Tiesitkö? Pitkänäperjantaina lapset saatettiin piiskata

Tänään on Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kärsimyskuoleman päivä. Mämmi oli ennen vanhaan suosittu ruoka pitkänäperjantaina.

Miksi pitkääperjantaita kutsutaan pitkäksi? Pitkä on käännöslaina ruotsin lång-sanasta. Katolisissa maissa kiirastorstai oli suurempi juhlapäivä kuin pitkäperjantai.

Uskonpuhdistuksen jälkeen tilanne alkoi pohjoismaissa kääntyä toisin päin, jolloin pitkäperjantai nousi suuremmaksi juhlaksi, kertoo Kotimaisten kielten keskus. Pitkääperjantaita juhlistava jumalanpalvelus saattoi venyä varsinkin 1700-luvulla hyvinkin pitkäksi.

Lapset piiskattiin

Ennen vanhaan tulen teko oli pitkäperjantaina kiellettyä, joten ruoka syötiin kylmänä. Mämmi olikin erityisesti sopiva paastoruoka tälle päivälle.

Huveja ja kyläilyä ei suvaittu. Suomen Kirjallisuuden Seuran mukaan isännät olivat Ruotsin vallan aikaan jossain määrin omaksuneet tavan piiskata aamulla kaikki lapsensa, kuten Pilatus Jeesuksen.

Jeesus kuoli

Pitkäperjantai on Suomen kirkollisista juhlista vakavin ja hiljaisin. Pitkäperjantai on myös ainoa päivä kirkkovuodessa, jolloin liturginen väri on musta, kynttilät ovat sammuksissa eikä urkuja soiteta.

Pitkäperjantain raamatunteksteissä seurataan Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta Jeesuksen kuolemaan. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa viettää Jeesuksen kuolinhetken muistoa kello 15. Iltajumalanpalvelus on perinteisesti omistettu Jeesuksen hautaamiselle.

Ortodoksisessa kirkossa pitkäperjantai tunnetaan nimellä suuri perjantai, jolloin eletään todeksi Kristuksen ristin tietä ja kärsimyksiä. Kristuksen hautaaminen on yksi ortodoksisen kirkon koskettavimmaksi ja kauneimmaksi kutsuttuja palveluksia, jossa seurakunta kulkee Kristuksen hautakuvan kanssa hautajaissaatossa kirkon ympäri.

(MTV LIFESTYLE)

Lähteet: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Suomen evankelisluterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko

Lue myös:

    Uusimmat