Mainos

Tilastokeskus: Työttömyys väheni edelleen

1:56

Työttömyys on vähentynyt edelleen vuoden takaisesta, selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli tämän vuoden kesäkuussa 264 000, mikä on 16 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli kesäkuussa 9,3 prosenttia. Luku on hieman yli puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin vuosi sitten, jolloin se oli tasan 10 prosenttia.

Työllisiä oli Tilastokeskuksen mukaan 33 000 enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. 

Myös nuorisotyöttömyys laskenut. 15-24 vuotiaita nuoria oli kesäkuussa yhteensä 636 000. Heistä 350 000 oli työllisiä ja työttömiä 87 000. Nuorten työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta oli kesäkuussa 20 prosenttia.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) julkaiseman työllisyyskatsauksen mukaan TE-toimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 366 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

TEM:n ja Tilastokeskuksen ilmoittamat työttömyysluvut eroavat toisistaan, sillä Tilastokeskus laatii tutkimuksensa työttömyysasteesta otostutkimuksella, jossa ihmisiltä kysytään, mikä heidän työllisyysstatuksensa on. TEM:n lukuun taas sisältyvät kaikki TE-toimistoissa työttömiksi ilmoittautuneet ihmiset. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.