Onko sinulla vaikeuksia nukahtaa tai onko unesi katkonaista? Tiesitkö että jatkuva valvominen voi olla myös vaarallista? Univajeen oireita ovat muun muassa lisääntynyt stressi, ylipaino ja altistuminen diabetekselle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Unettomuus sotkee myös kehosi aineenvaihduntaa ja heikentää sen puolustuskykyä.
Harva kuitenkaan tietää että unettomuus voi myös lihottaa. Niukalla unella on yhteys ruokahalua säätelevien hormonien leptiinin ja greliinin tasapainoon. Leptiini kertoo, mikä on kehosi rasvavaraston tilanne. Matala leptiinitaso lähettää elimistölle viestin energianpuutteesta, jolloin ihminen syö, vaikkei siihen olisi tarvetta.Univajeen aiheuttamien hormonaalisten muutosten takia ruokahalu lisääntyy ja erityisesti rasvainen ja makea ruoka himottavat. Väsyneenä et myöskään jaksa liikkua riittävästi, mutta säännöllinen liikunta edistää unta. Unettomuus on siis noidankehä, joka vaikuttaa kaikilla elämän osa-alueilla. Lue mitkä ovat yleisimmät syyt unettomuuteen ja paranna unenlaatuasi!
Kipu
Selkäkipu, päänsärky ja muut lihaskivut aiheuttavat uniongelmia. Unen päästä kiinni saaminen ja hyvin nukkuminen on vaikeampaa mikäli sinulla on särkyjä ja kolotuksia kehossasi. Laita yöksi kipua lievittävää ja lihaksia rentouttavaa geeliä, tai aseta kipeälle alueelle lämpötyyny tai kuumavesipullo.
Stressi ja psyykkiset ongelmat
Unettomuus on usein seurausta masennuksesta, ahdistuksesta tai stressistä. Stressaava elämäntilanne saattaa laukaista unettomuuden, josta puolestaan voi seurata myös koko elämän pituinen ongelma. Yritä jättää työstressi työpaikalle, mutta jos työ seuraa sinua kotiin, pyhitä vähintään kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa rentoutumiselle. Katso lempielokuvaasi, kuuntele rentouttavaa musiikkia tai lue kirjaa. Näin valmistelet mielesi nukkumaanmenoa varten. Masennus ei ole yhtä helppoa hoitaa kuin stressi. Mutta unilääkkeisiin turvautumisen sijaan koita ensin hoitaa itse masennusta unettomuuden taustalla. Pohdi mikä aiheuttaa masennuksesi ja puhu ongelmistasi joko läheisillesi tai ammattiauttajalle.
