Tinderistä kirjan kirjoittanut Sanna Kiiski rempseänä Vappu ja Marja Livessä: "Siinä meni monta hoitoa sivusuun"

Haastattelussa juontaja ja toimittaja Sanna Kiiski 7:47
Tinderistä kirjan kirjoittanut Sanna Kiiski paljastaa, löytyikö rakkaus deittisovelluksesta

Juontaja Sanna Kiiski kertoo, ettei asuminen ex-miehen ja kolmen lapsen kanssa ole välttämättä kaikkein otollisin, jos hakee Tinderistä seksiä.

Huomenta Suomen entinen juontaja ja radiosta tuttu Sanna Kiiski kirjoitti kirjan kokemuksistaan Tinderistä.

Kun Kiiski vieraili torstaina Vappu ja Marja Livessä, täräytti Vappu Pimiä Kiiskelle suoran arvion: Pimiän mielestä Kiiski vaikutti kirjan perusteella epäseksuaaliselta henkilöltä.

– Kiinnostaako sinua seksi? Pimiä kysyi.

– Kiinnostaa. Olen sikäli vaikea asiakas, että minun täytyy saada aivo-orgasmeja ennen kuin voin innostua myös muuten fyysisesti. Ehkä siksi siitä sai sellaisen kuvan, ettei peitto heilu koko ajan. Se ei ollut mulla se pääjuttu, Kiiski vastasi.

Hän totesi myös, ettei asumisjärjestely ole kaikkein otollisin kuumille treffeille.

– Asun mun exän kanssa ja meillä on kolme lasta. Ei oikein ole aikaa riekkua tuolla, hän nauraa ja sanoo huomanneensa, että myös ikä vaikuttaa.

– Olen niin vanha, että olin nukkumassa, kun nuoret miehet lähettelivät viestejä! Siinä meni monta hoitoa sivusuun.

Löytyikö rakkaus Tinderistä? Katso Sanna Kiisken haastattelu kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta!

Vappu ja Marja Live torstaisin kello 21 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat