Työllisyysaste oli tammikuussa 73,4 prosenttia – sekä työttömiä että työssä olevia enemmän kuin vuosi sitten

Työttömyys on riesa Suomessa, mutta yritykset eivät silti tahdo löytää työvoimaa – mikä neuvoksi? 1:49
Yritykset eivät tahdo löytää työvoimaa työttömyydestä huolimatta.

Työnhakijoiden määrä TE-toimistoissa pysyi ennallaan, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä notkahti.

Työllisyysasteen trendiluku oli tammikuussa 73,4 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Sekä työllisten että työttömien määrä lisääntyi vuoden takaisesta. Työllisiä oli 46 000 ja työttömiä 15 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työllisyysaste tarkoittaa 15–64-vuotiaiden työllisten osuutta samanikäisestä väestöstä. Työllisiä oli tammikuussa kaiken kaikkiaan 2,5 miljoonaa.

Työttömyysasteen trendiluku oli tammikuussa 6,8 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa yhteensä noin 200 000.

Työllisten ja työttömien määrä voi lisääntyä yhtä aikaa, jos työmarkkinoille tulee lisää väkeä etsimään töitä.

Ministeriö: Työnhakijoiden määrä ennallaan

TE-toimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä runsaat 250 000 työtöntä työnhakijaa, kertoo puolestaan työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsaus. Määrä on suurin piirtein samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömien määrä väheni 2 500 työnhakijalla.

Avoinna TE-toimistoissa olevien työpaikkojen määrä lisääntyi 12 000 kappaleella, ja niitä oli tammikuussa runsaat 146 000 kappaletta.

Ministeriön mukaan uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin tammikuussa noin 93 000 kappaletta, mikä oli lähes 6 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Ministeriön tiedot perustuvat alueellisten TE-toimistojen asiakasrekisteriin, kun taas Tilastokeskus laatii oman työvoimatutkimuksensa otostutkimuksena.

Lue myös:

    Uusimmat