Toimihenkilöunioni syyttää DNA:ta sopimusshoppailusta

Matkapuhelinyhtiö DNA:n tutut iskulauseet osuivat omaan nilkkaan, kun yhtiön työntekijät ja ulkoistetut tukilakkolaiset ovat osoittaneet tänään mieltään Helsingissä. "Melko reilua" ja "Elämä on, DNA ei" -huudot kaikuivat banderollien heiluessa Narinkkatorilla.

Toimihenkilöunioni TU:n ja DNA:n pitkään jatkuneessa kiistassa on kyse siitä, miten turvataan henkilöstön asema muutostilanteissa. TU pitää kiinni siitä, että myös ulkoistettujen toimintojen työntekijöihin sovelletaan ICT-alan työsopimusta, jonka se on solminut Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto Tiklin kanssa.

Unionin mielestä DNA:n silmäkulmassa on niin sanottu sopimusshoppailu, jossa ulkoistamalla toimintoja - vaikka väliaikaisestikin - siirretään työntekijöitä halvempien sopimusten piiriin.

Matkapuhelinyhtiön TU:laiset toimihenkilöt haluaisivat jatkaa vuodenvaihteessa päättynyttä, pari vuotta sitten ulkoistuksien yhteydessä tehtyä yrityskohtaista sopimusta, joka turvasi henkilöstön aseman muutostilanteissa.

DNA:n mukaan tätä sopimusta enää tarvita, koska vastaavanlaisia ulkoistuksia ei nyt ole näkyvissä. Yhtiö katsoo, etteivät työehtosopimuksen soveltamiseen liittyvät kysymykset ylipäänsä kuulu yksittäisen työnantajan ratkaistaviksi, vaan työnantajaliiton ja ammattiliiton on sovittava niistä keskenään. Lisäksi DNA katsoo, ettei se voi puuttua niiden yritysten sopimuksiin, joille se on ulkoistanut toimintoja.

"20-30 prosentin palkanalennus pelottaa"

Kouvolasta mielenosoitukseen saapuneet Saija Harju ja Ansa Lepistö työskentelevät yritysasiakaspalvelun palveluneuvojina yksikössä, jonka toiminnot ulkoistettiin DNA:lta pois jo kaksi vuotta sitten. Naiset pelkäävät joutuvansa huonompien työehtojen piiriin Palvelualojen ammattiliiton puhelinpalveluita koskevalla sopimuksella.

- PAMin tessiin siirtyminen veisi 20-30% palkasta pois. Ei sellaista voi hyväksyä, Harju sanoi.

PAM korosti tiedotteessa tänään, ettei se ole osapuolena DNA:n ja TU:n kiistassa.

DNA:n toimihenkilöiden rivit kiistassa eivät ole aivan yhtenäiset. Iso osa toimihenkilöistä on jo hyväksynyt uuden yrityskohtaisen sopimuksen työnantajan kanssa, ja tiistaina Vantaan toimipaikan toimihenkilöt ilmoittivat perustaneensa oman yhdistyksen ja irtisanoutuvansa TU:n toimista.

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 19.1.2010)

Lue myös:

    Uusimmat