Mainos

Toimisto asunnoksi: pesuhuoneen seinän vedeneristys

Kun kosteiden tilojen kiviseinät on saatu tasoitettua, hiottua ja puhdistettua pölystä ne voidaan vedeneristää. Ensimmäinen työvaihe on praimerointi eli käsiteltävän pinnan sively erityisellä liuoksella. Koska se on nyt varsin imevää, liuos valmistetaan suhteessa puolet ainetta - puolet vettä. Praimeri hangataan seinään tiiviisti siveltimellä, jotta se saadaan todella imeytettyä seinän huokosiin.

Ohjeen mukainen kuivumisaika on pari tuntia, jonka jälkeen levitetään ensimmäinen vedeneristyskerros. Kuivumisaika riippuu tietysti myös tilan lämpötilasta ja ilmanvaihdon tehokkuudesta: mitä lämpimämpi huone ja voimakkaampi ilmavirta, sitä nopeammin pinta kuivuu.

Ensimmäiseksi käsitellään vahvikekankaalla kaikki nurkkakohdat ja läpiviennit.

Tällä valmistajalla on valmiit läpivientikappaleet hanakulmiin ja vastaaviin paikkoihin - siinä on reiät putkelle ja pieni kaulus, joka kiristyy tiukasti putkenpään ympärille. Läpivientikappaleiden alle, seinän pintaan levitetään reilusti massaa, painetaan kappale siihen ja vedetään massaa myös sen päälle, jotta materiaali taatusti "vettyy" läpikotaisin. Nurkat käsitellään samalla tavalla käyttäen erityistä, leveää teippiä.

Tässä on alla kiviseinä, mutta levytetyissä työ etenee varsin samalla tavalla. Siellä kuitenkin tulee omana erityispiirteenään teipata myös levyjen saumat sekä kiinnitysruuvien kannat. Menetelmä on sama - ensin massaa, sitten teippi (ruuvinkantoihin voi käyttää myös teipistä leikattuja, pienempiä lappuja) ja päälle vielä kerran massaa.

Kun koko seinä on käsitelty kauttaaltaan ensimmäisen kerran, sen annetaan kuivua - valmistajan ohjeiden mukaisesti, olosuhteista riippuen - kahdesta neljään tuntia. Seuraavan kerroksen kanssa onkin sitten oltava tarkkana, jotta kaikki kohdat tulee varmasti käsiteltyä. Tähän on kaksi konstia.

Ensinnäkin massa voi kuivuessaan tummeta, kuten tässä käytetty massa. Silloin on tietysti helppo nähdä, mihin toinen kerros on levitettävä. Jos massa pysyy saman värisenä, kannattaa ensimmäinen kerros käsitellä vetämällä se viimeksi kauttaaltaan samansuuntaisin siveltimenvedoin: kun sitä nyt tarkkailee kunnon valaistuksessa, näkee taas heti, kuinka hommassa on edettävä. Ja toinen kerros "viimeistellään" tietysti ensimmäiseen nähden poikittaisin vedoin, jolloin askelen taakse ottamalla ja jälkeä tarkastelemalla näkee, tuliko joka kohtaan varmasti vedettyä massaa.

Massaa on todella levitettävä! Sitä ei missään tapauksessa saa säästää, vaan sitä on käytettävä juuri niin paljon neliötä kohden kuin valmistaja on antanut ohjeeksi. Vain siten saavutetaan riittävä ainevahvuus!

Ja tämäkin on vielä varmistettava koepala irrottamalla ja sen paksuus mittaamalla sitten, kun koko hoito on varmasti kuivunut. Se on vielä tarkistettava koepalalla.

Vedeneristys ei sinänsä ole vaikeaa, mutta se on yksi kaikkein eniten huolellisuutta vaativia töitä nykyaikaisessa rakentamisessa. Lisäksi siinä tapahtuneet laiminlyönnit saattavat aiheuttaa hyvin ikäviä ja kalliiksi tulevia seuraamuksia esimerkiksi asunnon myynnin jälkeen. Jos omat taidot siis yhtään epäilyttävät, työ on ehdottomasti annettava ammattilaiselle. Euron suutari tekee äkkiä kahden euron vahingon!

(JKA 21.10.2005)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.