Hauskat kotivideot -ohjelman juontajana ja Nelosen kanavaäänenä tunnettu Sampo Marjomaa kertoi kuulumisiaan MTV.fille. Marjomaa myös soittaa yhtyeessä, joka sekoittaa metalli- ja country-musiikkia.
Katso yllä video siitä, miten Sampo Marjomaa käyttää julkisuuskuvaansa hyvään tarkoitukseen.
Juontajatähti Sampo Marjomaa, 42, juontaa, näyttelee, ohjaa ja on muusikko. Hauskat kotivideot -ohjelmaa juontava Marjomaa on todellinen moniosaaja ja sellaisena hän haluaa pysyäkin.
– Vallan hyvin menee! Olin juuri näyttelemässä Christer Lindströmin ohjaamassa Carlotta Mooren kolmas tuleminen -lyhytelokuvassa. Juonsin Oulussa viralliset euroviisuvalvojaiset, kävin Los Angelesissa ja kuvasimme Dark Country -yhtyeeni musiikkivideon Lapinlahden sairaalassa, Marjomaa sanoo.
– Eeppistä meininkiä, siis! Hyvällä tavalla kiireistä. Yritän rauhoittaa kesän, mutta onhan tässä kaikenlaista projektia meneillään.
Marjomaan johtama, metalli- ja country-musiikkia yhdistelevä Dark Country julkaisee näillä näkymin syksyllä uuden pitkäsoiton.
– Olen koulutukseltani elokuvaohjaaja ja luonnollisesti olen ohjannut useita musiikkivideoita. Musiikki on englanninkielistä melodista rockia, Marjomaa kertoo.

