Mainos

Tilastot sen kertovat: Ford Transit on maailman myydyin pakettiauto

Ford Transit oli vuoden 2015 myydyin tavarankuljetukseen tarkoitettu automalli, kertovat analyysiyhtiö IHS Markitin uusien ajoneuvojen rekisteröintitilastot.

Vuonna 2015 uusia Transiteja rekisteröitiin maailmanlaajuisesti lähes 400 000 kappaletta.

Ford-pomo Raj Nair arvelee yhdeksi syyksi suosiolle sitä, että Ford on kehittänyt pakettiautollensa arkkitehtuurin, jota voidaan räätälöidä alueelliseen tarpeeseen sopivaksi. Muut autonvalmistajat taas tekevät vain alueellisia mallistoja, hän toteaa.

IHS Markitin rekisteritietojen mukaan Fordin markkinaosuus hyötyajoneuvoissa on kasvanut Euroopassa 10,8 prosentista 12,9 prosenttiin viimeisen 25 kuukauden aikana. Lisäksi Ford on ensimmäistä kertaa 18 vuoteen myydyin pakettiautomerkki Euroopassa, josta autovalmistajan on kiittäminen laajentunutta valikoimaansa.

Transit-mallistoon kuuluu tällä hetkellä perusmalli Transit, Transit Custom, Transit Connect ja Transit Courier.

Tilastojen mukaan Transit on myös Yhdysvaltain myydyin pakettiauto, ja sen myynti on kasvanut vuodessa 31 prosenttia. Lisäksi Kiinassa Transit on China Insurance Information Technology Companyn tilastojen mukaan myydyin pikkubussi ja pakettiauto.

Ensimmäinen Transit valmistettiin vuonna 1965 Langleyssa, Isossa-Britanniassa. Transiteja ja Transit Customeja on valmistettu kuluneiden reilun 50 vuoden aikana yli 8 miljoonaa kappaletta.

Jos kaikki valmistetut Transitit laitettaisiin peräkkäin, ne yltäisivät maailman ympäri. Fordin myynti- ja tuotantotietojen mukaan Transiteja ostetaan keskimäärin joka 180:s sekunti.


---

0:34

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.