Tilintarkastajat Talvivaarasta: Konkurssi edessä, ellei kassavirtaa ala syntyä

Uutta liiketoimintaa kehittävä Talvivaaran Kaivososakeyhtiö ilmoittaa tehneensä alkuvuonna 2,2 miljoonan euron liiketappion.

Yhtiö pääsi kesäkuussa yrityssaneerauksen myötä pääosasta veloistaan. Saneeraus kutisti yhtiön velat 9,6 miljoonaan euroon aiemmasta noin 450 miljoonasta.

Talvivaara pyrkii parhaillaan kehittämään uutta liiketoimintaa, muun muassa lehmänlannan ravinteiden kierrätyksestä ja energiantuotannosta.

Yhtiön tilintarkastajat huomauttavat, että konsernin rahavarat olivat kesäkuun lopulla 1,6 miljoonaa euroa, syyskuussa noin 1 miljoona.

– Emoyhtiöllä ei tällä hetkellä ole kassavirtaa tuottavaa liiketoimintaa ja se rahoittaa toimintansa kassavaroistaan. Jos riittävää kassavirtaa ei kyetä varmistamaan, emoyhtiö voi joutua hakeutumaan konkurssiin, todetaan tilintarkastuskertomuksessa. 

Lue myös:

    Uusimmat