Toimittaja söi aamupalaa ravintolassa, kun hänet ammuttiin – poliisilla ei käsitystä teon motiivista

Meksikolainen toimittaja Jesús Eugenio Ramos Rodríguez ammuttiin hengiltä viime viikon lauantaina. Hän oli kuollessaan syömässä aamiaista.

Ampuminen tapahtui Emiliano Zapatan kaupungissa Tabascon osavaltiossa Meksikon eteläosassa.

Ramos istui ravintolan pöydässä syömässä aamiaista hotellinjohtajan, yliopiston rehtorin ja liike-elämän edustajan kanssa  noin kello seitsemän aikaan aamulla, kun häntä ammuttiin useita kertoja. Hän kuoli tapahtumapaikalle. Ampuja liikkui silminnäkijöiden yksin eikä vahingoittanut muita ihmisiä.

Ramos toimitti suosittua radion ajankohtaisohjelmaa Nuestra Región Hoy ("Alueemme tänään")  kahdesti päivässä. Hän työskenteli Radio Oye 99.9 FM -kanavalla noin 20 vuotta.

Ramosista tuli toinen Meksikossa tänä vuonna henkirikoksen uhrina kuollut toimittaja.

Meksikon viranomaiset vahvistavat Ramosin kuoleman.

Tabascon osavaltion viranomaiset tutkivat ampumista. Viranomaiset sanovat, ettei heillä tällä hetkellä ole käsitystä tappamisen motiiveista.

Meksikon hallitus on luvannut parantaa toimittajien ja ihmisoikeusaktivistien turvallisuutta.

– Ilmaisunvapaus on perustavanlaatuinen elementti demokratiassa, vapaudessa, oikeudenmukaisuudessa, sanoi Meksikon presidentinkanslian lehdistökoordinaattori Jesús Ramírez Cuevas.

Toimittajat ovat protestoineet Meksikossa vaarallisia työolojaan vastaan. Liittovaltion perustama "Toimittajien valtiollinen suojelukomissio" (CEAPP) ei ole onnistu tehtävässään toimittajien suojelemiseksi.

Yksi vaarallisimmista maista toimittajille

Vain vajaa kuukaisi sitten radiotoimittaja Rafael Murúa Manríquez löydettiinmurhattuna Baja California Norten osavaltiosta. Häntä ole ammuttu useita kertoja vatsaan.

Murúa oli ollut viranomaisten suojelussa tappauhkausten takia. Hän oli julkisesti vaatinut hallitusta parantamaan toimittajien turvallisuutta Meksikossa. Hänen kuolemaansa ei ole selvitetty.

Meksikossa tapettiin Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan viime vuonna yhdeksän toimittajaa suoraan työnsä takia. Vain Afganistanissa (15) ja Syyriassa (11) tapettiin viime vuonna enemmän toimittajia kuin Meksikossa.

Meksiko sijoittui järjestön sananvapausverailussa sijalle 147. Vertailussa oli mukana 180 maata.

Lue myös:

    Uusimmat