään maarajojen yli.

Afganistaniin jäi Suomen evakuointioperaation loputtua toistakymmentä Suomen kansalaista ja saman verran muita konsuliavun piiriin kuuluvia henkilöitä. Ulkoministeriö kehottaa heitä pysymään turvassa ja odottamaan ohjeita.

Ulkoministeriön yksikön päällikkö Veikko Kiljunen kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa, että maahan jääneitä konsuliavun piiriin kuuluvia on tiedotettu evakuoinnin päättymisestä.

Kyseessä ovat henkilöt, jotka ovat pyytäneet Suomelta apua maasta pääsemiseksi. Ministeriö selvittää jatkossa mahdollisuuksia auttaa maahan jääneitä.

Kiljunen kertoo, ettei ministeriö voi ehdottaa lennolta jääneitä lähtemään Suomea kohti maateitse esimerkiksi Pakistanin kautta, koska alueen ei tiedetä olevan tähän tarpeeksi turvallinen.

– Meidän ohjeemme heille tällä hetkellä on, että pysyvät turvassa ja odottavat meiltä lähiaikoina ohjeistusta siitä, mitä ne mahdollisuudet sitten jatkossa voisivat olla, Kiljunen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat